sunnuntai 11. elokuuta 2013

Silmille ja vatsalle - mutta ei autolle

Ah, tätä onnea: ensimmäinen oman kukkapenkin auringonkukka!

Minä niin tykkään kukista.

Kasvimaalla pensaspavut ovat nyt parhaimmillaan. Tässä pieni lounasehdotus: pensaspavut esikypsennetään höyryssä (n 5 min). Sitten nippu papuja kiedotaan pekonin sisään ja makupalat uuniin saamaan lisäkypsyyttä ja väriä.

Vanha uunini sanoi työehtosopimuksensa irti. Tässäpä uuden uunin koepaistos: munakoisokiekot esipaahdetaan ja sitten vasta ripotellaan päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Kiekkojen päälle ladotaan tomaattia, basilikaa, mozzarellaa ja parmesaaniraastetta ja ei kun uuniin kypsymään. Tuo esipaahtaminen sopi mielestäni oikein hyvin imemään munakoisosta liiat nesteet pois, eikä öljyä tarvinnut lorotella turhan paljon.

Pari päivää on sadellut. Onneksi, sillä nyt on ollut aikaa siivoilla tätä pikku kotia. Minulle on ikuinen salaisuus se, kuka täällä oikein sotkee, koska enhän minä juuri koskaan kotona ole!

Käväisin torstaina katsomassa puolukoita, mutta enhän edes mättäille päässyt, kun osuin sieniin. En ollenkaan osannut odottaa moista saalista, sillä eihän vielä ollut ollut kunnon sateita. Onneksi minulla oli mukana varakassi, sillä sieniä oli PALJON!!! Jakelin niitä puutarhojeni oikeille omistajille, äidilleni ja vielä itsellenikin jäi puuhaa iltaan klo 23.00 asti sieniä peratessa ja kokoonkeittäessä. Kuvassa vain pieni osa saalista. Kun lisäksi sain litratolkulla mustatorvisieniä ja muutaman haaparouskun, puolukat saivat jäädä odottelemaan. Saas nähdä, minkämoisia sienisaaliita nyt, parin päivän kunnon satelun jälkeen, metsissä on löydettävissä.

Sateet ovat nyt ihan tervetulleita, mutta miten saisi pihan autopaikkojen uima-altaat kuivaksi, vai kuinka moni teistä pitäisi omaa kulkupeliään lammikossa ruostumassa? Ja tuo lammikko on vielä pikkuinen. Kumikengillä pitää olla liikkeellä! Taloyhtiön nurmikkoa hoidellaan päivittäin-viikottain, mutta muutamien autopaikkoja ei ole huollettu aikoihin. On kuulemma huono taloudellinen tilanne!!!

***
Kun Kimi on nyt muutaman viikon tauolla, täytyy urheilua seurata Moskovasta! Nyt päivän annin pariin. Mukavaa MM-aikaa!

8 kommenttia:

  1. Mitenkäs siellä nyt noita sieniä on niin paljon niin kuivana kesänä? Pitääkin kokeilla noita munakoisoja tuolla systeemillä, ne kun vetää kyllä niin mielettömästi sitä öljyä muuten. Nuo pekonipapuniput on oikein tyypillinen saksalainen lisuke lampaan lihan kanssa. Meilläkin käy joku imaginaarinen kaveri sotkemassa paikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minäkään ensin oikein silmiäni uskonut, mutta sisäinen hamsteri riemuitsi! Tuo munakoiso-ohje on linjoille ystävällisempi kuin entinen tapani lorotella oliiviöljyä, sillä munakoisohan imee sitä niin paljon kuin vain lorottelee. Lampaanlihan lisuke. Täytyypä muistaa Sabinan lammasalueella. Aika kansainvälinen tuo sotkija taitaa olla. Laittaiskohan kyselyn Wikileaksille tai Snowdonille?

      Poista
  2. Kiitos ihanasta yllätyssaaliista! Sinulla on ihmeellinen sienivaisto ja -silmät. Ei niitä toiset löydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaatten hyviä vaan! Itsekään en oikein ollut uskoa silmiäni, enkä koskaan aikaisemmin ole raahannut yhdellä kertaa niin paljon sieniä metsästä. Hamsteri mikä hamsteri.

      Poista
  3. Minä olen huomannut, että sisäinen puutarhurini on olemassa ja odottaa, että pääsisi valloilleen. Vuoden kahden päästä nähdään, että onko siitä mihinkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinun sisäinen puutarhurisi tulee kukoistamaan, uskon ma!

      Poista
  4. Täällä myös salaperäisen sotkijan uhri, ovetkin ovat ravassa, vaikka en ole sisällä käynyt kuin nukkumassa koko kesänä, kissaakaan ei voi syyttää muusta kuin karvapalloista ja kissanhiekasta lattialla.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan hyvä juttu, ettei itseään aina tartte kaikesta syyttää!!! Kissaa nyt kaikista vähiten.

      Poista