perjantai 18. heinäkuuta 2025

Plaaahhh

 

Normaali muuttui sitten helteeksi. Kuva toissa illalta klo 20.30.  Mittari keittiön pöydällä, siis varjossa. +30! Toista viikkoa helteessä, eikä muutosta luvassa. Koska koti on etelään päin, ei lasitetulle parvekkeelle ole asiaa klo 14 - 21 välisenä aikana. Kaikki ovet ja ikkunat kiinni ja säleverhot alas.

Jos täytyy hoitaa asioita, siihen paras hetki on heti aamulla kukon laulun aikaan.

Alkuviikosta kävin poimimassa mansikoita. Ovat nyt kypsyneet herkullisiksi. Ainoa miinus puoli ovat paarmat terävine saksileukoineen. Itikoita ei ole, onneksi.

Lakatkin ovat kypsyneet, mutta suolle minua ei nyt saa. Helteen ehkä vielä kestäisin aikaisin aamulla, mutta en paarmoja, joita kuulemma on enemmän kuin lakkoja. Ostan lakat sitten torilta.

Järvessä olen viihtynyt aamuisin ja iltaisin. Vielä vesi virkistää, mutta kohta sekin olotila muistuttaa saunaa, joten mitäs sitten????

Tyydytään hämärään sisätilaan nauttimaan limonataa, saapasmaalaisten sitruunalimpparia. Muistin, että vuoristomajan alapiazza tekee itse virkistävää juomaa, joten ei kun kysymään heidän reseptiään. Jos se ei ole salainen.

Vastaus tuli heti: sitruunasiirappia, sitruunoita ja kivennäisvettä. Ja ihan sekoitussuhteet ja kaikki. Sitruunasiirappia varten piti keskustella Googlen kanssa, mutta tuossa lasipurkissa sitä on. Nyt olen nautiskellut virkistävää limonataa. Kiitos Pluralen. Lopuksi laitan pari kuvaa kaapattuna heidän nettisivuillaan. Olen joskus aikaisemmin kehunnut heidän pizzojaan. Nyt on juoman kehumisen aika.



Caffetteria&Pizzeria Plurale. Piazza Indipendenza, Poggio Catino. (Keskimmäisen kuvassa vasempi varjo peittää vuoristomajan makkarin ikkunan.) Mille grazie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti