Onnea ja muuta ajankohtaista

Tämä saapasmaasta tuomani äitienpäiväverenpisara (Walesin prinsessa Diana) juhlistakoon nyt edellisessä postauksessa ollutta marja-arvoitusta. Yksi tiesi täysin, tietysti Helena, jonka olen huomannut olevan varsinainen kasvien asiantuntija. Saskatonin eli marjatuomipihlajamarjojahan siinä porisi omppujen, sitruunan mehun ja hillosokerin kanssa. (Kiitos Riitalle marjoista!) Elämäni ensimmäistä kertaa kokeilin, enkä oikein ihastunut tulokseen.  Oikeastaan aika mitäänsanomatonta. Käy varmaan jonkun muun marjan jatkeena.

Laitan pitsikiviaihioita Helenalle ansiantuntijapalkkiona kuin myös onnettaren arpomalle Aimariille. Minulla on teidän osoitteenne, mutta jos ne ovat muuttuneet viime postin, niin laittakaapa spostiin uutta tietoa mahdollisimman pian.

Tuon verenpisaran kukka on muuten yksi kauneimmista, mitä koskaan olen nähnyt. Toivottavasti Seija-systerille juurruttamani oksat kukkivat vielä tänä syksynä.

Siellä Hän vielä pötköttää muutaman viikon. Äitinsä masussa. Suvun seuraava tulokas.

Sitten hänet puetaan tähän, vuonna 1973 hänelle valmistamaani kastepukuun. Hänen nimensä ja syntymävuotensa on helmassa ihan vasemmassa laidassa. Tuossa pikkusysterin oikean käden kohdalla. Hänellä on siis merkkipaalu ensi vuonna. Tulee oikein naisen ikään. Nimiä helmaan on sitten kertynyt vuosien varrella aikamoinen rivi, ja nyt siis kohta tulee taas yksi nimi lisää.

Puvun valmistumisvuonna tein samasta kankaasta pikkuiselle morsiustytölle puvun pikkusiskoni ja miehensä häihin, joten ensi vuonna on toisetkin pyöreät vuodet juhlittavana. Suomessa vai Israelissa?

***
Lopuksi vielä tämän hetken sieni- ja marjakatsaus: Sienistä luvattiin hyvää vuotta. No, missä sitten ovat esim tatit? Ei tatin tattia. Siis herkkutattia. Vain muutama punikkitatti, mutta ne olen jättänyt metsään. Eikä muitakaan sieniä ole näkynyt kantarelleja ja mustatorvisieniä lukuun ottamatta. Minua on nyt huijattu. Toisaalta, kun vatsani ei enää oikein sulata sieniä, olkoot sitten.

Tänään oltiin vattumetsässä. Kaiholla muisteltiin kesää muutama vuosi sitten, jolloin auton peräkontti laahasi maata marjojen painosta! Vakiopaikkamme vetää viimeisiään, siis kasvaa umpeen. Saimme kyllä yhteensä muutaman litran, joten kuningatarhilloa on tuossa lieden kulmalla tulossa.

Mustikat ovat paikoin ihan ok, mutta niidenkin laatu ja määrä kalpenee edellisiin vuosiin verrattuna.

Variksenmarjoja on. Seija-systeri oli miehensä kanssa poiminut lähes 60 litraa. Riittää mehua koko suvulle. Erinomaista eturauhasen toiminnalle. Jos semmoinen on. Ja vaikka ei olisikaan, hyvää janojuomaa siitä kivennäisveden kanssa saa. Säilyy jääkaapissa. Ei vie tilaa pakkasessa.

Puolukoita tulee. Kait??? Mättäät alkavat jo punertaa.