Vauvasta vaihtariin

Kun kesäkuussa kotiuduin, ostin torilta neljä köynnöskrassin tainta. Köynnöksiä niistä sukeutuikin, parvekkeen kattoa tavoittelevat. MUTTA olin jo varma, että koiraskrasseja olin ostanut, sillä kukkia ei vaan ilmestynyt,  kunnes pari päivää sitten ...! Osasi yksi taimista ajoittaa kukintansa suvun uusimman tulokkaan, pikkuisen prinsessan kunniaksi! Onnea vaan koko perheelle kuin myös Seija-systerille ja miehelleen. Tulee mummolaan ihan erilaista vipinää, kun on nyt pikkuinen tyttö hemmoteltavana. Nukkeleikit käyntiin. Pikkuinen ei kyllä ollut ihan pikkuinen, vaan painoi komeat 4,440 kg.

Olen nyt ilmeisesti parantumassa sienihulluudesta. Siltä osin, etten enää kerää saalista omiin varastoihini, enkä valmista itselle sieniruokia. Mutta ei parantuminen minua metsään menemästä estä. Eilen vein muutaman litran kantarelleja Riitalle kiitokseksi saamistani puutarhan tuotteista. Siis vaihtarihommia! Kannatan - ja kiitän. Eilen illalla padassa porisi punaherukka-vattuhilloa sekä viherherukka-karviaishilloa, mustaherukat laitoin suoraan pakkaseen. Lisäksi tiedän, että mummo (siis äitini) ja pikkusysteri miehensä kanssa tykkäävät sienistä, joten vielä voin saalistaa...

***
Alan olla kiukkuinen bloggerille. Temppuilee ihan yhtenään. Lisäksi 'uudistaa' itseään niin usein, ettei tämmöinen varttunut ihminen oikein perässä pysy. Minun tietämättäni ja minulta mitään kysymättä oli lisännyt semmoisen sana-numerohirvityksen minunkin blogiini. Onneksi sain Mineltä apua, ja toivottavasti nyt Jaelkin voi kommentoida. Te, jotka haluatte poistaa sanavahvistuksen blogistanne, katsokaapa edellisen postaukseni Minen neuvoa. Oli ihan helppo homma. Kiitosta vaan sinne Istanbuliin.

Kirpputorisuunnistus

Tykkään kirppiksistä, eikä suunnistuskaan ihan vierasta ole. En ole kuin kerran eksynyt metsässä, ja siitäkin selvisin istumalla kannon päälle ja tiirailemalla ympäristöä sillä silmällä. Ja ei kun autolle päin.

Kirpputorisuunnistus. Mitäs se sitten oikein on? Keuruulaiset innostuivat kauppaamaan tavaroitaan omissa kotipihoissaan ja kimppapaikoissa. www.taisku.net/kirpputorisuunnistus

Eniten kansaa suunnisti tämän sinisen rakennuksen ovesta sisään...

Keuruun entisen rautatieaseman nykyisen omistajan ehtymätön aarrevarasto aseman piharakennuksessa oli auki ensimmäistä, vaan ei todennäköisesti viimeistä kertaa. Todellinen keräilijän taivas. Varsinaisessa asemarakennuksessahan kesäisin on suosittu näyttely erilaisin teemoin.

Minä suunnistin sinne tänne. Ihastelin, mutta tällä kertaa en langennut mihinkään. Voiko se oikeastaan olla tottakaan??? Ensi kesänä taidan itsekin parkkeerata johonkin, jos hennon omista aarteistani luopua. Edes joistain. Mahtuisi tähän huusholliin itsekin paremmin.

Jälkiä

Koskaan ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo. Aamuna muutamana pikkusysteri soitti ja kysyi, ottaisinko omenia. Mutta eihän heidän omppupuunsa hedelmät vielä ole kypsiä! Ei niin, mutta kun ilmeisesti joku ohikulkija oli mielinyt puun kadun puoleisista oksista herkkuja. Kokonainen iso oksa oli katkennut ja rojahtanut  tukkimaan koko jalkakäytävän. Mahdollista  tekijää ei tietenkään mailla eikä halmeilla.

Monta sangollista puolikypsiä omppuja. Hyviä hillo-omppuja. Mutta eipä olisi meikäläisen tarvinnut laittaa soseeseen hillosokeria, olisi hyvin riittänyt omenien oma pektiini. Tuli aika tynkkyä mössöä. Mutta kirpakan hyvää.

