Monenlaista peliä

 

Tämä on yksi lomalaisen ajankulu: Onni-peli, tutummin Lotto. Eilen ei onni minua suosinut. Läheltä piti, mutta ei kun ei. Muut saivat kaikki voittoina olleet ruokalahjakortit kaupungin eri ruokapaikkoihin.

Mutta kyllä minäkin ruokaa sain. Asuntoni naapurissa on Il Ponte, italialaiseen ruokaan erikoistunut ravintola. Sinne.

Simpukoita tietysti. Edellisessä postauksessa söin myös simpukoita, mutta erilaisessa kastikkeessa. Molemmat soosit olivat hyviä, mutta Il Ponten merenelävät olivat just oikein kypsytetty. Naapuripöydässä nuori turisti nautti pasta carbonara ja kehui kovasti. Minäkin aion siirtyä seuraavaksi pastaan.

Il Ponten palvelu kruunasi ruokahetken. 

Tosi-tv karmeimmillaan. Viime postauksen viimeinen kuva ei todellakaan esittänyt Sanna Marinia, vaan siinä kuvassa kuningas Felipen vieressä oli kuningatar Leticia. He kävivät tutustumassa Valencian tulviin.

Suomenkin telkku on täynnä erilaisia tosi-tv-ohjelmia, on Petollisia, Myyrää, Selvityjiä jne.  Google luetteli kymmeniä nimiä, joilla yritetään houkutella katsojia. Siis keksittyjä ohjelmia.

Nyt taitaa kuitenkin tuolla Ison Veden takana olla tulossa semmoinen tosi-tvkausi, ettei kukaan tiedä sen pelin lopputulosta. Nyt tullaan pelaamaan ihmisillä ja oikeastaan koko maailmalla. Fingers crossed.

Loman ensimmäinen viikko

Kun äsken nousin cortado-kahvilan pöydästä, peffa tuntui kostealta. Ei, en minä housuihin ollut pissannut, vaan kaikkia tuoleja ei oltu saatu kuiviksi yöllisen sateen jälkeen. Kauan kaivattu sade raikasti ilman, ei siinä yksi märkä takapuoli mitään haitannut. Viime viikon tukala helle on takana, onneksi. 

Sadekuuroja on luvassa lähiaikoina, sunnuntaina koko päiväksi. Sitten täytyy lähteä Suureen Puistoon luonnon heräämistä ihastelemaan. 

Nyt kukkivat kaikenlaiset kiinanruusut. Ne ovat täällä suosittuja aitakasveja.

Viime lauantaina Suomi-kerholla oli tarjolla paellaa. Minulla oli kiljuva nälkä. Kun parin tunnin odottelun jälkeen sain annoksen eteeni, iskin antiin kuin hädässä. Mutta jo ensimmäinen haarukallinen sai kaipaamaan Keuruun MegaCafeen taikurikokki Petriä. Tämä eteeni tuotu paella oli suolatonta ja muutenkin mautonta. Lisäksi kana oli raakaa. Fiilis laski huimasti.

Viesti taisi mennä kerhon puheenjohtajattaren korviin, sillä hän kuulutti, että halukkaat saavat alennusta hinnasta, jos haluavat. No, suolapurkkeja ilmestyi pöytiin, mutta kanoja ei kypsytetty lisää mikrossa. Riisin ja vihannekset söin nälkääni.

Seuraavana päivänä hemmottelin itseäni sinisimpukoilla. Leipäpaloilla kaivelin viimeisenkin tilkan kupposen pohjalta.

Mangojako? Täällä samannäköiset myydään mangana, nimi paikalliselle lajikkeelle. Manga-aika ei ole nyt. Sen näkee hinnasta, mutta maku on aitoa, eri laista kuin Suomeen kaukaa lennätetyissä.

Kulman takana voi sitten kuntoilla, jos vain tämä papperoinen siitä hennoisi nousta pois. 

Minä olen kohottanut kuntoani kävelemällä sinne sun tänne...

... mm ohi Belairin, jolla on nykyisin lempinimi Suomaisten ikinuorten lomakoti, sillä siellä asuu paljon nimen mukaisia asukkaita, jotkut lyhyempiä aikoja, jotkut vakituisesti.

