Synttäriaamu aukeni pilvien yllä värikkäänä. Olin varannut ikkunapaikan, jotta voin ensin ottaa pienet unet ja sitten seurata auringon nousua ja kotimaan näkemistä yläilmoista.
Onneksi laukusta löytyi apua, joten matkaan kohti kotia kahden laukun ja olkalaukun kanssa. Painoa romppeissa runsaasti.
Lentokenttä on pessyt kasvonsa kokonaan: selkeää, kaunista ja aamutuimaan rauhallista. Kahvi maistui heti paikalla.
Tikkurilassa oli junan vaihto. Tavallisesti helppoa ja nopeaa, mutta nyt paksu loskakerros jarrutti laukkujen pyöriä, eikä hissi toiminut. Toiselle raiteelle oli kuitenkin päästävä.
Silloin hyvin ystävällinen pariskunta riensi apuun, ja yhdessä selviydyimme rullaportailla yläkertaan. Alas selviydyin ihan ok, Tampereen junan oikea vaunu pysähtyi lähes kohdalle ja istumapaikan olin varannut semmoisen, että oli tilaa levittäytyä ja ottaa rennosti. Olinkin nukahtaa istuvilleni. Silloin olisin päätynyt Pieksämäelle.
Tamperetta lähestyttäessä konnari kuulutti, että juna tulee asemalle myöhässä, mutta että juna Keuruulle kyllä odottaa sinne haluavia. Aikaa vaihtoon oli ruhtinaallinen yksi minuutti. Kansaa ulos iso joukko, räntäloska jarrutti, hissillä alas ja toisella ylös... ja siellä näkyi vain junan takavalo. Ei tullut itku, vaan raivari. Takaisin asemalle ja VR:n toimistoon.
Taisi kuitenkin jokin ylempi taho haluta auttaa minua syntymäpäivän kunniaksi. Kun aikani selitin tilannetta, ystävällinen asemavirkailija tarttui puhelimeen ja kohta minä istuin taksin takapenkillä kohti Keuruuta. Kiitos!
Synttäripäivä oli ikimuistoinen. Nyt, maanantaina, aurinko paistaa, pakkasta pari astetta, takana 18 tuntia unten mailla. Odottelen uimahalliin pääsyä.
On ihmeen hyvä kotiin tulla taas, niinhän sitä laulussakin sanotaan. Kuvankin olen maisemasta ottanut, mutta se surffaa vielä jossain avaruudessa.
.JPGm.JPG)
