sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Elämäni miehiä

Tänä iltana tapaan taas yhden elämäni miehistä. Montalbanon! Kyllä, kuvan mies on myös Montalbano, mutta se nuorempi versio. Ei siis Luca Zingaretti vaan Michele Riondino. Nuori Montalbano esiintyi Suomen sarjoissakin vuonna 2015. Tänä vuonna Italian Rai esittää nuorta Montalbanoa, kun taas meidän telkkari tänä iltana alkavassa jaksossa varttuneempaa komissaariota. Tykkään kyllä kummastakin. Michele-Montalbano on tässä kuvattu Sciclin kaupunginjohtajan huoneessa, jossa meidätkin valokuvattiin. Se todiste on nähtävissä blogissani 30.11.2015. Marras-joulukuussa 2015 postasin moooonta kertaa matkastamme Sisiliaan, Montalbanon jalanjäljille. Ne postaukset löydätte kirjoittamalla tämän blogin vasemmassa yläkumassa olevaan etsintäruutuun sanan Montalbano. Vietin äsken monta mukavaa minuuttia muistojen parissa pitkin ja poikin eteläistä Sisiliaa.

Oli muuten lähellä, että olisin joutunut katsomaan elokuvaa läppärin kautta, sillä telkkari ei perjantaina enää halunnut näyttää muuta kuin tyhjää ruutua. Mutta onneksi Keuruulla on edes yksi telkkarikauppa, ja nyt minulla on oikea teräväpiirtonäytin. En kyllä ymmärrä näitä teknisiä hommia, mutta onneksi myyjä osasi.

Ennen Montalbanoa tapaan myös toisen mieheni, Kimin. Jos kirjoitatte tuohon etsintäruutuun sanan Kimi, niin saatte luettavaksenne melkoisen määrään postauksiani hänestä. Toivottavasti pääsee tänään edes maaliin. Maistuiskohan hänelle mansikat? Pari päivää sitten aloitin kesän marjakauden, ja nyt pakkasessa on rasia poikineen. Toivottavasti sateet pelastavat edes vähän mustikoista kuivumiselta. Ja sitten alkaa lakkakausi... Aaah tätä onnea.

14 kommenttia:

  1. Italialaiset miehet ovat yleensä niin kauniita, että heissä vanhankin silmä lepää. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh! Mitens ne turkkilaiset?

      Poista
    2. Turkkilaiset miehet ovat rumia. Lyhyt jalkaisia, lättäpäisiä ja karvaisia. Yritin aikanani valita vähän paremman version heistä, mutta kyllä niin susiruma on hänkin nyt vanhana ukkona =D

      Poista
    3. Kauneus on katsojan silmäkulmassa, eikä se ulkoinen tärkeintä ole, vai mitä.

      Poista
  2. Muistan vielä sun vanhat postaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä katselen niitä usein, varsinkin nyt, kun ei ole aavistustakaan, pääseekö sinne enää koskaan. Onneksi on blogi ja kirjoja ja dvd-kasoja.

      Poista
  3. Onnea uuden telkkarin johdosta, nyt voit sitten katsoa tuota elämäsi yhtä miestä;D minäkin muistan vanhat postauksesi.Hyvää heinäkuuta Lissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh! Mukava kuulla sinun ja Allun kommentti vabhoista postauksistani. Hyvää heinäkuuta sinnekin.

      Poista
  4. Lissu tervetuloa tutustumaan israelilaisiin miehiin. Mutta vahan myohemmin, taalla on toinen aalto jo korkeempi kuin se ensimmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat vetää kotiin päin, vai mitä? Laitanpa ehdotuksesi muistiin. Toivon teille sinne mahdollisimman koronavapaata tulevaisuutta.

      Poista
  5. Ihastuin Lucaan ensisilmäyksellä. Muuten suosin ehkä eniten ruotsalaisia miehiä. He ovat niin 'lagom' (keskivertoja, rationalisteja, luonnollisia) ja heihin olen tottunut. Italialaiset miehetkin menettelee, mutta en osaa sanoa pystyiskö meikäläisen luonteella elämään italialaisen tai suomalaisen miehen kanssa. Tuskinpa. Olen ehkä liikaakin yksiöistynyt. Ylipäätään minua ei kasvatettu perheen emmännäksi vaan ennen kaikkea pärjäämään omillani. Elämäänsä ei naisen kannata rakentaa miesten 'päälle', sanoi äiti, joka oli vahva nainen, vahva yksilö, mutta ei mikään perheenpää silti. Kasvoin tasa-arvoisessa perheessä, jossa sain kaikki mahdollisuudet toteuttaa itseäni. Ruotsalaiset miehet on kuin tehty 'meikäläisen muottiin'.

    Toivotaan että päästään tästä coronasta eroon, vaikka se kuulema voi jäädä tänne ikusiksi ajoiksi. Se muuttuu influenssatyyliseksi vuotuiseksi riesaksi jatkossa.
    Kärsivällisyyttä kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo nuorempi versio (Michele Riondino) on kauniimpi katsella, näin varttuneemman henkilön silmin. Siis semmoinen esteettinen näkymä, mutta molemmat ovat hyviä näyttelijöitä, mikä lienee se ratkaiseva asia kuiteskin. Koronasta emme ehkä pääse eroon. Täytynee oppia elämään sen kanssa - käsiä pesten ja etäisyyksistä huolehtien.

      Poista
  6. Näistä italialaisista en perusta, mutta Kimin ihailijaksi tavallaan lukeudun. Nän vaan paranee vuosien myötä. En kuitenkaan lukeudu formulafaniksi.
    Kylläm minäkin muistan vanhoja postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä keskusteluketju tästä postauksestani virisikin! Kimi on Kimi, aina ja ikuisesti. Varmaan vielä 90-vuotiaana kurvailee formularatoja! Sinä oletkin yksi alkuperäisimmistä lukijoistani, mikä ilahduttaa.

      Poista