Tänään jatkamme saarella oloa vielä viikon. Siirrymme pohjoiseen. Ennen lähtöä käyn vielä katsomassa, onko Belen paikalla.
On aika sanoa heippa Gran Tarajalille. Siirrymme saaren pohjoisosaan majapaikkaan, jossa nettiyhteydet saattavat toimia tai sitten eivät, joten jos blogi hiljenee, ilmestyn taas ilmoille reilun viikon kuluttua Teneriffalta. Adios!
PS. Suruni on suuri, jos en näe, tai edes pysty lukemaan Kimin viimeistä kisaa. Onneksi on you tube.
Varpaat vuoroin veteen vuoroin kuivalle. Eilen näin elämäni ensimmäistä kertaa vuoroveden, tai siis osan ilmiöstä. Kysyin asiaa googlelta, ja sieltä tuli tietoa auringon ja kuun liikkeiden vaikutuksesta maan liikkeisiin. Täällä jopa aamutelkku havainnollistaa asiaa piirroksin eri saarten kohdalla tapahtuvista veden korkeuksien muutoksista.
Olimme Playa de Sotaventon upealla rannalla, jossa vuorovesi-ilmiötä oli paljon ihmisiä seuraamassa ja nauttimassa kaikenlaisilla purjejutuilla liitämistä. Rannan vuorovesikorkeuksien muuttumista auttaa kauas ulapalle ulottuva matala ranta. Veden ollessa korkeimmillaan rannalle syntyy sisälaguuni. Sitä emme kuitenkaan jääneet odottelemaan. Jälkipolvi oli sen aiemmilla retkillään nähnyt, joten uskotaan.
Helena kertoi edellisen postaukseni kommentissaan, kuinka Fuerteventura on vain sadan kilometrin päässä Afrikasta. Toden totta, sieltä saapuu tuulten mukana paitsi punaista hiekkaa myös venelasteittain pakolaisia. Kaikille Kanarian saarille. Koska täällä tuulee paljon ja joskus hyvinkin navakasti, tulee miettineeksi, kuinka moni veneistä koskaan pääsee maan kamaralle.
Edellisessä majapaikassa oli paljon nähtävää sisällä, täällä sen sijaan voi ihastella ulkoseinien muraaleja, seinämaalauksia. On
Ja jos haluaa ihailla maisemia katutasoa korkeammalta, voi nousta maailmanpyörään. Näyttää olevan suosittua ajanviettoa. Minulle, kiitos ei.
Tänään menen hiusten leikkuuseen. Etutukka paitsi haittaa ulkonäköä myös ulos näkemistä.
Illalla laitetaan täälläkin kaksi kynttilää palamaan. Aamulla katsoin Areenan kautta lipunnostoa Helsingin Tähtitorninmäeltä. Eduskunnan puheenjohtaja Anu Vehviläisen puhe oli lyhyt ja hyvä. Kohta, jossa hän sanoi veteraanien palanneen sodasta 'siniset sirpaleet silmissä' nosti vedet silmiini.
Isäni oli vain nuorukainen, kun hän varmaan koki samalla tavalla sodasta palattuaan. Vasta vanhemmiten hän kertoi, kuinka hän vieläkin joskus näki painajaisia. Minulle hän antoi venäläisen setelin ja sanoi, että hän ehti laukaista aseen ennen vastapuolta.
Hän ja moni moni antoi minulle ja meille itsenäisen kotimaan.
Paikalla paitsi kasvatetaan aloeta, siitä valmistetaan vaikka mitä ihmeitä tekevää tuotetta. Itse ostin mukaan mm tämän saippuan, jossa aloen lisäksi on vuohen maitoa. Saippuaa suositellaan erityisesti akneiholle. Minä olen nyt parannellut kämmeniin kaiken maailman desifiointiaineista syntynyttä ihottumaa: nyt en enää käytä muita aineita, vaan pesen käsiä usein aloeaippualla ja sitten rasvaan aloevoiteella, ja hups, ihottuma on hävinnyt. Uskoo ken tahtoo.