Muutaman kokonaisen ompun viipaloin, kieritin vanilja-sokeri-kaneliseoksessa ja ladoin kaupan voitaikinan päälle. (Vanilja-sokeri on omaa 'tuotantoa': vaniljatangon siemenet ja kuoret sekoitan tavalliseen sokeriin. Paljon parempaa kuin kaupan purkista.) Voitelin kananmunalla ja paistoin uunissa, 200 astetta, 20-25 min.

Leivonnaiset maistuivat jälkiruokana, kun me sisarukset jaoimme pikkusysterilän pihassa Seija-systerin tekemää variksenmarjamehua ristitysti tasan! Reilut pari litraa riitti minullekin. Niin ahne olin, että mahdoinkohan ollenkaan kunnolla Seijaa kiittää? Kiitos kaunis ja öljyä tulossa.

Lauantaina lähdin sienimetsään. Kun istuin autoon, huomasin oikeassa etuikkunassa rapasen kengän jäljen! Hain kameran ja otin kuvia. Siinä vaiheessa ei minulla ollut yhtään tietoa, mistä mahdollinen jälki ikkunaan edellisen illan/yön aikana oli syntynyt. Mutta kas, kas, yksi talossa asuvista nuorista tuli minulle paljastamaan potkijan nimen. Riehuja oli kuulemma halunut itselleen autossani olevan radion.

Koska auton pestyäni paljastui yhtä ja toista pientä vahinkoa, tein asiasta poliisille rikosilmoituksen. Ei niin, että auto olisi kelvottomaan kuntoon potkittu, eikähän sisälle autoon oltu päästy, mutta periaatteesta. Vaikka tekijä on nyt selvillä, selvää ei ollenkaan ole se, pystyykö hän koskaan jälkiään korvaamaan. Alaikäinenkin vielä on. Ja täydessä pöhnässä tehneenä tuskin muistaa mitään toilailuistaan. Oppiiko hän tapatuneesta mitään? Ikävä kyllä, epäilen.

Onnea ja muuta ajankohtaista

Tämä saapasmaasta tuomani äitienpäiväverenpisara (Walesin prinsessa Diana) juhlistakoon nyt edellisessä postauksessa ollutta marja-arvoitusta. Yksi tiesi täysin, tietysti Helena, jonka olen huomannut olevan varsinainen kasvien asiantuntija. Saskatonin eli marjatuomipihlajamarjojahan siinä porisi omppujen, sitruunan mehun ja hillosokerin kanssa. (Kiitos Riitalle marjoista!) Elämäni ensimmäistä kertaa kokeilin, enkä oikein ihastunut tulokseen.  Oikeastaan aika mitäänsanomatonta. Käy varmaan jonkun muun marjan jatkeena.

Laitan pitsikiviaihioita Helenalle ansiantuntijapalkkiona kuin myös onnettaren arpomalle Aimariille. Minulla on teidän osoitteenne, mutta jos ne ovat muuttuneet viime postin, niin laittakaapa spostiin uutta tietoa mahdollisimman pian.

Tuon verenpisaran kukka on muuten yksi kauneimmista, mitä koskaan olen nähnyt. Toivottavasti Seija-systerille juurruttamani oksat kukkivat vielä tänä syksynä.

Siellä Hän vielä pötköttää muutaman viikon. Äitinsä masussa. Suvun seuraava tulokas.

Sitten hänet puetaan tähän, vuonna 1973 hänelle valmistamaani kastepukuun. Hänen nimensä ja syntymävuotensa on helmassa ihan vasemmassa laidassa. Tuossa pikkusysterin oikean käden kohdalla. Hänellä on siis merkkipaalu ensi vuonna. Tulee oikein naisen ikään. Nimiä helmaan on sitten kertynyt vuosien varrella aikamoinen rivi, ja nyt siis kohta tulee taas yksi nimi lisää.

Puvun valmistumisvuonna tein samasta kankaasta pikkuiselle morsiustytölle puvun pikkusiskoni ja miehensä häihin, joten ensi vuonna on toisetkin pyöreät vuodet juhlittavana. Suomessa vai Israelissa?

***
Lopuksi vielä tämän hetken sieni- ja marjakatsaus: Sienistä luvattiin hyvää vuotta. No, missä sitten ovat esim tatit? Ei tatin tattia. Siis herkkutattia. Vain muutama punikkitatti, mutta ne olen jättänyt metsään. Eikä muitakaan sieniä ole näkynyt kantarelleja ja mustatorvisieniä lukuun ottamatta. Minua on nyt huijattu. Toisaalta, kun vatsani ei enää oikein sulata sieniä, olkoot sitten.

