Lidlin hamsteri

Maanantaiaamuna kävin hakemassa Lidlistä kurkkua ja tilliä hölskytyskurkkuja varten Pois lähtiessäni silmäni iskeytyivät ikkunatasolla olleisiin poistolaatikkoihin. Kaksi laatikkoa mukaan, kahdella eurolla laatikko. Kotona tutkin aarteet: salaattia, kiinankaalia, paprikoita, tomaatteja, kurkkuja, purjoja, palsternakka, munakoiso, porkkanoita, rosmariinia, tilliä, banaaneja, hunajameloni(?), kiivejä, mandariineja, avokadoja ja päärynä. Sadonkorjuuaika Lidlissä. Viikon ruokalista alkoi muotoutua. Google on ehtymätön kaveri. Tässä eilisen ja tämän päivän tuotoksia.

Kiinankaali Pekingin tapaan oli oikea makuelämys. Vielä on ainekset toiseenkin satsiin.

Tänään olivat vuorossa sienimuhennoksella täytetyt paprika ja tomaatti.

Lisukkeena hölskytyskurkut. Niitä riitti pikkuveljelle vietäviksi.

Jälkkärinä paistetut banaanit jäätelön kera. Kuva tulee joskus myöhemmin.

Tänään todettiin, kuinka mukava on, kun yhtään ei tiedä, mitä seuraavalla aterialla on. Riippuu minun ja googlen yhteistyöstä. Ja kiitos Lidlille.

Osan laatikon sisällöstä pakastin (purjo, rosmariini, tilli), osan keitin (porkkanat) pakkaseen odottamaan, mandariinit puristin aamumehun joukkoon. Munakoiso valmistuu huomenna joksikin. Miksi, sen näkee sitten. Tai sitten joku muu aines.

***
Blogissani on nyt ainekset salapoliiseille. Lokakuun 1pnä 2009 oli postaus, johon paussini aikana oli ilmestynyt kymmeniä omituisia kommenttiosoitteita. En edes uskaltanut avata niitä, vaan poistin koko postauksen. Vain päivämäärä jäi, koska sitä en osannut poistaa. Siitä huolimatta huomaan, että tämänkin viikon aikana siellä on käynyt lähes 30 lukijaa. Onko teillä aavistusta, mistä voisi olla kysymys?

Herkkuja, herkkuja

Oman palstan tämän hetken antia Riittalan tomaateilla lisättynä: saapasmaasta tuomistani salaatinsiemenistä itivät mahtavasti valeriana ja radicchio, pitkulaista ja pyöreää retiisiä, kesäkurpitsankukkia ja punajuuren lehtiä.

Lisäksi basilikaa, sipulia, salaattijuustoa, öljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria. Juomaksi vattu-variksenmarjamehua.

Herkkupata porisemassa: mansikkaa, vattua ja mustikkaa. Kuningatarhilloa luvassa. Mansikka-aika on kohdaltani ohi, mustikka-aikaa vasta aloittelen, ja Riittalan villivatukosta olen nyt poiminut useamman litran. Kiitän kovasti! Vaikka viimeksi hiukset nousivatkin pystyyn sen kyykäärmejutun vuoksi! Minä kyllä tykkään eläimistä, mutta inhoan ja jopa pelkään käärmeitä.

Olenkohan minä vähän liioitellut tämän kukkapenkkini kanssa!!! Aika tiuhaan kylvin siemenet ja istutin taimet.  No, ainakin olen maljakkoihin saanut jo ruis- ja harsokukkia. Odottelen  malvan, silkkikukan ja auringonkukan kukkimista. Ehtivätköhän ne ilahduttamaan 04.08. Riittalan pihapiirissä vierailijoita? Silloin on valtakunnallinen puutarhaihmisten avoimet ovet - siis pihat! Jos liikutte näillä main, piipahtakaapa ihailemassa todellisten pihataitureiden (Riitan ja Mikko-miehensä) pihapiiriä tuolla Könttärillä. Siellä tämäkin pikkuinen kukkatarhani on.

***
Helena kyseli tässä taannoin, mistä tietää, milloin munakoiso on valmis poimittavaksi. Saapasmaan tietotoimistosta kerrottiin, että heti kun hennoo sen kasvista irroittaa. Siis vähän kuin kesäkurpitsan kanssa, eli mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ettei munakoiso/kesäkurpitsa kasva liian isoksi.

Aarteita

Ensin moottoritietà (Firenze-Rooma), sitten rantatietà kohti Santa Severaa hakemaan aarteita. Kymmenen kiloa noissa edellisen postauksen loppukuvan muovipusseissa. Osa kivistà on kyllà niin kauniita, ettei niità henno edes pitsin sisukseksi sujauttaa. Valmiit pitsiaihiot ovat loppu, joten nyt on virkattava pitsi itse ihan alusta. Lopputuloksista kuvia ensi kerralla.

Palattiin kotiin eri reittià. Anguillara Bracciano-jàrven rannalla. Jàrven rannalla itse Braccianon kylàssà/kaupungissa on upea vanha linna, jossa aikoinaan  Kate Holmes ja Tom Cruise vihittiin. Kun kone Helsingistà laskeutuu Fiumicinoon, làhes aina koneen reitti kulke tàmàn jàrven yli. Jàrvi on vanha tulivuori, ja mittaamattoman syvà.

Liikkuvasta autosta kuvaaminen on haasteellista. Tàssà kuvauskohteena oli tuttu Monte Soratte, meidàn pyhà vuori. Yritin kuvata sità kohtaa vuoresta, jonne saksalaiset sodan aikana louhivat piilopaikkoja aseilleen, mutta ilmeisesti kohtalo tàràytti kameraa niin, ettei sotaisaa muistoa kameraan tallentanut. Oikeastaan hyvà niin.

Sitten loppui valo - ja kameran patterit.

Kivien lisàksi tuliaisina oli muitakin aarteita. Niistà sitten seuraavaksi.