Napolilaistaustainen kieli- ja ammattitaitoinen työntekijä esitteli aloehomman lisäksi heidän spirulinatuotantonsa. Itselleni aivan uusi tuttavuus, mutta netistä löytyy aineesta tietoa vaikka kuinka.
Ihmeaineita kassissa kurvasimme seuraavaan paikkaan: vuohimuseoon. Museo del Queso Majorero. Tällä karulla saarella kasvatetaan 32 erirotuista hyppelehtijää, muiden kotieläinten pitäminen lienee hyvin vähäistä.
Juustolla on tarkat määräykset ja luokitukset. Ihan tuli nälkä.
Löysimme baarin ja sieltä persoonallisen ruokalistan pöydän viereen parkkeerattuna. Koska meillä oli suden nälkä, tilasimme vaikka mitä, mm vuohenjuustoa.
Se kuitenkin (ehkä) tiedetään, että 1400-luvun alkupuolella normannit saapuivat saarelle, ajoivat pois alkuperäisväestön ja rakensivat saaren sisäosiin kylän, jolle antoivat päävalloittajan nimen, nykyisin Betancuria, Espanjan yksi Unescon suojelukohde. Symbolina normannien valloittamat guanchikuninkaat, Guise ja Ayose.
Betancuria on hyvin säilynyt pieni kylä, joka elää nykyään lähinnä turismista.
Ylimmät kuvat tässä postauksessa on majapaikkamme omalta rannalta tältä aamulta.
Kivien keräilijän unelmaranta. Onneksi matkalaukku on aika pieni!
Lopuksi kaksi kuvaa. Ylempi symboloi tätä tuulten saarta: hiuksia on turha kammata, tuuli muotoilee ne niin kuin haluaa. Alempi kuva kertoo sen, että tästä majapaikasta löytyy aina mielenkiintoista silmien iloksi. Kuva vessan nurkasta.
Ruokakaupan kautta kerrassaan loistavaan majapaikkaa. Oikeaan aarremaailmaan. Joka paikasta paljastuu se, että itse omistajat joko tekevät itse tai keräävät taidetta. Ajattelin laittaa postausten loppuun aina jonkin kuvan todisteeksi, mutta jo tässä yksi, tämän riippumaton alla makoilee vulkaanisesta kivestä veistetty koira.
Illalla olimme niin rättiväsyneitä, että olimme nukahtaa tuonne yläterassille tähtiä täkin alla katsellessamme. Kello 19.30 olin sitten oikeassa sängyssä täydessä unessa. Pisimmät yöunet pitkään aikaan. Nyt on aamiainen syöty, ja edessä on päivän retki saaren entiseen pääpaikkaan, Betancuriaan.
Loppukuva tänään tuolta yläterassilta. Teoksen joka kulmalta näkee aina jotain uutta. Taustalla on tämän paikan (Ajuy, lausutaan ahui) laavamuodostelmien luolastosta.
Sitten löytyi enkeleitä. Tuttavan tuttavat olivat lähdössä Suomeen, ja niinpä meille tarjoutui saada paitsi heidän autonsa myös heidän kotinsa vuokralle. Ollaan täällä oltu ihmeestä kiitollisia. Joulun ihme! Joskus onni tuntuu potkivan oikein kunnolla. Ihan kuin päävoitto lotossa.
Mutta ensin Fuerteventuralle kolmeksi viikoksi ja sitten jouluksi Teneriffalle. Minun haaveeni La Palmasta valuu parhaillaan laavana mereen. Cumbre Vieha - vuori on herännyt riehumaan uudelleen, ja purkaa laavaa mm niille banaaniviljelyksille, jossa asustelimme muutama vuosi sitten.
Nyt vielä miettimään viimeisiä matkaan pakattavia asioita, ja äkkiä tämä postaus taivaalle, ennen kuin muotoilen ulkonäköä enempää.
.JPGm.JPG)
