Luonto tarjoilee

Parkkeerasin auton ja melkein astuin kyyn päälle. Onneksi se oli kuollut, jäänyt ilmeisesti auton alle. En tykkää käärmeistä, vaikka tiedän niiden olevan osa luonnon kiertokulkua. Huiiiu! Sen kimpussa oli jo muutamia ruokailijoita, joten pian se ravitsee muuta luontoa.

Pari litraa kantarelleja riittää kolmeen muhennokseen tai risottoon tai pastaan. Luulen, että olen nyt oppinut kypsentämään sienet tarpeeksi -  noin 20 minuuttia - että vatsa ei esitä vastalauseita.

Mitä, mitä, mitä...

No, mustiksiahan siellä lymyilee. Siis mustatorvisieniä. Kolme litraa.

Edelliset kolme litraa kuivattuna odottelee käyttöä. Jauheena sopii mausteeksi melkein mihin vain. Sienipippuria!

Sienimaasto on  tehotaloudelta rauhaan jätetty. Varovainen täytyy olla, ettei kompuroi, mutta paljon on silmänruokaa kaiken muun ruoan lisäksi.

Koska selkä ja polvet vielä palvelivat, hain jälkkärimarjat. Nälkä alkoikin olla jo kiljuva.

Pannulle pikkuveljen fileroimia ahvenia ja lopuksi vatturahkaa. Sienet odottavat huomista.

Ruokaa ja juomaa taideviikkojen päätteeksi

Nyt riittää vatukossa rymyäminen. Vattuja tänä kesänä on runsaasti, eikä vatun matoja ole. Nyt olen poiminut niitä marjoja tarpeeksi, ja lisäksi paarmat ovat löytäneet samat apajat. Itikat kiertää kaukaa teatree-tipat, jotka olen tiputellut aseiksi hupparin hihan suihin ja hupun reunaan. Mutta mikään ei tunnu tehoavan paarmoihin. 

Mustikat ovat vallanneet metsät. En ikinä ole nähnyt niitä semmoisia määriä. Ja miten isoja ja kauniita, ei yhtään muotopuolta. Kuningatarhilloa riittää nyt monen aamupuuron päälle, tai lettujen kaveriksi.

Sienikausikin on avattu, ensimmäiset mustatorvisienet kuivattu ja kantarellit nautittu. Tulossa hyvä sato, molemmista. 

Äsken mietin tuolla Lidlin hyllyä katsoessani, että aikamoinen kilohinta kantarelleillä näyttää olevan, n 24 euroa kilo. Eikä laatu kyllä kummoinen näytä olevan. 

Sitten vähän murmutusta. Hallitus suuressa viisaudessaan sai tahtonsa läpi ja viinejäkin tuli ruokakaupoihin. Meitä kuulemma halutaan kasvattaa eurooppalaiseen juomakulttuuriin, joten täytyyhän sitä hallitusta totella. Mutta jo ennen maistelua olin kyllä täysin varma, että nyt hyllyiltä saatavat viinit eivät kelpaisi esim saapasmaalaisten herkuttelijoiden ruokajuomaksi, ja siksi ostinkin vain pienen pullon valkoviiniä ja toisen proseccoa. Punaviiniä en edes kokeillut.

Valkoviinipulloa tutkiessani huomasin, että viiniä oli käsitelty Suomessa, siis otettu liika alkoholi pois. Mitä muuta sisällölle oli tehty, en tiedä, mutta maku oli semmoinen, etten varmaan sitä enää osta, enkä kyllä kehtaisi sitä kenellekään viininä tarjota. Prosecco oli piirun verran parempaa, mutta hyllyyn sekin saa puolestani jäädä. Enhän minä tähän nykyiseen hallitukseen kovin ihastunut ole ennenkään ollut, eikä tämä uudistus arvostusta nostanut. Päinvastoin.

Mutta jos minun pitäisi tarjota jotain saapasmaalaisen makuista hiukopalaa, veisin vieraat Bistro Fiilikseen. Helin foccacia vie kielen mennessään. Torstaisin haluan herkutella Helin lohikeitolla, varsinkin jos mukaan saa foccaciaa.

Voishan sitä leipoa itsekin, mutta nämä helteet saavat minut laiskistumaan. Aamupäivisin metsässä rymyäminen vie kyllä kaiken energian, ja valmiiseen ruokapöytään on niin mukava istua.

Lopuksi vielä tilastoa. Edelleen Hong Kongista tuntuu lukijoita riittävän. Nyt mukaan ovat tulleet Singapore ja Indonesia. Mitähän ihmettä he blogistani saavat? Vai ovatko lukijat botteja?

Iloa aivoille nykytaiteesta

Tervetuloa Pekiloon, Mäntän nykytaiteen aarreaittaan. Museon sisääntuloa koristavat Keuruun oman kylän Haapamäen kuvanveistäjän Timo Hannusen graniittiset Luotaimet. Seitsemän luonnonkiveä ovat alunperin Hannuksen kotipiiristä.

Tämän vuotisen näyttelyn nimi on Puhallus. Kuvien Hanna Vihriälän ruostumattomasta vaijerista, alumiinilukoista ja akryylihelmistä koostuva Puhalluskukka on kuin voikukan valkoinen siemenpallo. Teos täytyy kyllä nähdä paikallaan ja ihailla siitä lähtevää helmisuihkua. Minun valokuvani ovat vain haalea esimaku.

