lauantai 13. heinäkuuta 2024

Vatsan ja sielun ruokaa


 

Sadon korjuu parvekkeelta on alkanut! Pensaspapuja ja viimeiset saapasmaasta tuodut pinjan siemenet parmesaniraasteen kera. Nami!

Kolmen sortin kirsikkatomaatteja. Punaisin från Närpes, nami. Pienempi punainen Keuruun Punaisesta tuvasta, nami, nami. Tumma, Black cherry omalta parvekkeelta, nami, nami, nami! Kirsikat paistan nykyisin samalla, kun pannulla muhii veljen kalastamaa kuhaa. Ultranami!

Jälkiruokaa tuolta noin. Mustikka-aika vasta aluillaan, ja niitä on metsä pullollaan.

Uusi RAF

Mansikan poiminta oli ja meni. Onneksi olin Sammallahden mailla heti, kun tiesin marjojen kypsyneen. Nyt on talvivarastossa tarpeeksi punaista herkkua. Kuvan marjat ostin Lidlin hyllystä. Mansikoilta näyttivät, mutta ilman makua olivat! Ei jatkoon. Hinnat toreilla ja turuilla hipoo pilviä. Viiden kilon laatikko saattaa maksaa 60 euroa, itse poimien sain puolet halvemmalla. Ja kyllähän täytyy tunnustaa, että maistiaiset tulivat kaupan päälle!

Välitilinpitona  parvekeviljelystä sanottakoon rehellisyyden nimissä, ettei siitä juuri satoa saanut, mutta aikaa ja vettä kului. Pinaatin siemenistä ei itänyt yksikään ja herneistä sain kaksi . Jatkossa keskityn vain mausteisiin ja kukkiin. 

Jatkan tässä vähän 'Misselin'-arviointia kahden kokemuksen verran. Sain jälkikasvulta äitienpäivänä 'ruokarahaa'. Tässä yhtenä päivänä ajattelin mennä tuohon Pappilan Pitoihin herkuttelemaan.

Pitopöytäähän siellä olikin. Istuin ja nautin, kunnes paikalle pölähti lauma turisteja. Ruokarauhahan siinä kärsi, eikä jälkiruoan jonottaminen kiinnostanut. Seuraavalla kerralla tutkin kyllä netistä, onko syömään tulossa bussilastillisia nälkäisiä vierailijoita.

Onneksi on tuo MegaCafe. Esimerkiksi tämä ranskalainen sipulikeitto vei kielen mennessään, muusta tarjonnasta puhumattakaan. Ja hinta puolet tuosta edellisestä ruokapaikasta. 

Keltaista aarrettakin on jo pari kertaa löytynyt, ja jos sateet jatkuvat samanlaisina, saalista tulee lisää.

Lopuksi hieman blogin tilastoa. Olisipa mukava tietää, miksi blogini on nykyisin suosittu Kanadassa ja Hong Kongissa. Satoja lukijoita joka viikko. Tietysti vakiomaat mukana. Kiitos kaikille lukijoille.

2 kommenttia:

  1. Nälkähän tässä tuli kuvia katsellessa, vaikka vatsa on täynnä pizzaa, vesimelonia ja nektariinia jälkiruuaksi.

    Sipulikeitto näyttää hyvältä, pitääkin tehdä pitkästä aikaa.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nektariinit ovat nyt parhaimmillaan. Kysyin tänään tuosta keiton maustamisesta, ja ainakaan n kukkakaali keiton maustamiseen keiton pohjana on kunnon vihannesliemi.

      Poista