Varustautumista

 Mitàs tàssà tapahtuu? Kasa puupòlkkyjà keskellà katua aamucappuccinopiazzan edessà.

Talveenhan siinà varustaudutaan. Ja koska rappuset ylòs ovat jyrkàhkòt ja koska italianot ovat kekseliàità, he ovat keksineet helpottavan kuskausvempaimen. Auguri. Alhaalla yksi latoo vempaimen tàyteen puita ja ylhààltà toinen purkaa sen.

Moni ahertaa parhaillaan varustautuen talveen. Làhes kaikissa asunnoissa on takka antamassa lisàlàmpòà.

Minà olen jo pari kertaa nauttinut takkatulesta. Nauttinut? Jep, kunhan ensin olen saanut puut syttymààn kunnolla eikà pelkàstààn savustamaan koko kàmppàà. Kerran murmutin jollekin saapasmaalaiselle, ettei tààllà ole saatavilla kunnolla kuivuneita takkapuita. Kuivuneita? Miksi kuivuneita? Kosteat puuthan palavat kauemmin! Kerran oikein hàpesin, kun kotimatkalla lentokoneessa kaikki vaatteeni haisi savulle!

Hiilloksilla valmistuu herkkua: paahdettuja paprikoita. Ne paahdetaan kokonaisina ihan mustanpuhuviksi. Sitten vàhàksi aikaa muovipussiin jààhtymààn, minkà jàlkeen kuoriminen kày kàtevàsti. Siemenet poistetaan Lopuksi paprikat suikaloidaan ja laitetaan purkkiin valkosipulin kanssa. Pààlle extra vergine oliiviòljyà. Pàivàn parin pààstà: Namskis!

Vaikka pastan kanssa. Pààlle ripoteltuna hyvin ikààntynyttà juustoa, suolattua ja kuivattettua ricottaa.

Tàmà syksy on koetellut Italiaa. Viime viikolla Po-joki tulvi. Tàssà TV-kuvassa nàytetààn, kuinka Brescellon kylàssà, làhellà Reggio Emiliaa, Po-joen sivujoen rannalla, kylàn pappi kantoi tulvarannalle samaa ristiinnaulittua, jota kàytettiin vuonna 1953 Don Camillo elokuvassa, joka kuvasi silloista Po-joen tulvaa.

Nyt on ollut muutama pàivà aurinkoista. Ulos làhtiessà tàytyy kuitenkin turjustaa itsensà kunnolla: kalsarit farkkujen alle, monta kerrosta paitoja takin alle ja hàrpàkkeet kàteen. Muovipussi mukaan, ettà voi sitten tarpeen tuleen vàhentàà kerroksia ja sitten taas niità lisàtà!

Lopuksi paljastan hieman hàpeillen tàmàn turistin varustautumisen Maltan matkalle. Olin niin saapasmaan sààn orjana, etten tajunnut, ettà Maltalla on vielà làhes kesà. Minulla EI ollut mukana sandaaleja, ei kevyità pitkiksià tai hametta, ei aurinkolaseja, ei hattua... Aamulla oli ihan mukava kàvellà ulkona, mutta pàivàn mittaan piti hakeutua varjoon! Semmoinen kokenut matkailija valmistautuu nyt kotimatkalle Suomeen. Minulla EI ole tààllà talvikenkià eikà kunnon toppatakkia. Onneksi minun ei tarvitse olla ulkona, vaan pààsen suoraan kentàltà Helsingin rautatieasemalle, sieltà junalla Tampereen kautta Vilppulaan ja sitten pikkuveljen kyydillà kotiin. Lopettivat kurjat korvaavan yhteyden Vilppulasta Keuruulle. Kurjat!