Sanni Sepon valokuvakollaasit Häädetkeidas sarjasta Lainsuojattonat pysäyttivät. Museon esitteessä kerrotaan Sepon haluavan olla pienenä hiertävänä kivenä luontoa ja ihmistä tuhoavan kehityksen kengissä.

Inka-Maaria Jurvasen leikittely pahkojen kanssa ilahdutti. Muutenkin näyttelyssä oli paljon iloa ja leikkiä. Seuraavat kuvat ovat makupalatäkyjä: Kannattaa mennä itse katsomaan.

Ja ei kun joogaamaan.

Vatsan ja sielun ruokaa

 

Sadon korjuu parvekkeelta on alkanut! Pensaspapuja ja viimeiset saapasmaasta tuodut pinjan siemenet parmesaniraasteen kera. Nami!

Kolmen sortin kirsikkatomaatteja. Punaisin från Närpes, nami. Pienempi punainen Keuruun Punaisesta tuvasta, nami, nami. Tumma, Black cherry omalta parvekkeelta, nami, nami, nami! Kirsikat paistan nykyisin samalla, kun pannulla muhii veljen kalastamaa kuhaa. Ultranami!

Jälkiruokaa tuolta noin. Mustikka-aika vasta aluillaan, ja niitä on metsä pullollaan.

Uusi RAF

Mansikan poiminta oli ja meni. Onneksi olin Sammallahden mailla heti, kun tiesin marjojen kypsyneen. Nyt on talvivarastossa tarpeeksi punaista herkkua. Kuvan marjat ostin Lidlin hyllystä. Mansikoilta näyttivät, mutta ilman makua olivat! Ei jatkoon. Hinnat toreilla ja turuilla hipoo pilviä. Viiden kilon laatikko saattaa maksaa 60 euroa, itse poimien sain puolet halvemmalla. Ja kyllähän täytyy tunnustaa, että maistiaiset tulivat kaupan päälle!

Välitilinpitona  parvekeviljelystä sanottakoon rehellisyyden nimissä, ettei siitä juuri satoa saanut, mutta aikaa ja vettä kului. Pinaatin siemenistä ei itänyt yksikään ja herneistä sain kaksi . Jatkossa keskityn vain mausteisiin ja kukkiin. 

Jatkan tässä vähän 'Misselin'-arviointia kahden kokemuksen verran. Sain jälkikasvulta äitienpäivänä 'ruokarahaa'. Tässä yhtenä päivänä ajattelin mennä tuohon Pappilan Pitoihin herkuttelemaan.

Pitopöytäähän siellä olikin. Istuin ja nautin, kunnes paikalle pölähti lauma turisteja. Ruokarauhahan siinä kärsi, eikä jälkiruoan jonottaminen kiinnostanut. Seuraavalla kerralla tutkin kyllä netistä, onko syömään tulossa bussilastillisia nälkäisiä vierailijoita.

Onneksi on tuo MegaCafe. Esimerkiksi tämä ranskalainen sipulikeitto vei kielen mennessään, muusta tarjonnasta puhumattakaan. Ja hinta puolet tuosta edellisestä ruokapaikasta. 

Keltaista aarrettakin on jo pari kertaa löytynyt, ja jos sateet jatkuvat samanlaisina, saalista tulee lisää.

Lopuksi hieman blogin tilastoa. Olisipa mukava tietää, miksi blogini on nykyisin suosittu Kanadassa ja Hong Kongissa. Satoja lukijoita joka viikko. Tietysti vakiomaat mukana. Kiitos kaikille lukijoille.

Runon ja suven aikaa...

Runon ja suven päivä kutsuu Keuruun taiteilijaseuran, Hannele Huovin ja Hotelli Keurusselän yhteiselle taidepolulle. Portinpielet ovat koristeltu virkatuin pitsikukkasin.

Kuljen ihailemassa kuvataideopettaja Tanja Koskisen keraamisia suomalaisen metsän eläimiä.

Huovin runot taiteilijaseuran töiden vieressä antavat miettimisen aiheita sekä lapsille että aikuisille.

Istuin valtaistuimelle ja ihailin Keurusselän maisemia.

Lopuksi istuin niemen nokan kahvilaan - sisälle, sillä luonto oli päättänyt tyhjentää pilvivarantonsa kaikki vedet. Kuuluu kesään ja suveen. Tietää sieniä!

Taiteilijaseuran kesään kuuluva itse näyttely on keskustassa Punnosen talossa. Ihastuin suunnattomasti tähän Tarja Katajanheimon akryylimaalaukseen Punaiset kukat.

Sisälle vaan. Historia havisee tämän päivän taiteen raameina

Toissa postauksen viimeinen kuva vihjaili tätä Keuruun Kulttuurisataman viimeisintä teosta 5,5 metriä korkeaa teräsveistosta. Splash. Työn takana ovat suunnittelijat Mark Nikon ja Viliina Koivisto, englantilais-syomalainen Neon ja toteuttajana Keuruun Laser (firman oikeaa nimeä en nyt löydä tähän). Pimeän tullen syksymmällä  teoksen valot luovat uuden tunnelman. Kannattaa istahtaa teoksen reunalle miettimään, mitä kaikkea kaunista Keuruulla oli kesällä tarjota.