Kippis sadonkorjuulle! Tämän Hannelen erinomaisessa kirjassa (Kojo, Kausiherkkuja omasta pihasta) olevan ohjeen mukainen juoma (mustaherukka-banaani-hunaja-minttu-kivennäisvesi) hemmottelee makunystyröitä. Tänään aion kokeilla kirjasta ohjetta Piiras vihreistä pavuista.
Tämän herkun ohjeen sävelsin kaupan valmistaikinasta ja tuoreista puutarhavatuista ja tummista karviaisista. Päälle vaniljakastiketta (kaupan hyllystä).
Vattusato tänä kesänä oli loistava. Siis oli, sillä keruuaika jäi lyhyeksi. Kotilieden numerossa 15/23.07.13 oli mielenkiintoinen ohje vattuhillosta. Ajattelin kokeilla sen siemenetöntä versiota, eli kiehautin marjoja sen verran, että mehu alkoi irrota. Sitten siivilöin siemenet pois. Muuten noudatin ohjetta: 200 g marjoja (siis mehua), 200 g hillosokeria ja 3 rkl balsamicoa. Kiehautin noin 5 min ja voi pojat/tytöt että tuli makoisaa hyytelöä.
Mustikkasato on jäämässä kohdaltani tosi pieneksi verrattuna pariin edelliseen kesään. Samoin tuntuu käyvän puolukkasadolle. Toisaalta, pakkaseen on hyvä saada hieman tilaa noille kasvimaan herkuille. Kokeilin jo lanttulaatikkoa. Nam! Kunhan lantut vielä hieman kasvavat, teen satsin jouluakin varten. Samoin kokeilin punajuurilaatikkoa, jonka ohjeen nappasin netistä. Punajuuren maustajana ohjeessa oli aurajuustoa (tietysti) ja ananasmurskaa + kermaa, munaa, voissa haudutettua sipulia, pippuria, suolaa ja muskottipähkinää. Maistui myös systerille ja miehelleen! Uusi satsi tulossa, sillä punajuuri on yksi minunkin lempijuureksista. Sopii joulupöytään rosollin vaihtoehdoksi. Porkkanat ovat vielä niin vauvoja, etten niitä henno ruoaksi valmistaa. Vesikielellä odottelen porkkanalaatikkoa.
Sienisato on jäänyt tällä hetkellä yksitoikkoiseksi: kanttarelleja, kantarelleja, kantarelleja! HÖH! Missä piileksivät esim herkkutatit???
***
MM-kisat ovat loppusuoralla. Minusta on tullut Bolt-fani. Pikkuinen Suomi saa toivottavasti tänä iltana kuunnella Kimin sanoin 'kunnon musaa' Maamme-laulun muodossa. Pidetään peukkuja keihäsmiehille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)