Maailmassa on monta ihmeellistà asiaa

Olen jo kauan halunnut ikuistaa tàmàn manòòverin tuolta naapurikylàstà, Roccanticasta. Piazzan pààssà on pieni alue varattu linja-autojen kààntymispaikaksi, ja parhaimmat kuskit selviàvàt yhdellà peruutuksella. Kun ensimmàisen kerran istuin autossa, pelkàsin kuollakseni, sillà muurin takana on kymmenien metrien suoraa pudotusta. Entà jos auton jarrut eivàt pidakààn? Entà jos kuski painaakin vahingossa kaasua jarrun sijaan? Nyt minà vain enàà lasken, kuinka monta peruutusta tarvitaan.

Eilen bussailin Roccantican kautta Casperiaan, seutukunnan kansainvàlisimpààn pikku kylààn. Tukholmaan on siis 2517 km. Tarkka mitta. Keuruulle n 3000 km. Sità ei viitassa này. Se nàkyi toissa kesànà auton mittarissa. Casperiassa asuu paljon englantilaisia, hollantilaisia, amerikkalaisia, australialaisia, tanskalaisia ... , mutta ei yhtààn saksalaista. Saksalaisia ei nàillà seuduilla vielàkààn oikein toivoteta tervetulleiksi. Sota on jàttànyt kipeàt arvet.

Minulla oli asiaa tànne, kylàn mainioon sekatavarakauppaan.

Ostamaan kuohuviinià. Olihan tiedossa jotain juhlittavaa. Nyt on pullo tyhjà, sillà vihdoinkin Mr B ymmàrsi, tai oikeammin hànen annettiin ymmàrtàà, ettà hànen aikansa on ohi. On aika alkaa pestà saapasmaata sisàltà ja ulkoa. Toivottavasti pesu on nopeaa ja tehokasta, sillà tàmà maa ansaitsee sen.

En minà ole sisàllà riehunut, vaan jahdannut muurahaisia, sillà uusien takkapuiden  lisukkeena sain yhden puun, joka vilisi pikkuisia touhuilijoita. Mutta kun en halunnut niità joka paikkaan, ripottelin niiden kulkureitille talkkia. Tehokasta. Toisaalta en kyllà tiedà, kuinka iso keko sitten puitten alta paljastuu...

... sitten kun esimerkiksi kastanjoita on paahdettu tai kun ilmat muuttuvat viileiksi. Toistaiseksi on ollut làmmintà, sekà pàivàllà ettà yòllà. Keskimààrin 20 astetta. Nytkin aurinko porottaa... Tuossa takan reunalla on muuten oliivipuuta odottelemassa tuleen pààsyà. JOS minulla olisi saha, ja JOS jopa osaisin sità tàhàn kovaan puuhun kàyttàà, en kyllà hennoisi tuota puuta polttaa, vaan sahata siità vaikkapa lautasten alusia tms.

Tààllà taas ollaan - netin ihmemaassa

Làppàri palasi bittitohtorilasta. Entistà ehompana. Nyt voin jopa kommentoita teidàn postauksiinne, mità en ole koko kuukauden tààllà-olo-aikana pystynyt tekemààn. Olen lukenut nettilehtià ja jopa googlannut tietoja. Apuna nopeuteen on ollut tuo jatkojohto tuohon nettiavaimeen. (Làppàrin alareunan kultakutrille ja koko hànen huonekunnalleen toivotan paljon onnea uuteen kotiin!)

Googletuksen viimeisin sana on ollut KAURAJAUHOT. Sain nimittàin 5 kg kaurajauhoja, enkà oikein tiedà, mità kaikkea niistà voisi tehdà. Kauraleipààn kun ohjeissa luetellaan kaurahiutaleita ei -jauhoja. Lòysin ohjeen kauravelliin, mutta enpà juuri muuhun. Nyt googlaan teità: Mihin te olette kàyttàneet/kuulleet kàytettàvàn kauraJAUHOJA? Aion kyllà sekoittaa niità vàhàn ruisjauhoihin, mutta mihin muuhun. Kaurahan on erittàin terveellinen vilja.

