Ulkona elämisen antia

Marjastajan kavereita. Joutsenpari seurasi tarkasti, miten liikuin. Samalla lammella pesi muitakin vesilintuja. Tunnistin ainakin kääkättävän sorsaparin ja kovempi äänisen telkkäpariskunnan. Kunpikohan pari tuli liian lähelle toisen parin reviiriä? Muuten taivaallisen rauhallinen paikka kasvattaa pesueita, enkä usko lintujen oikeastaan pelänneen minua.

Lakka-aika on nyt Keuruun seuduilla lopuillaan, mutta kyllä niitä olen poiminutkin. Eilen huomasin myös sen, että liika on aina liikaa: en enää viitsinyt kyykkiä ihan jokainen lakan puoleen. Ihan niin kuin vaatekaupassa: Jos valikoimaa on pilvin pimein, minua alkaa ahdistaa, enkä halua edes katsella antia, sovittamisesta puhumattakaan.

Nyt alkaa sitten mustikka-aika. Eilen varpujen seassa liikahti siihen malliin, että aavistin seurani olevan kiemurtelevan kaverin, kyyn. Kyllä oli pieni pätkä. Silti kunnioitin sitä siirtymällä muualle, aikuiset varmaan jossain lähellä. Samoilla mättäillä olen nähnyt pikkuisia sammakonpoikia ja sisiliskoja. Nuoriso ottaa ensimmäisiä kontakteja kotiensa ulkopuolella.

Kesän ensimmäinen kunnon ukkonen. Join päiväkahvini sataman kahvilassa ihaillen pilvien vyörymistä lähemmäksi, mutta sitten äkkiä kotiin ihailemaan näytelmää parvekkeelta aurinkotuolissa makoillen. Pari kertaa jyrähdys seurasi salamaa melkein välittömästi, mutta koko myräkkä oli nopeasti ohi.

Pitkästä, pitkästä aikaa jotain uutta omasta keittiöstä. Inspiksen sain telkkarista, en vain muista mistä ohjelmasta. Kokonaisesta kukkakaalista koversin kantaan kolon, jotta kaali kypsyisi nopeammin. Sitten voitelin kaalin grilliketsuppi Srirachalla (Lidl) ja tein kaalille hupun voi-korppujauhoseoksesta. Mukaan vuokaan minitomaatteja ja paistos uuniin noin tunniksi 200 asteeseen. Namskis, namskis. Jäähtyneenäkin maukasta. Seuraavalla kerralla laitan kuitenkin tuota ketsuppia hieman enemmän, ja ehkä kiehautan kaalin ensin vedessä puolikypsäksi.

Korona-viruksen olemassa olosta ei täällä Keuruulla juuri tiedä mitään. Asian muistaa ainoastaan kaupoissa turvavälien käytöstä. Tiedotusvälineet kertovat kuitenkin viruksen vaikeuttavan ulkomailla monien elämää. Minua suututtaa muutaman vallan pallille juuttuneen miehen (!!!!) kykenemättömyys hoitaa asiaa. Toivotaan, ettemme talven kynnyksellä kuule liikaa toisen aallon loiskeista. Jos voisin äänestää yhden läntisen maan vaaleissa, äänestäisin vaikka kuinka monta kertaa. Niistä vaaleista ei muutenkaan oikein tiedä, miten ja mistä niihin vaikutetaan. Ugh! Olen puhunut.

Eilen oli Suomen telkkarissa sitten viimeinen Montalbano, ja siellä teksteissä sitten oli se, mistä jo aikaisemmin mainitsin: Sironin kanssa ohjaajaksi oli merkitty Zingaretti, eli Sironin kuoltua työtä jatkoi Zingaretti. Tunsi varmaan kaiken paremmin kuin kukaan muu ulkopuolinen. Kuva on Punta Seccasta. Kuvassa  tuo majakka peittää sopivasti meidän majapaikkamme parvekkeen. Että se matka Montalbanon jalanjäljille oli mahtava. Tänä iltana Italian Rai 1 näyttää Nuoren Montalbanon seikkailuja. Mitenkähän saisi Italian telkkarin näkymään täältä, omasta nojatuolistani?

