Luonto parantaa, tai ainakin helpottaa oloa

Pötköttäminen alkoi tuntua tylsältä, piti päästä edes hetkeksi luonnon helmaan. Täällä yksi upeimmista puistoista on Kaarle III vuonna 1788 perustama Jardin Botanico tuossa ihan lähellä. Sinne. Tosin juuri nyt ei vielä ole kasvien paras kukkima-aika, mutta kyllä röhäyskijäkin kummasti vaivansa unohtaa kaikkien ihmeiden äärellä. Heti puistoon sisälle tullessa on tämä harmaapartainen puu vastassa. Nimeä en muista. Täytyy seuraavalla kerralla tarkistaa.

Puistossa on yli 30 000 sub- ja trooppisten kasvien lajia, joista yksi on viime postauksen makkarapuu. Niin kuin Anu sen tunsi olevan. Roikkuvat hedelmät voivat painaa 5 - 9 kiloa, joten kannattaa uskoa Anua eikä pötkötellä puun alla.

Toinen mötikkä löytyy ihan vierestä: intianleipäpuu eli jakkipuu. Sen hedelmä on suurin puussa kasvava hedelmä, voi painaa jopa 40 kg ja olla 90 cm pitkä. Hedelmä on syötävä, mausta en tiedä. Tietääkö joku teistä?

Neidonhiuspuu, ginkho on yksi maailma vanhimpia elossaolevia puulajeja, oikea fossiili lajissaan, sillä siitä on löytynyt jäänteitä jopa 270 000 000 vuoden takaa. Puu ei enää kasva villinä luonnossa, mutta sen istuttaminen kaupunkipuuksi on suosittua ainakin Japanissa ja Kiinassa. Helsingin kasvitieteellisestä puutarhastakin sen voi bongata

Tähän lopuksi vielä aivojumppaa. Mikäs tämä on?

Tuli talvi ja köhä

Tänne tuli talvi: tuulta ja sadetta, siis vesisadetta. Tuli myöhässä, sillä tämä talvi tähän asti on kuulemma ollut lämpimin aikoihin, mutta nyt ei näy tuolla kadulla shortseja ja narupaitoja. Jotkut lyhytmatkalaiset haluavat kuitenkin leikkiä turistia, kun kerran ovat tänne lentäneet.

Toivon hartaasti, ettei VIRUS heitä löydä, sillä tätä köhä-röhää ei toivo kenellekään. Täällä hilluu nyt joku yskäröhäköhäräkä! Ihme kyllä, kuumetta ei minulla ole ollut. Kässäkerholaisoata moni pötköttää nyt vaakatasossa. Tai siis yrittää pötköttää, mutta eihän se onnistu yskimisen takia. Pitää nukkuakin istuma-asennossa!

Inkiväärihunajateetä kuluu monta mukillista, ja nenäliina paketti toisensa perään  hupenee. Pahin alkaa olla takana. Sen huomaa mm siitä, että keittiöhommat alkavat taas kiinnostaa.

Tässä alkupalat. Oli vain niin nälkä, etten muistanut ottaa kuvia valmistamisesta. No, ensin pannulle öljyä, valkosipuli- ja chilisiivuja. Kun valkosipulit alkavat saada väriä, katkat mukaan. Pari minuuttia per puoli, ja nauttimaan. Leipaviipaleilla kaavitaan viimeisetkin maut suuhun. Yksinkertaista ja nopeaa, kunhan muistaa sulattaa ravut, jos ne ovat olleet pakasteita.

Tässä aloitellaan sipulimarmeladin tekoa. Salonkisipuleista niin kuin äitini salottisipuleita kutsui. Sipulit siivutetaan ja laitetaan sitruunaveteen likoamaan muutamaksi tunniksi. Sitten sipulit valutetaan ja laitetaan sokerin ja sitruunamehun kanssa hautumaan. Tarkat määrät ja ajat löytyy Googlen avulla. Minulla toimii hyppyset, silmämäärä ja noin-mitat. Marmeladia ja homejuustoa leivän päälle kuumaan uuniin tuokioksi. Esinautinto löytyi alakylän baski-baarista, josta kerroin muutama postaus sitten.

Mikäs siellä roikkuu? Kuka tietää?

Kimi ja 'kauppaneuvos'

Siina he poseeraavat rinnakkain: elämäni kaksi miestä, joiden polkuja olen seurannut erillisinä ja eri aikoina.

Kaikki blogiani kauan seuranneet tietävät, kuinka suuri Kimi-fani olen. Vuodesta 2009 lähtien olen ahkerasti seurannut blogini kautta Kimin taituruutta, mistä tämä yhteenvetokin on osoitus. Yli kolmessakymmenessä postauksessa olen hänestä kertonut. Onhan hän edelleen Ferrarin viimeisin maailmanmestari!

Miten ihmeessä minä olin näin hurahtanut vormuloihin? Isäni, vannoutunut penkkiurheilija, ei katsonut f1-kisoja, luonnon ystävä kun oli. Rataa ympäri huristelevat polttoaineen kuluttajat eivät hänen silmissään olleet urheilijoita.