Ruisleipà ja (omin pikku kàtòsin poimimistani keuruulaisista sienistà valmistettu) herkkutattikeitto ovat aina olleet kavereita. Tàssà versiossa leipà on paahdettu ja palasteltu keiton joukkoon. Sain synttàrilahjaksi (toivomani) leivànpaahtimen, koska haluan tuoksutella ruisleivàn tuoksua mahdollisimman usein. Eihàn sità nyt joka pàivà ruisleipàà leivota, mutta pakkasesta paahtimeen ja tuoksu on kuin juuri uunista otetun leivàn. Sienikeiton paras mauste mielestàni on tilli. Toin sità taas Suomesta, sillà tààllàhàn sità ei tunnetta. Ainakaan nàillà seuduilla. Yritin kerran kasvattaa sità parvekkeella, mutta eipà onnistunut. Keitossa on myòs purkillinen tuomaani tilli-mustapippurijuustoa. Plus punasipulia, kermaa, suolaa ja mustapippuria. Ei muuta. Paitsi ettà aina aluksi haudutan òljytilkassa pari valkosipulinkynttà, jotka sitten otan pois. Kelpais varmaan teillekin!

Taas pilvessà. Sàà on ollut viime pàivinù syksyisen oikullinen: aurinko paistaa ja làmpòmittari kipuaa yli 20 asteen tai sitten sataa, sataa ja sataa. Keskiviikkona piti viedà làppàri Fiano Romanin tohtorilaan ja sitten suunnata kohti Isoa Kylàà (Roomaa), mutta eihàn tuonne koiranilmaan viitsinyt làhteà. Roomaan oli sità paitsi annettu varoitus làhestyvàstà myrskystà ja varmaan monella oli vielà tuoreessa muistissa viikon takainen tulva. Pahiten menneen viikon myrsky koetteli Liguriaa ja Toskanan rannikkoa. Kahdeksan kuollutta on lòytynyt ja vielà on monta kateissa. Telkkarissa nàytetààn usein kuvia ennen ja jàlkeen, joista selviàà, kuinka pahasti mutavyòryt ja vesimassat ovat alueita koetelleet. Olin kymmenisen vuotta sitten liperilàisten opettajien 'tulkkina' Aullassa, joka nyt on yksi tuhon alla olevista kylistà. Surullista.

Viikon etupàà...

... ja sen takapàà! Perjantaina naapurikylàstà palatessani keskellà vilkkainta visteystà oli  pikkuinen Kameli Kemeli! Ihan livenà. Peràkàrryn lavalla. Mainostamassa Aitoa (!?) Monte Carlon Sirkusta, joka oli saapunut ihmetyttàmààn seudun alkuasukkaita. Onneksi oli taas kamera mukana. Ei, minua ei se sirkus kiinnosta, mutta tuo pikkuinen eràmaan laiva kyllàkin. Vahinko, ettà oli jo linja-autossa. Olisin mieluusti tutustunut pikkuiseen làhemmin.

Ei, en minà ole saanut kissaa kaveriksi. Tykkààn kyllà kovasti kissoista, mutta tàmà liikkuva elàmàntapani ei sovi kissalle. Sità paitsi pitàisi asua maanpinnan tasolla, jotta mirri voisi elàà normaalia hiirià ja (ikàvà kyllà) pikkulintuja jahtaavaa elàmàà. Siis ei kissanruokaa, vaan ...

... takan sytykkeità. Tàmàn pàivàn pààpuuha oli takkapuushow: jàlkikasvu toi pikkuautonsa takakontillisen isompia ja pienempià puita. Haettiin tuttavien carriola (kottikàrryt), joilla puut rahdattiin alakerran sisàpuolelle. Niità sitten kanniskellaan koko ensi viikko pikku hiljaa sisàlle. Aina vàlillà piipahdin katsomassa, miten Vettel pesi taas muut kuskit mennen tullen. Ihmemies. Mielenkiintoista nàhdà, miten kaverukset (Vettel ja Kimi) ensi vuonna ajavat. Ei taida auttaa minua nyt sukulaisuus, vaan uskon Vettelin olevan ensi vuodenkin mestari.


***
Vaikka netti nyt toimii kuin enkeli, tàmàn postauksen tekemiseen meni pari tuntia!!!