Tänään oltiin vattumetsässä. Kaiholla muisteltiin kesää muutama vuosi sitten, jolloin auton peräkontti laahasi maata marjojen painosta! Vakiopaikkamme vetää viimeisiään, siis kasvaa umpeen. Saimme kyllä yhteensä muutaman litran, joten kuningatarhilloa on tuossa lieden kulmalla tulossa.

Mustikat ovat paikoin ihan ok, mutta niidenkin laatu ja määrä kalpenee edellisiin vuosiin verrattuna.

Variksenmarjoja on. Seija-systeri oli miehensä kanssa poiminut lähes 60 litraa. Riittää mehua koko suvulle. Erinomaista eturauhasen toiminnalle. Jos semmoinen on. Ja vaikka ei olisikaan, hyvää janojuomaa siitä kivennäisveden kanssa saa. Säilyy jääkaapissa. Ei vie tilaa pakkasessa.

Puolukoita tulee. Kait??? Mättäät alkavat jo punertaa.

Kahdeksan asiaa

Mine tuolta Turkista antoi minulle tunnustuksen (A blog with substance). Ihailen hänen bloginsa mahtavia kuvia ja upeita matkakertomuksia. Kiitos! Mutta koska olen oikea tumpelo näiden koneitten kanssa, en (taaskaan) saanut tunnustuskuvaa siirretyksi hänen blogistaan tähän omaani. Nyt teidän on sitten mentävä Minen blogiin ja etsittävä sieltä tuo muutama postaus sitten oleva kuva. Samalla voitte matkailla hänen mukana hyvinkin eksoottisiin kohteisiin.

Sittenpä niihin haasteen kahdeksaan asiaan minusta. Olen muutaman kerran aikaisemminkin paljastellut itseäni, joten kertailenpa/kertoilenpa jotain:

1. Olen himo sienestäjä. Kesän ensimmäiset mustatorvisienet on kuivattu. Sinne ne joutuu tuonne jääkaappi-pakastimen yläpuolella olevaan kaappiin toisten sienten joukkoon, toisille lahjoitettavaksi. Sillä jos huomaan tämän parhaillaan meneillään olevan testikauden lopuksi, ettei ruoansulatukseni enää tykkää sienistä, ystävät saavat nauttia niistä. Esim Matti-eno ja vaimonsa tulevat saamaan isompia paketteja sinne Kemijärvelle. Siis kuivattuja lajeja. Ei tuoreita, sillä Itellaan ei voi luottaa, että paketti menee kahdessa päivässä perille. Jokin aika sitten lähettämäni kantarellit muhivat jossain Itellan varastossa yli viikon. Oli ollut kuulemma mahtava aromi sienissä! Roskiin suoraan.

2. Olen himo marjastaja. Jos arvaatte, mitä marjoja tuosssa muhii omppujen ja sitruunamehun kanssa, lähetän yhdelle onnettaren arpomalle pitsikiviaihioita.

3. Olen lankojen hamstraaja. Olen nyt alkanut inventoida varastojani, ja tässä ehkäpä noin puolet langoista. Yhdessä tornin laatikossa on valmiita härpäkkeitä ja yhdessä pitsejä.

4. Minun on vaikea istua tekemättä käsillä mitään. Minulla näyttää olevan myös terävät kantapäät, koska parissa kuukaudessa sisätassuttelun tuloksena on reiät kantapäissä. Siis vain sisäkäytössä tämmöistä jälkeä. Lankana Nallea. Onko muilla kokemusta tämän langan kestävyydestä, sillä Nallea on tuossa lankatornissa kokonainen laatikko.

5. Tykkään näpräilystä muutenkin. Tässä työn alla paljon kokenut ja kärsinyt Aallon nojatuoli. Satulavyöt olivat rispaantuneet ja jopa katkenneet, joten tuoli osiin ja tuunaamaan. Ensin pitäisi saada nuo pahasti ruostuneet niitit irti. Siinä hommassa vierähtää varmaan tovi jos toinenkin. Vuoristomajalla minua odottaan toinen nojatuoli tuunaamista. Semmoinen saapasmaan tyylin mukainen.

