lauantai 17. elokuuta 2013

Lissun keittiöstä

Kippis sadonkorjuulle! Tämän Hannelen erinomaisessa kirjassa (Kojo, Kausiherkkuja omasta pihasta) olevan ohjeen mukainen juoma (mustaherukka-banaani-hunaja-minttu-kivennäisvesi) hemmottelee makunystyröitä. Tänään aion kokeilla kirjasta ohjetta Piiras vihreistä pavuista.

Tämän herkun ohjeen sävelsin kaupan valmistaikinasta ja tuoreista puutarhavatuista ja tummista karviaisista. Päälle vaniljakastiketta (kaupan hyllystä).

Vattusato tänä kesänä oli loistava. Siis oli, sillä keruuaika jäi lyhyeksi. Kotilieden numerossa 15/23.07.13 oli mielenkiintoinen ohje vattuhillosta. Ajattelin kokeilla sen siemenetöntä versiota, eli kiehautin marjoja sen verran, että mehu alkoi irrota. Sitten siivilöin siemenet pois. Muuten noudatin ohjetta: 200 g marjoja (siis mehua), 200 g hillosokeria ja 3 rkl balsamicoa. Kiehautin noin 5 min ja voi pojat/tytöt että tuli makoisaa hyytelöä.

Mustikkasato on jäämässä kohdaltani tosi pieneksi verrattuna pariin edelliseen kesään. Samoin tuntuu käyvän puolukkasadolle. Toisaalta, pakkaseen on hyvä saada hieman tilaa noille kasvimaan herkuille. Kokeilin jo lanttulaatikkoa. Nam! Kunhan lantut vielä hieman kasvavat, teen satsin jouluakin varten. Samoin kokeilin punajuurilaatikkoa, jonka ohjeen nappasin netistä. Punajuuren maustajana ohjeessa oli aurajuustoa (tietysti) ja ananasmurskaa + kermaa, munaa, voissa haudutettua  sipulia, pippuria, suolaa ja muskottipähkinää. Maistui myös systerille ja miehelleen! Uusi satsi tulossa, sillä punajuuri on yksi minunkin lempijuureksista. Sopii joulupöytään rosollin vaihtoehdoksi. Porkkanat ovat vielä niin vauvoja, etten niitä henno ruoaksi valmistaa. Vesikielellä odottelen porkkanalaatikkoa.

Sienisato on jäänyt tällä hetkellä yksitoikkoiseksi: kanttarelleja, kantarelleja, kantarelleja! HÖH! Missä piileksivät esim herkkutatit???

 ***
MM-kisat ovat loppusuoralla. Minusta on tullut Bolt-fani.  Pikkuinen Suomi saa toivottavasti tänä iltana kuunnella Kimin sanoin  'kunnon musaa' Maamme-laulun muodossa. Pidetään peukkuja keihäsmiehille!

10 kommenttia:

  1. Punajuuri on minunkin lemppareita. Nyt aion kokeilla kylmää punajuuri-jugurtti-keittoa (chlodnik), jos sitä voisi vaikka sitten tarjoilla pienistä kupeista ensi viikon brunssilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo chlodnik kuulostaa namilta! Täytyypä googlailla.

      Poista
  2. Hannelen ohjeet ovatkin hyviä ja tuo kuvassasi oleva smoothie takuulla hyvää.Harmittelen etten ehtinyt yhtään poimia vattuja kun oli noin hyvä satokin.Eilen katselin maatilatorilla vatturasioita;pieni rasia oli kovin hintava....
    Höh,kanttarellit ovat kaikkein nameimpeja sieniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo smoothie oli maukasta. Lisäsin postaukseeni sen ainesosat. Vattuja tosiaan oli, mutta niin oli just silloin kovin hellekin! Paljonko siellä vatut maksoivat? Kantarellit ovat hyviä, mutta herkkutatit ovat minusta vieläkin namimpia ja niiden löytyminen on haastavampaa.

      Poista
  3. Punajuurilaatikko ja mustaherukkasmoothie olivat niin hyviä, niin hyviä.
    Ja olihan siinä pöydässä kaikki muukin herkullista; kiitos.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajattele, että enimmät ainekset olivat ihan omin pikku kätösin kasvatettuja/poimittuja - paitsi esim banaanit - ne poimin kaupasta!!!

      Poista
  4. Vattusatoa minäkin ennätin metsästä poimimaan, kiitos oman siskoseni. Muita metsän antimia en tälle kesälle metsistä saanutkaan, kuin vatut ja mustikat. Puolukan kanssa kehnosti.
    Marjasmootiet maistuvat ja nyt niitä taas teen, mutta sieniä ei tahdo löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on suonut vattuja ja kantarelleja, mustikoita ja puolukoita kehnosti. Onneksi aina smoothien verran.

      Poista