Aaaah

 

La Palma, ensimmäinen kosketukseni Kanarian saariin. Minä menin siellä ilmansuunnista ihan sekaisin. Lentokone laskeutui kartassa oikealla sivulla olevalle lentokentälle (Santa Cruz de la Palma), josta ajoimme saaren halki kohti vasemmalla olevaa majapaikkaa (Tazacorte). Jostain syystä aivoni eivät hyväksyneet saaren ilmansuuntia, vaan jaksoin monta päivää ihmetellä ääneen, miksi aurinko laski itään. Kauan jälkikasvu sai minua vakuutella, että ihan vanhalla mallilla maapallo pyöri.

Meidän majapaikkamme oli tuo banaaniviljelmien keskellä kauempana sijaitseva, nuoren englantilaisen pariskunnan vuokrakodin kattoparveke. Kauempana häämöttää Atlantin valtameri.

Nuorella parilla itsellään ei ollut banaaniviljelmää, vaan ne olivat paikallisten omistamia. Saivat kuulemma aina silloin tälloin maistiaisia. Me hankimme banaanit kaupoista. Nami, nami.

Tazacorten rannalla oli taivaallista varpaiden kaivautua lämpimään laavahiekkaan. Keräilin mukaani paljon meren hiomia kiviä. Pitsikiviksi. Majapaikkaani kuskasin semmoisen kilon painoisen aarteen, jonka ympärille virkkasin pitsihupun. Kuvaa siitä en nyt löytänyt. Otinkohan ollenkaan? Niin tai näin, nuoripari tykkäsi kivestä kovasti.

 

Rannalla meidän ruokapaikaksemme valikoitui Taberna del Puerto. Kalaa ja tietysti papas arrugas. Herkullista ja Suomen hintatasoon verrattuna edullista.

Minulle nyt tämä monta kuukautta kestänyt suomalainen lo(s)ka-marraskuu riittäisi. Onneksi on nämä kuvat, ja ainahan voi haaveilla tulevasta...

Murmutusta

Onneksi on vanhoja kuvia, joita katsellen voi muistella OIKEAA talvea. Ylempi on talomme pihasta vuoden 2011 tammikuulta  ja alempi vuoden 2010 joulukuulta, oikopolusta Tarhian jään yli kylille. Tänä talvena on ollut kaksi parin päivän pituista MINItalvea, jolloin oli lunta ja pakkasta hieman yli 10 astetta. Nyt on taas vesikeli, eikä Tarhian yli koko talvena ole ollut mitään asiaa. (Kuviakin olisi kamerassa, mutta eipä onnistunut niiden liittäminen blogiin!) Toissa talvena ostin uudet suksetkin, mutta antaapa niiden nyt levätä.

Luonto oikuttelee nyt kaikkialla. Vuoden 2011 kuvat tuovat mieleen mahtavan oliivisadon saapasmaan naapureiden oliivitarhasta. Minäkin sain poimintapalkaksi 5 (VIISI) litraa varmasti luonnonmukaista extra vergineä. Nyt ei muutamaan vuoteen ole oliiveja ollut. Suuri suru Sabinan alueella, sillä seudulla monen ihmisen elanto on niistä kiinni. Sama karu tilanne on kastanjoiden ja pähkinöiden kohdalla.

Onneksi sieniä olen löytänyt JOKA syksy. Varsinkin herkkutatteja sain viime vuonna joka päivä kuukauden verran 3-30 kpl. Kuivasin ohuina siivuina ja pakastin pieninä kuutioina.Uusin herkkuruoka on ollut pakastetateilla täytetyt uunipaprikat. Marjasato on ollut vaihteleva: joinain vuosina vattuja on ollut runsaasti, männä kesänä en edes viitsinyt vaivautua. Viime kesä oli lakkakesä. 

Loppumurmutukseen sain nyt aiheen uutisista: Koulumaailmaan suunnitellaan TAAS arvioinnin uudistusta. Ei siinä mitään. kyllähän oppimista saa ja täytyykin arvioida, mutta, mutta... Mutta miksi vain lapsille ja nuorille annetan numeroita tai sanallisia kommentteja? Mikä rooli opettajalla, vanhemmilla ja vaikkapa geeneillä on oppimistuloksiin? Voi herran pieksut!

Höh

Kännykällä postaaminen ei ole minun lajini, ainakaan vielä. En ole niitä neroja, jotka näpyttelevät valon nopeudella. Sormiani auttaakseni ajattelin siirtää kameran kuvat tietsikalle, mutta ei onnistunut.  Täytyy tyytyä koneen kuviin.