Telkku on minulle täälläkin mm kielten ope. Mutta että Sanna Marinko Espanjan telkussa. Mitäs tuumitte? Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Titityy vaihtaa maisemaa

Talvi tuli, talvi meni... Muutaman hetken valkoinen maisema ihastutti, mutta sitten tuli takakesä! Mutta missä on pikkulinnut? Ruokaa olisi. Entä itse pikkulintu, titityy! Missäpä lentelee hän?

Ei tämä titityy. Se hyörii edelleen Jyväskylässä, eikä minulla ole mitään tekemistä tämän titityyn kanssa. En edelleenkään myy mitään lankoja, en, mutta Jyväskylän Titityy on hyvä lankakauppa.

Minä Titityy sain nämä antimet torstaina eteeni Finnairin lennolla kesään, Teneriffalle. Kahvia ja vettä vatsaan, nenätippoja nenän, ei suun kautta. En minä sentään nälkää nähnyt. Kentällä olin syönyt kotona tekemiäni lohi-karjalanpiirakoita. Kentän antimet jätin rauhaan, sillä niitä hintoja en enää suostu maksamaan.

Nuo nenätipat sain lentoemänniltä estämään mahdollista karmeaa päänsärkyä laskeutumisen aikaan. Pientä nuhanpoikaa olin potenut, joten pään röörit olivat paikoin tukossa, mikä päänsäryn olisi voinut saada aikaan.

Piti kyllä pitää kupposista kiinni, sillä melkoinen perunapelto taivas tuntui Espanjan yllä olevan. Useaan otteeseen henkilökunta joutui keskeyttämään veskiin pääsyn ja tarjoilut, sillä kone pomppi oikein kunnolla. Semmoisessa perunapellossa en aikaisemmin ollut lentänyt.

Melkoisesti luonto on Etelä-Espanjaa viime aikoina koetellut. Espanjan telkku näyttää koko ajan hurjia kuvia 11 päivää sitten riehuneesta tulvamyrskystä. Yli 200 on kuollut ja lähes sata on edelleen kateissa.

Täällä Teneriffalla kesä jatkuu, tälle päivälle luvassa yli 30 asetta. 

Tämän postauksen loppuun laitan uudelta parvekkeeltani ottamani kuvan: rappuset jonnekin! Saa nähdä mihin Amerikan uudet-vanhat askelmat vie. Onneksi minun ei tarvinnut äänestää.

Toivossa on hyvä elää

 24.10.1945 maailman 51 maata allekirjoitti Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan, jossa toisen maailmansodan raunioilla haluttiin mm

- pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsauksilta

- vakuuttaa uskoamme ihmisen perusoikeuksiin 

- edistää sosiaalista kehitystä

jne 

Tällä hetkellä järjestöön kuuluu 193 valtiota, ja kaikista hyvistä lupauksista huolimatta maailmassa on n 50 isompaa tai pienempää  sotaa, eikä loppua näy.

Kun meillä viimeksi valittiin presidenttiä, äänestin rauha ajatuksissani. Näinä päivinä julkiset välineet uutisoivat, kuinka vähän valtiolla on rahaa esim terveyden ja vanhusten hoitoon, mutta samaan hengenvetoon lisätään rahaa Natoon ja puolustukseen. Molemmat peruskirjan vastaisia ajatuksia. 

Venäjällä päättyi juuri Brics -maiden kokous. YK:n pääsihteeri osallistui siihen, mitä on kovasti protestoitu. Mutta hänhän toimi juuri niin kuin peruskirja edellyttää. Rauha ei synny ainakaan, jos hänkin sulkee ovet.

Ugh, olen mielipiteeni sanonut. Samaan hengenvetoon ilmoitan, että kaikilla muillakin on oikeus omaan mielipiteeseen. Ihmisoikeus sekin.

