Parkkeerasin auton ja melkein astuin kyyn päälle. Onneksi se oli kuollut, jäänyt ilmeisesti auton alle. En tykkää käärmeistä, vaikka tiedän niiden olevan osa luonnon kiertokulkua. Huiiiu! Sen kimpussa oli jo muutamia ruokailijoita, joten pian se ravitsee muuta luontoa.
Pari litraa kantarelleja riittää kolmeen muhennokseen tai risottoon tai pastaan. Luulen, että olen nyt oppinut kypsentämään sienet tarpeeksi - noin 20 minuuttia - että vatsa ei esitä vastalauseita.
Mitä, mitä, mitä...No, mustiksiahan siellä lymyilee. Siis mustatorvisieniä. Kolme litraa.
Edelliset kolme litraa kuivattuna odottelee käyttöä. Jauheena sopii mausteeksi melkein mihin vain. Sienipippuria!
Sienimaasto on tehotaloudelta rauhaan jätetty. Varovainen täytyy olla, ettei kompuroi, mutta paljon on silmänruokaa kaiken muun ruoan lisäksi.
Ahkerana olet ollut! Poimin tänään kantarelleja torikauppiaalta 10 € litra ja 5 kg mansikkalaatikon 49 €.
VastaaPoistaKirsikat poimin jo omasta puusta n. 10 kg. Siitä riittää talveksi mehua. Muuten olen remunnut pitkin pitäjiä museokortin kanssa ja tavannut innostavia oppaita.
helena
Polvet kyllä vaatii yhden välipäivän metsässä rymyämiseen, tänäänkin olen nysvännyt kotinurkissa pölykissojen perässä. Toisaalta tänään sataa, huomenna sataa ja ylihuomenna sataa. Sieniä.
PoistaMinä rakastan kirsikoita. Niitä saan torilta.