Maanantaiaamuna kävin hakemassa Lidlistä kurkkua ja tilliä hölskytyskurkkuja varten Pois lähtiessäni silmäni iskeytyivät ikkunatasolla olleisiin poistolaatikkoihin. Kaksi laatikkoa mukaan, kahdella eurolla laatikko. Kotona tutkin aarteet: salaattia, kiinankaalia, paprikoita, tomaatteja, kurkkuja, purjoja, palsternakka, munakoiso, porkkanoita, rosmariinia, tilliä, banaaneja, hunajameloni(?), kiivejä, mandariineja, avokadoja ja päärynä. Sadonkorjuuaika Lidlissä. Viikon ruokalista alkoi muotoutua. Google on ehtymätön kaveri. Tässä eilisen ja tämän päivän tuotoksia.
Kiinankaali Pekingin tapaan oli oikea makuelämys. Vielä on ainekset toiseenkin satsiin.
Tänään olivat vuorossa sienimuhennoksella täytetyt paprika ja tomaatti.
Lisukkeena hölskytyskurkut. Niitä riitti pikkuveljelle vietäviksi.
Jälkkärinä paistetut banaanit jäätelön kera. Kuva tulee joskus myöhemmin.
Tänään todettiin, kuinka mukava on, kun yhtään ei tiedä, mitä seuraavalla aterialla on. Riippuu minun ja googlen yhteistyöstä. Ja kiitos Lidlille.
Osan laatikon sisällöstä pakastin (purjo, rosmariini, tilli), osan keitin (porkkanat) pakkaseen odottamaan, mandariinit puristin aamumehun joukkoon. Munakoiso valmistuu huomenna joksikin. Miksi, sen näkee sitten. Tai sitten joku muu aines.
***
Blogissani on nyt ainekset salapoliiseille. Lokakuun 1pnä 2009 oli postaus, johon paussini aikana oli ilmestynyt kymmeniä omituisia kommenttiosoitteita. En edes uskaltanut avata niitä, vaan poistin koko postauksen. Vain päivämäärä jäi, koska sitä en osannut poistaa. Siitä huolimatta huomaan, että tämänkin viikon aikana siellä on käynyt lähes 30 lukijaa. Onko teillä aavistusta, mistä voisi olla kysymys?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogistania. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. huhtikuuta 2020
torstai 12. huhtikuuta 2012
Blogistaniaa ja lihapullia
Telkkarin (TV2 klo 19.30) Blogistanian eilinen osuus esitteli Kajsa Wikmanin. Piipahdin hänen blogissaan ja tykästyin aina vain enemmän. Hänen enkun kielinen kirjansa Scandinavian Stitches täytyy tilata Adlibriksen kautta. Kirja on ilmestynyt myös suomeksi, mutta pienemmän levikin vuoksi hinta on n kaksinkertainen.
Ohjelmaa seuratessa tuli vähän semmoinen Tilda-mainen olo, mutta viis siitä. Vahinko vain, etten voi seutata sarjaa saapasmaasta käsin. On kuulemma semmoiset sopimukset tehty, ettei ulkomaille ihanuuksia näytetä.
Tämmöistä tänään. Kevättä oli ilmassa.
Siispä pyörää ulkoiluttamaan. Auto saa odotella kesää.
Keuruun tori vasta heräili talviuniltaan.
Paitsi Roinilan lihatiski, jonka edessä joka kolmas torstai on kymmenien ostajien jono. Lihapullat mielessä minä jonotin kunnon jauhelihaa. Näin nimittäin Strömsön mukavan kokin valmistavan pullataikinaa hieman eri tavalla. Sitä piti kokeilla. Samat raaka-aineet minulla on aina ollut, mutta se, että suola lisätään lihaan ensin muhimaan ja nesteitä sitomaan, se oli uutta. Niin tai näin - pullat olivat hyviä. Oikeastaan liian hyviä, sillä nyt on vatsa pinkeänä! Lihatiskillä olisi ollut tarjolla myös mm siansorkkia, saapasmaalaisten vuodenvaihteen herkkua. Niitä kokeilen sitten seuraavaksi. Oli tarjolla vaikka mitä tuoreen tuoretta, ja sen vuoksi jono kulki aika hitaasti, koska monella oli pitkä lista ostettavana. Ehti vaihdella erilaisia ruokavinkkejä toisten odottajien kanssa. Seuraavaksi jonotan kesäkuussa.
Tämä mytty on kohta valmis esittelyyn. Ehkä. Sitä odotellessa käsityösaralla pääsen ihastelemaan viikon vaihteessa Jyväskylän Käsityömessut -antiin.
Ps. Kaisu-serkkusein. Olet siis alkanut blogata. Onnea, onnea vaan. MUTTA en saanut blogiasi auki. Tai siis en nähnyt siitä tekstejä. Miksi?

Tunnisteet:
blogistania,
käsityöt,
lihapullat,
Roinilan lihatiski,
sää
maanantai 23. tammikuuta 2012
Ruusuja Pekka Haavistolle
Ruusuista kauneimmat, juhannusruusut, Pekka Haavistolle! Kyllä sai eilen illalla jännittää. Ja nyt jännitys sen kuin vain jatkuu. Voittaako kovat arvot, raha ja jatkuva puhuminen pörsseistä ja taloudesta vai voittaako pehmeämmät ja inhimillisemmät arvot? Molemmat ehdokkaat osaavat asiansa ja ovat fiksuja ihmisiä. Jatkuu...
***
Samoin jatkuu vaikeudet blogistaniassa. En itsekään pääse kommentoimaan kaikkiin haluamiini blogeihin. Olisin niin mielelläni kommentoinut Suomimammaa Sisiliassa, sillä hän kirjoittaa hyvin saaren ihmeellisyyksistä suomalaisin silmin. Voisin hänen listaansa lisätä vielä muutaman jutun: Koska saapasmaalaiset pelkäävät kaikkia pahoja tauteja, on heidän lääkekaappinsa oikea pienoisapteekki, josta löytyy troppia vaivaan kuin vaivaan. Todelliseen ja kuviteltuun. Saapasmaalaiset eivät myöskään kävele suurin surminkaan, jos ei ole pakko. Aamucappuccinollekin ajetaan niin lähelle kylän baarin ovea kuin mahdollista. Varsinkin sateella, sillä eihän ulos sateella mennä. Paitsi cappuccinolle. Ja autolla. jne jne jne Saapasmaalaiset tekisivät varmaan omat listansa asuttuaan täällä Suomessa muutamia vuosia. Heh, heh!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)