Jatkuu...

Siis koneen kanssa. Käyhän se näinkin, mutta että on monimutkaista! Kunhan ekspertit tulevat apuun, säästyy minulta monta harmaata hiusta. Höh, kaikki hiukseni ovat jo harmaita. Kunhan ne ei alkaisi lähteä jonkun tekniikan takia.

Kanarian saarethan ovat syntyneet tulivuorina merestä. Lanzarotella minut ylipuhuttiin tulivuorikierrokselle. Linja-autolla turisteja ajellutettiin kuumaisissa maisemissa ( goolesta löytyy paljon lisää kuvia aiheesta Parque National de Timanfaya). Omin avuin ketään ei alueelle päästetty. Ennen kokematonta, mutta loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen.

Piristän nyt postausta ruokakuvilla. Ensin minun ehdotonta herkkuani, sinisimpukoita, tai vihertävä kuorisia Kanarian simpukat olivat, mutta maku oli taivaallinen. Sitten Kanarian omaa potturuokaa Papas arrugas, vahvasti suolatussa vedessä keitettyjä perunoita, moho-dippien kera. Männä kesänä keitin suomalaisia uusia pottuja samalla ohjeella, ja erinomaisia olivat. Mössöistä en saanut alkuperäisten hyviä.

Piikikästä

Ovat muuttaneet tämän blogin joitain säätöjuttuja! Nyt kuvan lisääminen takkusi. Ihan kuin istuisi piikkien päällä. Nämä pallit löytyivät Lanzaroten kaktuspuutarhasta.

Saapasmaa on saanut kovan kilpailijan: Kanarian saaret. Olemme nyt kolunneet saarista Lanzaroten lisäksi La Palmaa ja Teneriffaa. Ainoa ongelma on minun korkean paikan kammoni. HUUUUUIIII...

 

No, kun jälkikasvu kiipeili tuonkin vuoren rinnettä ylös, minä retkotin aurinkovarjon alla rannalla... AAAHHH (Tazacorte, La Palma). Makuasia, makuasia...

Nyt kokeilen postata kännykän kautta ja käyttää puhelimessa olevia kuvia. Talvinen uima-allas viilentää jännitystä.

Vieläköhän minä osaan?

Tekisi mieli herätellä blogi henkiin, monen vuoden jälkeen. Ei muuta kun kokeilemaan.Voe mahoton. Kuvan siirto onnistui! Lanzaroten asunnon parvekeen reunataidetta. Nyt sitten seuraava askel - julkaisu. Ihan jännittää.

Kyläjuhlan humussa

Saapasmaalaiset rakastavat kesäisiä kyläjuhlia, niin myös pikkuinen Poggio Catino, minun vuoristokyläni. Kesäkuun alussa kolmatta kertaa olleeseen tapahtumaan minäkin pääsin mukaan. Muina vuosinahan olen juhlien aikaan ollut jo Suomessa. Kylän keskiaikaiseen osaan, sen eri kujille oli rakennettu reitti, jota kulkea: Ensin lunastettiin yhdeltä kujalta ruoka+juomalippu, sitten kivuttiin linnoituksen pohjoispuolelle aloittamaan bruschetta-leivillä. Nam! Viiniä kuului lippuun, mutta saihan sitä tuoda omiakin eväitä, tai vaikka hakea kyläkaupoista lisää.

Sitten hakemaan yhdestä cantinasta (kellarista) pastaa. (Anteeksi kuvan laatu! Seuraavalla kerralla en enää kyllä tyydy kännykän kuvaan!) Pasta nautittiin kunnantalon (comunen) piazzalla.

Sitten olikin jo pääruoan vuoro: ulkogrillistä sai noutaa makkaraa, possua ja kanaa. Ilta alkoi jo tummeta, mutta kenelläkään ei ollut kiire minnekään Ja kansaa lappoi paikalle koko ajan lisää, tapana kun on, että naapurikylistä tullaan aina mukaan.

Tapahtumassa sai kuunnella eri puolilla juhlahumua esiintynyttä neljää muusikkokokoonpanoa: oli kylän oma torvisoittoryhmä, oli ns kansanmusiikkia, oli oikein iso orkesteri, mutta pisimpään me viivyimme näiden kahden miehen musiikista nauttien. Oikein kunnon jazzia! (Heidän esiintymispaikkansa oli kunnantaloon johtavan käytävän suussa.)

Ennen auringonlaskua tuli vielä ihailtua maisemia, ja sitten jatkamaan toisten kanssa juhlimista...