Monenlaista kultaa

En koskaan ikinä milloinkaan ole nähnyt lakkoja niin paljon kuin tänä kesänä. Suot ovat nyt keltaisenaan. Viitenä aamuna olen parin tunnin jaksoissa kumarrellut selkä vääränä aarteiden puoleen. (Jonniin verran yli 10 litraa jo pakkasessa.) Tänä aamuna iski laiskamato. Sitä paitsi huusholli on pienessä kaaoksessa, kun en ole ehtinyt imuroita, pyyhkiä pölyjä, pestä pyykkiä... En edes laittaa ruokaa. Onneksi Keuruulla on loistava kiinalainen ruokapaikka, ABC - noutopöytä ja La Mel -pizzeria.En edes päiväkahvia ole kotona keitellyt, vaan istahtanut lepuuttamaan selkää ja silmiä tuonne Ellun rantakahvilaan.

Kaiken lisäksi minulla on parin viikon jakso kirppistä, johon täytyy viedä päivittäin lisää mm saapasmaasta roudaamiani käsitöitä. Tämä kesä on kuulema kirppistenkin kulta-aikaa - koronahiljaisuuden jälkeen, sanovat kirpparin ylläpitäjät.

Seuraavaksi on vuorossa sininen aika, sillä mustikat alkavat pikku hiljaa kypsyä. (Tämän kuvan sain systeriltäni eilen, kiitos.) Pelkäsin jo, että kesäkuun helteet ja kuivuus verottaisivat satoa, mutta kyllä mustikoita on, ja kun nyt ilmeisesti pahimmat helteet hellittävät ensi viikolla, pakkasen täyttäminen jatkuu. Muuten, miten on mahdollista, ettei hyttysiä tai paarmoja ole suolla ollut riesaksi asti niin kuin männeinä vuosina? Ei minulla niitä ikävä ole, ei ole.

Punainen aikakin jatkuu, mutta en enää niitä pakkaseen hamua. Tai olisi hankittava lisä pakastin. Toisaalta, marjatila kaipaa kipeästi itsepoimijoita, tai poimijoita yleensä. Tämän kuun alun sateet saivat marjat pullistumaan, ja maku on kerrassaan kielen nystyröitä hemmottelevaa. Sato on viime päivinä kypsynyt vauhdilla, eikä marjoja millään ehditä poimia, vaan nyt alkaa jo home iskeä. Enää haen vain jälkkärimarjoja.

Ah, tätä luonnon antimien tuottamaa onnea!

Seuraava keltainen luonnon kulta (kantarellit) pilkistelee jo. Mutta annetaan niiden vielä kasvaa, kaipaavat vettä.

Viime postauksessa mainitsin Montalbanon vanhan lääkärin. Hänen kuolemansa muistoa vietettiinkin viime sunnuntain jaksossa. Tässä Helenalle yksi erinomainen juutuupi katsottavaksi. Camilleri, Sironi ja Zingaretti! Vain Luca enää sarjaa livenä tekemässä. Huomen illalla taas nautitaan Punta Seccan alkumaisemista.

Toivotaan, että tänään Kimi pääsisi maailiin edes paaluajoissa, huomisesta puhumattakaan. Alfa Romeollakin on kultaa, ja onneksi talli sen ymmärtää.

Ps. Edelleen blogiani tutkitaan paljon, varsinkin usalaiset, kymmeniä katsoja joka päivä. Suosituin postaus näyttää nyt olevan Kesäkurpitsan kukan anatomia. Mikähän siinä oikein kiinnostaa, tai oikeaammin tulkittuna, mihinkähän sitä postausta käytetään? Pressan vaaleihinko? No, jos postaukseni voisi jotenkin auttaa vallan vaihdossa, siitä vaan!!!!

26 elokuvaa Montalbanoa

Viime sunnuntai-iltana linnottauduin tiiviisti telkun ääreen: Odotin kauan kaipaamaani elokuvaa: Montalbano, varttuneempana versiona. 26 elokuvaa samaa komissaariota, samoissa maisemissa, samassa rantakodissa, sama vanha auto parkissa. Eikö yhtään kyllästytä? EI. Silti nähty jakso tuntui alusta asti hieman erilaiselta. Katsoin elokuvan uudestaan Yle Areenasta vielä kahtena iltana
kuluneella viikolla ja yritin miettiä, mistä erilaisuus johtui.

