sunnuntai 4. elokuuta 2013

Avoin puutarha


Ilmojen haltia suosi Riittaa ja Mikkoa, jotka olivat avanneet pihapiirinsä kaiken kansan ihailtavaksi tänään, valtakunnallisena Avoimet puutarhat-tapahtumassa. Heti klo 12.00 alkoi pihaan tulla väkeä autoilla, pyörillä ja jalkaisin, ja väkeä riitti koko ajan tasaisena virtana. Onkin mielenkiintoista nähdä vieraskirjasta, kuinka moni käytti tilaisuutta hyväkseen. Paitsi silmänruokaa vierailijat saivat täyttää vatsansa kaikilla antimilla, mitä vain pihasta löytyi. Viherherukat ja keltaiset tomaatit saivat erityiskehuja.

Välillä oli mukava istahtaa penkille raikkaan mustaherukkalehtijuoman kanssa.




Minunkin pikkuinen kukkapenkkini oli oikein edukseen, mitä nyt auringonkukat piileksivät vielä nupuissaan. Minun ehdoton suosikkini maljakossa on tuo malva, sillä kukat kestävät kauan ja kaikki nuput aukeavat, jos vain poistan vanhat kukkineet yksilöt. Harsokukkaa olisi pitänyt kylvää useampaan eri aikaan, sillä nyt niiden kukinta oli jo menemässä oli. Ensi kesänä ...

Kotievääksi vielä raikasta Pirja-omenaa. Mikä päivä!!! Kiitos Riitta ja Mikko. Mille grazie.

6 kommenttia:

  1. Onpa kaunis puutarha. Olisin halunnut Kotkassa mennä katsomaan avoimia puutarhoja, mutta oli esikoisen konfirmaatio. Piti siis laittaa asiat tärkeysjärjestykseen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa oli silmän ja vatsan ruokaa! Vieraat viihtyivät jopa tuntitolkulla istuen varjossa ihailemassa koko komeutta. Totta kait asioilla on aina tärkeysjärjestyksenä. Onnea vaan teille kaikille osapuolille.

      Poista
  2. On komia puutarha, kukkapenkki ja vaikka mitä! Tämä avoin puutarhapäivä meni ihan huomaamatta ohi, kun kaiket päivät on ulkona eikä lue edes mitään aviiseja.
    Munakoisoista, en ole huomannut makueroa isojen ja pienien välillä (kesäkurpitsoissa pienet ehdottomasti parempia), isoissa on paksumpi ja terävämpi kuori, pienistä sen syö huomaamatta.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuulemma aina vain enemmän kotipuutarhureita, jotka haluavat avata oman pihansa muidenkin ihailtavaksi. Kovin vähän minäkin olen täänä kesänä aviiseja tutkinut tai telkkua tiirannut, kun tuo luonto tarjoaa niin paljon ammennettavaa. En ole munakoisojen asiantuntija, mutta noista kesäkurpitsoista olen ihan samaa mieltä.

      Poista
  3. Mihin lie hävisi kommentti, jonka jo aikoja sitten laitoin sinulle. Mutta tässä vielä uudestaan: Suurkiitos itsellesi kaikesta avusta, jota olen saanut! Päivä oli todella ihana, oli oikein juhlan tuntu. Ja sääkin niin upea. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle, kerrostaloasukille, teidän pihapiirinne on taivas! Kun seurasin vieraita, heidän kasvonsa kertoivat samanlaisista tunteista. Ja sinun ja Mikon vieraanvaraisuus ja tieto-taito ihastuttivat kaikkia. Ei ihme, että monet viihtyivät niin kauan. Ensi vuonna uudelleen!

      Poista