6. Olen sosiaalinen erakko. Viihdyn erinomaisesti yksin - ja mukavassa, tutussa seurassa. Varsinkin vuodet eskarilaisten kanssa olivat ihania. Jos seurassa on paljon tuntemattomia, jättäydyn helposti tarkkailijan rooliin. Olen siis siinä suhteessa tyypillinen skorpioni. Mutta kun kiinalaisessa horoskoopissa olen kukko, soppa on valmis! (Kuva Jari Honkakarin)

7. Olen viherpeukalo, jolla ei ole omaa maa-puutarhaa. Minulla oli yhden kesän pieni palsta tuolla muutaman kilometrin päässä, ja voi kun minä tykkäsin. Lajeja oli useita kymmeniä ja työtä piisasi tuntitolkulla päivittäin. Sitten palsta otettiin talon viljelypelloksi. Pah! Nyt minulle on luvattu aarin alue tuolta mansikkapaikan pellolta. Olen jo alkanut suunnitella, mitä siellä kasvatan - tai ainakin yritän kasvattaa. Ainakin paljon kukkia, sillä tämä minun kotiparvekkeeni on liian kuuma kasviparoille. Mutta kirvat kyllä tykkäävät! Kukkia, paljon kukkia. Muuten, kaikki viherturaajat - joko tunnette Mari Mörön kirjallisuutta. Suosittelen.

8. Tämän kesän tunnuskuva Suomesta, vai mitä. Saapasmaassa ei tähän aikaan voi päivällä edes ikkunaa aukaista, jos ei halua veden valuvan naamaa ja selkää pitkin. Siis helteen takia.Siis sisällä. Ulos ei ole asiaa ollenkaan. Minä tykkään enemmän kastua vaikka sateesta kuin helteestä. Silti päivien lyheneminen saa tämän muuttolinnun tilaamaan lipun sinne, missä ainakin aurinkoa on tarjolla. Olen onnen potkaisema, kun voin valita kahden maan välillä.

Tässpä nämä kahdeksan asiaa. Nyt minun tulisi haastaa kahdeksan bloggaajaa. Mutta kun edes sitä tunnustuskuvaa saa näkymään! Jos joku teistä kuitenkin haluaa ottaa haasteen vastaan, olisin otettu.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Punajalkakantarelli

Saalini valikoima on laajentunut uudella sienilajikkeella: punajalkakantarelli on tämän päivän IN. Olen ohjelmoinnut metsässä rymyämiseni niin, etten samalla keikalla poimi kantarelleja ja mustikoita. Mutta minkäs teet, jos mustikkajahtauksessa silmäsi iskeytyvät kantarelleihin! Tai jos kantarellien kaverina on mahottoman mallikelpoisia mustikoita! Jos sieniä olisi edes pari, mutta kun niitä tänä kesänä on samassa paikassa oikea lauma. Pitäisikö muuttaa vesipullon sisältö käsien pesunesteeksi? Pitäisi vaan raahata mukanaan saavillinen vettä. Ei auta, täytyy kerätä niitä punajalkakantarelleja. Kuvaa lajikkeesta ei ole. Mutta luulen, että teillä riittää mielikuvitusta tunnistaa lajike, jos/kun se tiellenne osuu.

Kantarelleja - niitä normaaleja - siis on. Harmistus vain, että minä olen ilmeisesti allergisoitunut niille. Siis nauttimiselle, en poimimiselle.

Mustikat ovat tänä kesänä aika huonolaatuisia. On muotopuolia, pistettyjä, puolikypsiä, liian vetisiä jne. Yksi viidestä marjasta on hyvä. Mutta koska en käytä poimuria, pystyn valikoimaan jo varvukossa, mikä marja läpäisee haukansilmäni. Kuvan marjat poimin ennen niuhottamiseen ryhtymistäni, ovat siis sekalaatuisia.

Pikkusisko tilasi pitsikiviä pöytäliinan nurkkia paikoillaan pitämään. Kivet ovat heidän omasta pihastaan ja pitsiaihiot saapasmaan kirppiksen ehtoisasta, hieman kulahtaneesta ja rispautuneesta pitsiliinasta. Minä vain virkkailin kivien molemmmin puolin olevat osaset yhteen.

On mulla muuten ihana pikkusisko miehensä kanssa. Eilen sain heiltä reilut kaksi litraa LAKKOJA. Riittää saapasmaahankin makusteltavaa. Kiitos, kiitos ja grazie.

Pikkusiskon mies on kätevä käsistään. Viimeisin viritys on heidän pihansa nurkkaukseen ilmestynyt maja pihlajaan. Sinne on kuulemma mukava kiivetä ystävättären kanssa sipisemään salaisia asioita.