No, minäkin lopetin kisojen seuraamisen, kun Kimi lopetti. Miksi? Kimiä seurasin sukurakkaudesta, onhan hän serkkuni. Tosin aika etäisessä polvessa, mutta samasta Pekkaristen sukukirjasta meidät löytää. Kättelemään en häntä ole päässyt- vielä.

F1-kisoja en enää seuraa, mutta Kimin elämää kylläkin.

Entäpä tuo 'kauppaneuvos', oikein räpsyjen kanssa. Hänet tapasin ensimmäisen kerran 1980-luvun puolessa välin. Sain silloin uuden luokan täynnä innokkaita kolmasluokkalaisia. Yksi innokkaista ei pulpetissa istumisesta ollut kiinnostunut, vaan hän mönki sen alla. Kun kysyin häneltä, mitä hän etsi, hän sanoi leikkivänsä käärmettä.

Aika äkkiä ymmärsin, että tämän ryhmän kanssa ei perinteisellä pulpettipedagoogilla pitkälle pötkittäisi. Siihen aikaan alkoi koulumaailmaan ilmestyä leirikoulu-idea, ja koska tiesin, millainen voimavara oppilaiden vanhemmissa oli, eipä aikaakaan, kun pikkuinen käärmekin innostui. Hänellä oli semmoiset supliikkitaidot, että hän sai lempinimen 'kauppaneuvos'. Suurin yhteinen ponnistus oli leirikoulu Kreetalle. Ne vuodet muistan aina suurella lämmöllä 

1.11.2023 avattiin Tahkolle Panoraama Landscape Hotel, ja sen taustalta löytyvät mm Kimi ja 'kauppaneuvos' Harri Jokela. Yläkuvassa Kimi ja Harri ovat Harrin vaimon ja toisen moottorimiehen Tommi Mäkisen kanssa.

En ole ollenkaan hämmästynyt tästä upeasta projektista. Kun kaksi omien polkujensa kulkijaa tapaavat toisensa ja saavat tarpeeksi taustatukea, taivas on avoinna. 

Nyt vain odotan Kimin ja 'kauppaneuvoksen' uusia ihmeitä, joko yhdessä tai erillään. Heidänlaisiaan ihmisiä tarvitaan.

PS. Tämä postaus ei ole sponssattu mainos, vaan MAINOS onnistumisesta 

Kefiiri 2

Uskomatonta, mutta taidan olla nero! Löysin ihan itse syyn kuvien siirto-ongelmaan. Tai ainakin yhden ratkaisun sen kiertämiseen. Ongelma on - siis minun nerouden mukaan - se, etteivät minun puhelin ja läppäri ole aina puheväleissä! No, kierrän ongelman siten, että teen postaukset puhelimella, en läppärillä. Puhelimessa näppimet ovat vain niin pienellä, että silmät ovat koetuksella. Toisaalta, taisi läppäri ottaa nokkiinsa, sillä nyt puhevälit ovat taas kunnossa!

Joten kefiiriopetus jatkukoon. 

Aamulla otin kaapin kätköstä siellä yön yli muhineen  lasikannun ja kaadoin sen sisällön siivilän valumaan.

Avitin valumista lusikalla, jotta kaikki mahdollinen valmis kefiiri valuisi siivilästä.

Siirsin siivilään jääneen kefiirin rakeet, eli siemenet puhtaaseen astiaan...

... sekoitan valuutta kefiiriä...

... kaadoin maitoa kefiirin siementen päälle, sekoittelin ja laitoin talouspaperihupun kannun päälle ja koko komeuden alakaappiin yöksi muhimaan. Valmis kefiiri jääkaappiin käyttöä odottelemaan. Ai, että on hyvää, ja vatsa kiittää.

Kaikki astiat sitten astianpesukoneen hellään huomaan, ettei pöpöt pääse herkkua pilaamaan.

Ai, mistäkö siementä saa? Me saatiin kaverilta! Netistä voi löytää ostopaikkoja. Itse pakkaan siementä myös kotimatkalle ja laitan tehtaan pystyyn Keuruulla!

Kuukauden kuluttua nämä merimaisemat ovat vaihtuneet jo lumisiin järvimaisemiin. Siihen asti tehdas pyörii täällä....

Kefiiriä omasta keittiöstä

Ajattelin tehdä oikein opetuspostauksen, mutta kahdeksasta kuvasta vain tämä ensimmäinen suostui blogiin. Taas propleemi kuvien kanssa, siis kameran ei blogin ongelma! Nyt tuumaustauko.

Mitäkö olin opettamassa? No, kefiirin tekoa. Olen nyt harrastellut sitä muutaman viikon ja voin sanoa, että kannatti. Tosin alku hieman mietitytti, mutta alkuinfon ja Googlen avulla homma alkoi luistaa. Nyt nautin joka aamu omaa kefiiriä, johon sekoitan muroja ja hedelmäpaloja. Yleensä paikallisia banaaneja.

Kunhan nyt houkuttelen puhelinta taas yhteistyöhön, jatkan opettamista, koska hyvää on mukava aina jakaa.