Täydenkuun aikaan

Tänä aamuyönä kuvasin Hunter's Moonin, lokakuun täydenkuun. Ihan teki mieli mennä oikein ulos kuvaamaan, sillä kuunsilta teki maisemasta todella upean, mutta mukavuus voitti, ja hautauduin uudestaan peiton alle. Google kertoo nimestä lisää, jos kiinnostaa. Täyttä kuuta ihailen seuraavan kerran lämpimässä!

Mukaan otan tämän uusimman hankintani. Upea kirja vaikka kotisohvalla tutkittavaksi. Anna-Katri Räihä on nyt ensimmäisenä suomalaisena naisena käynyt kaikissa YK:n 193 maassa+ neljässä maassa, jotka eivät ole YK:n jäseniä, esim Palestiinassa. Ja ihan yksikseen.  Hän kertoo käyneensä Afganistanissa juuri ennen kuin amerikkalaiset lähtivät maasta.

Kirjassa on upeaa kuvausta kokemuksista ja paljon käytännöllisiä neuvoja. Pukin konttia varten kirjan ostin, mutta aion tutkia kirjan antia itsekin.

Kolmen viikon kuluttua istun junassa kohti lentokenttää. Siihen asti ehdin vielä ihailla syksyisiä näkymiä.

Vaarallinen leikkipaikka

Istuin sunnuntaina parkissa syöden jäätelöä. Yhtäkkiä seurasin leikkiä, jota oli vaikea ymmärtää. Kaksi pikkuista prinsessaa odotti suojatien reunassa yli pääsemistä. Mitäkö ihmeellistä siinä oli? No, he nousivat pyörän selkään vasta, kun näkivät auton tulevan, ja sitten kaikessa rauhassa pyörällä ajaen toiselle puolelle katua. Käänsivät sitten pyöränsä ja odottivat taas seuraavan auton tuloa. Ja taas pyörän selkään ja kaikessa rauhassa yli kadun! Tätä heidän mielestään leikkiä toistui useamman kerran. 

Sain jäätelöni syötä juuri, kun tytöt saivat hommasta tarpeeksi ja parkkeerasivat pyöränsä R-kioskin eteen. Silloin minä nousin autosta ja menin heidän luokseen. Kerroin, että olin seurannut heidän leikkimistään. Tiedustelin, tiesivätkö he ollenkaan, miten vaarallista leikkiä he olivat leikkineet, paitsi omalla niin myös autoilijoiden terveydellä. Kysyin, että soitanko poliisin, vai lupaisivatko he lopettaa leikin kokonaan. Sanoin myös, että tuon suojatien yli pyörä on talutettava, ei ajettava. Kengänkärkiään tuijotellen tytöt lupasivat totella.

Seuraavana päivänä kurvasin poliisilaitokselle, mutta se oli kiinni.

Koska olin varma, että tytöt olivat noin 10-vuotiaita, siis ala-asteen ikäisiä, menin tapaamaan koulun rehtoria. Kerroin, mitä olin nähnyt. Hän kiitti, että tulin kertomaan. Heillä oli juuri menossa turvallisuusjakso, joten he ottaisivat asian esille. Hän kysyi vielä, miten tytöt olivat suhtautuneet minuun. Sanoin, että oikein hyvin. Murkuille en olisikaan uskaltanut mennä puhumaan.

Ihmeellinen luonto

Ehdin jo kaivata ruskaa. Pari pakkasyötä auttoi värit maisemaan. Vaahterat, pihlajat ja koivut ovat nyt upeimmillaan täällä meidän korkeudella. Tosin osa koivuista tykkää vielä vihreästä enemmän. Syksy siis tuli, näin syyskuun viimeisenä päivänä. 

Lunta? Ei, vaan La Palman uusimmasta tulivuoresta, Tajogaitesta purkautunutta tuhkaa 15.12.2021 Saul Santoksen kirjasta La fuerza del volcan.

Kuva samasta kohtaa 18.08.2022.  Vajaassa vuodessa luonto on jo korjannut tulen jälkiä. Luonto on ihmeellinen.

Minulla on haave päästä taas lempisaarelleni. Vielä muutama viikko täällä lyhenevien ja pimenevien päivien maisemissa ja sitten taas kohti kesää, Teneriffalle. Siitähän ei ole kuin lyhyt merimatka La Palmalle.