Onneksi on muutakin kuin vaalit

Kävin äänestämässä. Ei ollut puutetta ehdokkaista, vaikka kovasti on toitotettu vaikeuksista löytää halukkaita kisaan. Paikallisvaltuustoon löysin tutun nimen, mutta aluevaltuustoon piti kahlata satojen ehdokkaiden lauma. En tykkää tästä uudesta meiningistä yhtään. Muutenkin tuntuu siltä, että ennen oli paremmin!

Olen myös suivaantunut siihen, että Suomessa kyllä rahaa löytyy, mutta ei ihmisiin vaan aseisiin. Miksi ihmeessä meillä on kiire sotimaan, tappamaan toisia ihmisiä? Miksi ihmeessä irtisanoudutaan kansainvälisistä sopimuksista? Lopetan nyt, etten hermostu liikaa. Emme ole amerikkalaisia, emmekä venäläisiä, me olemme suomalaisia! Ugh!!!

Ennen lähtöäni marraskuussa mualimalle, varasin kirjastosta tämän Rämön kirjan. Olin jonossa sijalla 256. No, viime perjantaina tuli ilmoitus. Voisin hakea kirjan. Pari päivää lukemiseen meni, ja täytyy ihaillen taas todeta, että kyllä Satu Rämö osaa vangita lukijansa. Nyt vain odottelen, mitä seuraavaksi, sillä jotainhan kirjan loppu kertoo.

Ne tulivat takaisin

Tänään ne tulivat. Meidän kansallislintumme, laulujoutsenet. Ensin tuli tämä yksi pari. Sitten kolmas joutsen yritti samaan sulaan, mutta ensimmäinen pariskunta nosti semmoisen äläkän, että vieras ymmärsi lentää muualle.

Muistan, kuinka minun lapsuudessani kotimme kirjahyllyssä oli Yrjö Kokon kirja Ne tulevat takaisin. Tykkäsin selata sitä. Silloinhan laulujoutsen oli vielä hyvin harvinainen, sukupuuton partaalla. Se oli rauhoitettu 1934, ja 1949 vain muutama pari pesi Lapin ja Kuusamon erämaaseuseuduilla.

Tällä hetkellä Suomessa pesii noin 10 000 paria. Lintu on edelleen rauhoitettu, ja sen ampumisesta korvaus on yli 2000 euroa. 

Laulujoutsen on Suomen luonnonsuojelun symboli. Euron kolikkomme klaavapuolella lentelee komea joutsen pariskunta.

Talviurheilua

Viime päivät ovat olleet urheilua täpö täynnä. Aamusta iltaan. Aamulla aikaisin pääsee Kiinaan ihailemaan yleisurheilun hallikilpailujen MM-kisoja. Ihan tippa tuli linssiin, kun Maamme-laulu kaikui Saga Vannisen mestaruuden kunniaksi. Sympaattinen nuori nainen.

Sitten on hiihdetty, hypitty mäistä ja niiden päälle taas hiihdetty. On ammuttu ja niiden päälle hiihdetty. On tehty huimia temppuja hyppyreissä. On ajettu rallia ja formuloita. Illan on päättynyt snooker.

En ole luistellut, vaikka rata aukeaa ihan ulko-ovelta. Päivisin aurinko sulattaa lumia, ja yöpakkaset jäädyttää pihan ihan meitä varten. Mutta en halua luistella, vaan...

... vaan sujautan nastaesteet kenkiin.

Kevättä tekee... Talitintti laulelee... 

Pomppimista

Keuruulla on pystytetty aitaa. Tällä aidalla halutaan estää aseman kohdalla raiteiden yli oikominen kylälle. Tunnustan, aika usein olen  minäkin pomppinut raiteiden yli, vaikka kyltti sen kieltää. Toisaalta, en kyllä ole kuullut vaaratilanteita, mutta jospas tämä ohjaa ihmiset pieneen lisäliikuntaan, sillä alikulkutunneli on ihan lähellä.

Aseman lähellä on tämä Veteraanien puisto. Muutama päivä sitten tiedotusvälineet uutisoivat Keski-Suomen Kokoomusnuorten neronleimauksesta: yli 80-vuotiailta pitäisi ottaa pois äänestysoikeus ja oikeus asettua ehdokkaaksi vaaleihin. Hurraa kykypuolue! Hävetkää! Pääministeri kiiruhti kyllä kieltämään moisen ajattelun olevan pääpuolueen kanta, mutta lausuttua ei enään lausumattomaksi saa.

Syksyllä jäin La Promesan koukkuun. Teneriffalla seurasin sarjaa ihan kielen takia. Siinä oli vaan semmoinen ongelma, että sarjan tapahtumat olivat jo niin pitkällä Suomessa nähtyihin, että kesti aikansa, ennen kuin pääsin kärryille kaikista uusista henkilöistä.   

Nyt Suomessa sarjaa näkyy kahdessa ajassa, sillä sitä on alettu näyttää ihan alusta ja myös jatkettu syksyllä näkemäni aikakautta. Kun nyt tiedän myös Teneriffan jaksojen avulla, mitä tulee tapahtumaan, palapelin kehittymistä on mielenkiintoista seurata. Voisin tässä kertoa yhtä ja toista, mitä tulee tapahtumaan, mutta enpäs kerrokaan!

Pasta carbonara MegaCafen Petri-kokin tyyliin. Maku kohdallaan.

