Kun kesäkuussa kotiuduin, ostin torilta neljä köynnöskrassin tainta. Köynnöksiä niistä sukeutuikin, parvekkeen kattoa tavoittelevat. MUTTA olin jo varma, että koiraskrasseja olin ostanut, sillä kukkia ei vaan ilmestynyt, kunnes pari päivää sitten ...! Osasi yksi taimista ajoittaa kukintansa suvun uusimman tulokkaan, pikkuisen prinsessan kunniaksi! Onnea vaan koko perheelle kuin myös Seija-systerille ja miehelleen. Tulee mummolaan ihan erilaista vipinää, kun on nyt pikkuinen tyttö hemmoteltavana. Nukkeleikit käyntiin. Pikkuinen ei kyllä ollut ihan pikkuinen, vaan painoi komeat 4,440 kg.
Olen nyt ilmeisesti parantumassa sienihulluudesta. Siltä osin, etten enää kerää saalista omiin varastoihini, enkä valmista itselle sieniruokia. Mutta ei parantuminen minua metsään menemästä estä. Eilen vein muutaman litran kantarelleja Riitalle kiitokseksi saamistani puutarhan tuotteista. Siis vaihtarihommia! Kannatan - ja kiitän. Eilen illalla padassa porisi punaherukka-vattuhilloa sekä viherherukka-karviaishilloa, mustaherukat laitoin suoraan pakkaseen. Lisäksi tiedän, että mummo (siis äitini) ja pikkusysteri miehensä kanssa tykkäävät sienistä, joten vielä voin saalistaa...
***
Alan olla kiukkuinen bloggerille. Temppuilee ihan yhtenään. Lisäksi 'uudistaa' itseään niin usein, ettei tämmöinen varttunut ihminen oikein perässä pysy. Minun tietämättäni ja minulta mitään kysymättä oli lisännyt semmoisen sana-numerohirvityksen minunkin blogiini. Onneksi sain Mineltä apua, ja toivottavasti nyt Jaelkin voi kommentoida. Te, jotka haluatte poistaa sanavahvistuksen blogistanne, katsokaapa edellisen postaukseni Minen neuvoa. Oli ihan helppo homma. Kiitosta vaan sinne Istanbuliin.
Joulurauhaa!
10 tuntia sitten
Rakastan tuollaisia krasseja, mutta ötökät rakastaa niitä vielä enemmän, joten olen luopunut toivosta enkä enää kylvä niitä.
VastaaPoistaKrassit kuuluvat minun kesääni, mutta kukkivina, kiitos! Joinain kesinä olen saanut siemenetkin omista kukistani.
PoistaSama vika kuin Allulla, viime kesinä krasseissa on ollut paljon mustia kirvoja, tänä vuonna yritin olla ajoissa valmiina mäntysuovan/tolun kanssa, mutta hävisin taistelun ja jouduin leikkaamaan alas kauniista kukista huolimatta.
VastaaPoistaTuo sanavahvistus pyysi todistamaan, ettet ole robotti. Aika usein olin, etenkään kirjaimista en tahtonut saada selvää.
helena
Minun parvekkeellani jotkut kasvit vetivät tänä suvena puoleensä vihreitä kirvoja, mutta tuo krassiruukku on ainakin tähän asti säilynyt.
PoistaEn kyllä ole kokenut olevani robotti, mutta jos bloggeri ei sitä usko - koska itse on robotti - teen lakon! Olen nyt jättänyt kommentoimatta kaikkiin niihin blogeihin, joissa tuo tyrpeellinen sananvahvistus on.
Krassit ja hajuherneet ovat ihania.
VastaaPoistaOnnea uudesta tulokkaasta♥
Tykkään myös hajuherneistä. Niiden taimia ei vaan täällä torilla ollut, eikä siemenestä enää olisi kerennyt itse kasvattaa.
PoistaKiitos! Tulokkaasta olen saanut spostin kautta jo kaksi ihanaa kuvaa.
Ensinnä Pikkuisen syntymän johdosta paljon onnea ja toiseksi- kraseja mullakin on ja ötökät ovat pitsineeranneet kaikki krassinlehdet. Kukkii ne kyllä. Nyt kuljetan jo kukkiani yöksi autotalliin ja aamusella pihalle.
VastaaPoistaVoi turkanen, miten katehdinkaan saamiasi marjoja. Täällä eivät vatut kypsy, nyt ne rupeavat kuivamaan viherkäisinä. Puolukoita varmaan löydän vähän. Täkäläisiä sieniä en tunne, pitäisi ruveta opettelemaan, jos mielii kerätä.
Kiitosta saa siis isotätikin, voi että! En ymmäärrä noiden minun krassieni sisintä, sillä lehdet niissä ovat terveen terveitä, vaikka esim basilikan jouduin heittämään kirvojen takia tänään roskiin.
PoistaSaat olla kateellinen. Riitan puskiin oli jäämässä niin paljon satoa, että pitihän marjat poimia. Luonnon vattutilanne oli kohdallani kurja, sillä entiset aukot ovat kasvamassa umpeen, enkä uusia ole löytänyt - vielä. Ensi viikolla alkaa sitten puolukkashow. niitä onneksi löytyy.
Teidän korkeudellanne sienivalikoima lienee vähäisempi kuin täällä, mutta eikäs siellä joitain rouskuja ja tatteja ole. Vaikkei niitä tänä syksynä täällä ole juuri näkynyt.
Hyvä, kun saatoin olla avuksi. En ole mikään tekniikan lapsi, mutta sain nyt hetken paistatella sellaisena:). Vaihtokauppa se onkin parasta kauppaa. Täällä tosin ei oikein ymmärretä kirpputorien yms. päälle.
VastaaPoistaKiitosta vaan!!! Minua ihastuttaa ns aikapankki. Oletko kuullut ideasta. Tuolla Jyväskylässä on lähin. En taida olla kauppiaden ihanneasiakas, sillä en tykkää shoppailla uusia juttuja. Taidan kuulua antiikkin luontaistalouteen.
PoistaJuu nyt voin kommentoida,kiitos vaan.On niin ärsyttävä se sananvahvistus,enkä voi moneen blogiin nyt kommentoida sen vuoksi.Onnea kukan johdosta ja uuden pikkuisenkin johdosta.Mitä vikaa sienihulluudessa on?Minäkin olisin,jos sellaisia olisi vieressä.Ja ihania marjoja,nami!
VastaaPoistaMinä olen tehnyt nyt lakon: en kommentoi mihinkään blogiin, jossa on tuo sananvahvistus!
PoistaPikkuinen on ihanan ihana.
Sienihulluus meni jo yli: piti haalia enemmän kuin mihinkään sai mahtumaan. Nyt kuljen metsässä ihan vain huvikseni ja jos sieni osuu kohdalle, poimin sen ja annan jollekin, joka voi sen käyttää.
Marjahulluus sen sijaan on ja pysyy. Mukavaa viikonloppua.
Mitäs marjoista, mutta KIITOS KANTTARELLEISTA!!!
VastaaPoistaMitäs kantarelleista, mutta KIITOS MARJOISTA!!!
Poista