Käärijät karnevaalia elävöittämässä

Siinäpä sitten näkyy se meidän vihreä kangaskasa, jota arvuuttelin toissa postauksessa: iso Käärijä ja monta pientä. 

Eilen illalla seisoin alakylän yhden kadun varrella KOLME tuntia seuraamassa karnevaalikulkuetta ja odottamassa tätä Suomi-seuran esiintymistä. 

Käärijän lisäksi kerholaiset kantoivat myös Lordi-panderollia, aiheena kun oli Euro-viisut. Kyllä kannatti odotella kolme tuntia, saihan samalla silmän- ja rytminruokaa yllin kyllin. Muutama kuva, joiden esiintyjistä en osaa kertoa sen kummempaa.

jne jne jne

Kovasti on Käärijä nyt eri värinen tässä tämän aamun uutiskuvassa voittamiensa Emma-pystien kera. Muuntautumiskykyinen kuten suomikerholaiset!

Martta ja Helena olivat molemmat oikeilla jäljillä vihreän kangaskasan arvailussa, joten molemmille lähtee kortti. Helenan osoite minulla on. Voiskos Martta laittaa omansa minun spostiini? Kiitos molemmille.

Päivän antia

Missäkö asun? Milläkö kadulla? Täällä katujen nimillä ei juuri ole merkitystä, paitsi kartoissa. Perille kylään pääsee kertomalla talon nimen. Minä asun Casa Manuelassa.

Kun sitten haluaa tehdät kaverin kanssa treffit vaikka johonkin entuudestaan tuntemattomaan kahvilaa, paras opas on kännykän navigaattori. Kertoo etäisyyden  ja neuvoo suomeksi mihin kääntyä ja kuinka pitkän matkan päästä. Upea apulainen.

Kuvan kavereilla tuskin oli navigaattori apuna heidän tullessa meren yli Afrikasta. Tummia tulijoita on tänäkin alkuvuonna tullut näille saarille tuhansia. Heitä näkyy paljon katukuvassa. En osaa sanoa, mitä alkuasukkaat heistä ajattelevat.

Katukuvassa on kyllä myös toisenlaisia kulkijoita - mölyävät kovalla humalaisella äänellä, tutulla kielellä! Heidät kierrän, en noita tummia.

Päivän herkut löytyivät tästä pintxos-baarista. Erityisesti tykästyin tuohon toiseksi alimmaiseen pikkupuravaan, jossa homejuuston kaverina oli sipulimarmeladia. Huikea makuyhdistelmä.

X-kirjain tuossa baarin nimessä kertoo baskiperinteestä. Baari on kuulemma ainoa baskitaustainen kaupungissa.

Lopuksi taas kyselen: Mikäs kasvi tämmöiseltä kukinnan jälkeen näyttää?

Ystäville

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Elämä jatkuu, vapaana ja makeana

Kukka Haavistolle hyvästä kisasta! 

Tämän uuden kukkaroni guanchien symboli, vapaa mies/ihminen, sopii mielestäni hänelle hyvin. Vapaampaa tulevaisuutta? 

Ei tässä eilen juhlamekkoja illan vaalivalvojaisiin surruuteltu, vaan mitä? Parhaan arvelun palkitsen postikortilla. Laittakaapa aivot hommin. Aikaa tämä viikko.

Tykkään taateleista, ja tämmöinen pussi tarttui kaupasta mukaan. No, kotona en saanut suuta makeaksi, koska pussissa on taateleista tehtyä JAUHOA!!!! Kyllä sen olisi saanut selville, jos olisi tutkinut pussin tekstiä, mutta kun olen kuva-ihminen, en teksti-ihminen.

Maistoin jauhoja. Makeaa! Jälkipolvi toi sitten kaupasta oikeita taateleita. Tein taikinan Googlen avulla ja korvasin tavallisen sokerin mantelijauheella ja ripsautin lisäksi hyppysellinen suolaa. Kyllä maistuu - kuten näkyy.

Kaikin aistein

Eilen iltalenkillä kuvasin tämän 'virkatun talon', siis mummon neliöillä kuorrutetun rakennuksen. Historiaa asialle en tiedä - vielä. Neliöt ovat jo auringon haalistamat. Jospa vain jossain prosessi olisi dokumentoituna! 

Matkalla katse löysi paljon silmänruokaa.

Silmänruokaa löytyi äsken matkalla kerholle. Pasuunakukkaa jaksan aina ihailla. Tuoksua pitäisi tulla nuuskimaan vasta illan tullen. Myrkyllinen kasvi kuin mikä. Andien ja Amazonasin shamaanit käyttävät kasvia huumeena. En kokeilisi, sillä jo pienikin liika-annos voi olla tappava. Huiiii!

Aamulla leivoin karjalanpiirakoita, siis kanarianpiirakoita, koska jauhot olivat mitä sattuu. Lopputaikinasta tein pikkuisia rieskoja.

Jälkiruoaksi voitin äsken kerhon bingossa suklaata ja Marjatan leipomaan pullapitkon.