Meri vaihtui järveen

Meri vaihtui järveen. Puertossa en uinut, mutta kotona menin ensi töikseni avantoon! Tosin en uimaan, vaan kastautumaan, ensi alkuun. Pikku hiljaa lisään vedessä lillumista. Siitä kroppa tykkää. Kohta kolmisenkymmentä vuotta olen avantoillut ja se on pitänyt nuhan yms loitommalla. Lisäksi kropan kolotukset ovat pysyneet aisoissa.

Tänä aamuna lumisade ilmoitti, ettei talvi ole vielä ohi.Tuli tehtyä lumitöitä autoa hangesta kaivaessa. Koska lämpötila ulkona oli kuitenkin juuri ja juuri plussalla, eikä aura-autot vielä olleet ehtineet puhdistaa kaikkia katuja, tiet muistuttivat viikonlopun norjalaisia hiihtopeltoja. 

Kahvin hinta näyttää kohonneen viime aikoina. Vielä muutama vuosi sitten kympillä sai neljä pakettia, syksylläkin pari tuolla hinnalla. Cortado-kupin sai Puertossa 1,20 eurolla (keskimäärin), Vantaan lentokentällä piti pulittaa kahvikupista ja pullasta 5,60 euroa! Onneksi minulla on kolme pakettia varastossa, ja varmaan pääsiäisen aikaan kauppoihin houkutellaan kahvitarjouksilla asiakkaita.

Eilen illalla huomasin ykkösellä elokuvan, jossa minäkin näyttelin yhdessä Pihla Viitalan ja Tommi Korpelan kanssa. 

Tosin täytyy heti tunnustaa, etten nytkään erottanut itseäni tästä elokuvan alun kansanjoukosta, ja tuo kohtaus kesti vain minuutin verran, eikä minua enempää tarvittukaan. Koko päivän me tuota kohtausta Haapamäen asemalla filmattiin, tuloksena minuutin pätkä! Asema leikki Kokkolan asemaa, sillä sieltä elokuva muka alkoi.

Itse elokuvasta en tykkää. Liian ahdistava. Elokuva näkyy Areenassa. Löydätteköhän te minut tuosta mölyjoukosta?

Tähän lopuksi Puerton naapurin kisuliini. Hasta luego!

Heippa

Teidekin on saanut lumipeittoa, ja näyttää kuin  se tupruttaisi onkaa, mutta ei. Pilvenlonkare osui vain paikalle.

Suomesta tänne tulleilla hiihtolomalaisilla on ollut viluisat ja sateiset oltavat. Viime yönä oli vain 12 astetta. Tämän harvinaisen kuvan otin eilen aamulla. Aurinko paistoi muutaman tunnin. 

Toissa yönä heräsin, enkä heti saanut unen päästä kiinni. Niinpä avasin telkkarin. Ja kukas siellä näkyikään? Yksi minun 'miehistäni', Montalbano. Il senso del tatto, vuodelta 2002. Kovin nuorelta Salvo näyttää. Espanjaksi dupattu, mutta italiaa puhuvan komissaarion suun liikkeet sopivat hyvin yhteen  espanjan kielisen duppauksen kanssa.

Cattarellakin oli ihan oma itsensä. Oven karmit vain paukkuivat, kun hän saapui huoneeseen.

Ihan tuttua tietä Montalbano huristeli. Tuota rantatietä tuli ajeltua vuonna 2015. Siitä seikkailusta voitte lukea lisää, jos kirjoitatte tuohon vasemmassa yläkulmassa olevaan pieneen valkoiseen laatikkoon Montalbano.

Mitä tapahtuu, kun pöydässä istuu mukavaa seuraa: Unohtaa suunnitelmansa ottaa kuvia Smirren meille aikaisille muuttolinnuille loihtimista herkuista. Tässä vain yksi esimerkki koko menusta. Kiitos taas Robin Hood ja Smirre

Kiitos koko mahtavalle porukalle. Sovittiin, että vain nimien ensimmäiset kirjaimet esiin. Siispä P, P, A, J, M ja J. Jatketaan syksyllä.

Tämmöistä näkyi parvekkeelta marraskuun alussa.

Tältä näyttää nyt. 

Kolmen tunnin kuluttua sanon heipat tälle kodille. Huomenna tähän aikaan olen jo ihan omassa  Keuruun kodissa. Yhtä seikkailua rikkaampana.

Kolme päivämäärää

 22.11.1963 olin tullut kotiin koulusta. Istahdin keunutuoliin. Halusin rentoutua. Avasin television. Jähmetyin. Salamurhaaja ampui presidentti Kennedyä. 

11.09.2001 olin tullut koulusta kotiin. Istahdin kiikkutuoliin. Halusin rentoutua. Avasin television. Jähmetyin. Ensin yksi lentokone lensi läpi pilvenpiirtäjän, sitten toinen.

28.02.2025 olin juuri tullut asunnolle. Istahdin. Halusin rentoutua. Avasin television. Jähmetyin. Sotaa käyvän eurooppalaisen maan presidentille opetettiin livenä amerikkalaista small talkia.

Nämä kolme tapahtumaa tulen muistamaan aina.

Tämän viikon torstaina lennän Suomeen. Teneriffalla on puhuttu tulivuoren lisääntyneestä toiminnasta ja Suomessa sodan uhasta. Kaksi uhkaa, toinen luonnon, toinen ihmisten aiheuttama. Luontoa en pelkää, sotaa kyllä. Silti haluan kotiin.