Voiko elokuvasta välittyä se, että monet taustahenkilöt ovat kuolleet ihan viime aikoina? Montalbanon kirjallinen luoja Andrea Camilleri kuoli viime vuonna heinäkuussa. Elokuvien pitkäaikainen ohjaaja Alberto Sironi kuoli pari viikkoa Camillerin jälkeen. Elokuvien maisemien ´löytäjä´ Luciano Ricceri kuoli 1.2.2020. Elokuvaan on ilmestynyt uusi tohtori, sillä legendaarinen Pasquano (Marcello Perracchio) kuoli vuonna 2017.

Huomenna aion katsoa, kuka on filmin ohjaaja. Yhdessä jaksossa Sironin kanssa ohjaajaksi oli merkitty Luca Zingaretti. You tubesta löysin mielenkiintoisen dokumentin Making Montalbano: Behind the Scenes. Erinomainen dokumentti.

Mansikkamaalla olen ollut ahkerasti. Eilenkin, vaikka satoi kaatamalla. Kävin välillä vaihtamassa kuivampaa ylle, mutta vasta rakeet lannistivat. Harmittaa niin kovasti viljelijöiden puolesta, koska pensaat ovat TÄYNNÄ jättimäisiä, makeita marjoja, mutta poimijoita ei juuri näy.

Tämä kuva olkoon symbolina nyt Kimille tänä viikonloppuna: tässä autossa ovat kaikki renkaat tallella. Turvallisempi ajaakin. Kunhan nyt eivät kolaroisi ensi vuonna Alonson kanssa. Alkaa ikää varttua kummallekin. Niin, ja minunkin pitäisi uusia oma ajokorttini!

Ps. Jatkan sitten blogiani samaan malliin, koska häiriöt ovat vähentyneet ja koska huomasin muidenkin bloggareiden kokeneen samoja ongelmia. Siis ei mitään persoonakohtaista häiriköintiä. Onneksi. Nettimaailma vaan on niin haavoittuvainen.

Elämäni miehiä

Tänä iltana tapaan taas yhden elämäni miehistä. Montalbanon! Kyllä, kuvan mies on myös Montalbano, mutta se nuorempi versio. Ei siis Luca Zingaretti vaan Michele Riondino. Nuori Montalbano esiintyi Suomen sarjoissakin vuonna 2015. Tänä vuonna Italian Rai esittää nuorta Montalbanoa, kun taas meidän telkkari tänä iltana alkavassa jaksossa varttuneempaa komissaariota. Tykkään kyllä kummastakin. Michele-Montalbano on tässä kuvattu Sciclin kaupunginjohtajan huoneessa, jossa meidätkin valokuvattiin. Se todiste on nähtävissä blogissani 30.11.2015. Marras-joulukuussa 2015 postasin moooonta kertaa matkastamme Sisiliaan, Montalbanon jalanjäljille. Ne postaukset löydätte kirjoittamalla tämän blogin vasemmassa yläkumassa olevaan etsintäruutuun sanan Montalbano. Vietin äsken monta mukavaa minuuttia muistojen parissa pitkin ja poikin eteläistä Sisiliaa.

Oli muuten lähellä, että olisin joutunut katsomaan elokuvaa läppärin kautta, sillä telkkari ei perjantaina enää halunnut näyttää muuta kuin tyhjää ruutua. Mutta onneksi Keuruulla on edes yksi telkkarikauppa, ja nyt minulla on oikea teräväpiirtonäytin. En kyllä ymmärrä näitä teknisiä hommia, mutta onneksi myyjä osasi.

Ennen Montalbanoa tapaan myös toisen mieheni, Kimin. Jos kirjoitatte tuohon etsintäruutuun sanan Kimi, niin saatte luettavaksenne melkoisen määrään postauksiani hänestä. Toivottavasti pääsee tänään edes maaliin. Maistuiskohan hänelle mansikat? Pari päivää sitten aloitin kesän marjakauden, ja nyt pakkasessa on rasia poikineen. Toivottavasti sateet pelastavat edes vähän mustikoista kuivumiselta. Ja sitten alkaa lakkakausi... Aaah tätä onnea.