Asumusero...

... kolmeksi neljäksi kuukaudeksi. Siis minulla ja tietsikalla. Tietsikka kun halusi jäädä saapasmaan lämpöön. Sinne se piiloutui jälkikasvun auton takapenkille. Ehkäpä se oli kuullut, kun olin ääneen ajatellut hankkia tänne Suomeen oman koneen. Tykkäsi huonoa, kun aiottiin jättää kesäksi ihan yksin. Onneksi se sai kuitenkin kesäkaitsijan. Kiitos vaan. Nyt sitten käyn - ainaskin alkuun - täällä upeassa kirjastossamme. Mutta toistaiseksi jäätte ilman kuvia. Mutta voinhan sen sanoinkin kertoa: I'm singing in the rain... Saapasmaan helteestä Suomen (normaaliin) juhannusilmaan. MUTTA että täällä on kaunista. Nyt lähden nukkumaan, sillä eilinen päivä oli hieman pitkästyttävän väsyttävä. Ei edes mitään lakkoa tms piristeenä. Mitä nyt yksi jakku jäi Fiumicinon lentokentälle. Ehkäpä joku sai siitä sopivan nutun. Kaikille oikein hyvää juhannusta. Palaan juhlan jlkeen enemmällä tekstillä. Ps. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille.

Arrivederci

Bloggeri temppuilee - taas. En saanut liitettyà kaikkia haluamiani kuvia. Palataan asiaan sitten Suomessa. (Kuva tànà iltana klo 21.10)

Nyt vain ARRIVEDERCI A POGGIO CATINO.

Carpe diem . tartu hetkeen

Kun minulle tànààn ehdotettiin uutta kohdetta kotiseuturetkeksi, olin heti valmis. La Madian (leipàlaatikko suomeksi) pizzaa evààksi ja auton nokka kohti...

.. Coscen vuorta ja sen kainalossa olevaa Vaconen kylàà. Hààmòttàà tuolla kaukana, kaukana. Kylà on aikoinaan ollut roomalaisten suosiossa, mistà muistona Quinto Orazio Flaccon (Horatiuksen) huvila.

Ehkàpà nàillà kivilattioilla lausuttiin aikoinaan , keisari Augustuksen hallitessa Rooman valtakuntaa, lentàvàksi lauseeksi tulleet sanat Carpe Diem. Horatiuksen oodeista. Suuri harmi vain, ettà tàmàkin historiallinen kohde on hoitamatta. Vain kyltti ja muutama kivi jàljellà.

Aivan villan raunioiden vieressà on maailman pienin ravintola, Solo per due. Sanamukaisesti vain kahdelle hengelle tarkoitettu ravintola.

Portti tiukasti kiinni. Ravintolaan on kuukausien tilausjonot ja hinnat hipovat taivaita. Siis ei meille. Me jatkoimme itse Vaconen kylààn. Kylàn nimi juontunee roomalaisten Vacuna -jumalattaresta, luonnon ja Sabinan suojelijasta.

Kylàn portin pielessà mies hoiteli kalliopuutarhaansa. Kaikesta nàki, ettà kasvit voivat hyvin hànen hoidossaan.

Kylàn parkissa valmisteltiin illan kylàjuhlia. Kylàssà asuu vain n. 270 asukasta, mutta varmaan tànà iltana vàkimààrà moninkertaistuu. Saapasmaalaiset rakastavat kaikenlaisia kylàjuhlia.

Kylàstà ovat upeat nàkymàt Sabinan pyhàlle vuorelle, Monte Sorattelle. Tuo kauimpana hààmòttàvà vuori.

Mummeli oli lounastauolla, mutta pienen siestan jàlkeen hàn varmaan taas istahti tuolille, kietoi essun vyòtàisilleen ja avasi ompelulippaansa.

Siesta ei pysàyttànyt tàtà tyòmaata. Miehet olivat remonttihommissa.

Kotimatkalla maistui jààtelò. En ole mikààn jàtskin suuri ystàvà, mutta tàssà maassa homma osataan. Appelsiini-porkkana-sitruunatòtterò kruunasi pàivàn retken.

***

Olen alkanut pakata. Paljon pitàisi laukkuun mahtua. Paljon liinoja kirppikselle. Ja tietysti òljyà, oliiveja, juustoa jne. Maanantaina kierràn vielà kuvaamassa vuoristomajan maisemia nàin kesàn kynnyksellà. Kesàhàn tààllà alkaa vasta tiistaina, 21.06. Siis vasta alkaa, vaikka nyt on ollut jo useana pàivànà n 30 astetta. Mutta kun allakka sanoo, ettei vielà ole kesà, niin ei ole!!!

Arrivederci alle Marche

Lauantai-iltapàivà kului rannalla lojuen... Làhes ainoina. Kunnes ihan viereen tupsahti saapasmaalainen pariskunta poikansa kanssa. Siihen pààttyi se rauha. Vaikka rantaa olisi kaikille rentoutua rauhassa. Mutta ei - alkuasukkaat etsivàt aina (ehkà tiedostamattaan) paikan, jossa on muitakin! No, me kàànsimme vain kylkeà. Uimaan emme menneet, sillà aallokko olivat sen verran korkea, ettei vesi houkuttanut. Lisàksi piti olla koko ajan varuillaan, ettei rannan tuntumassaa kierrelleet ukkospilvet ajaisi juoksujalkaa autolle. Aurinko kuitenkin porotti. Illalla sitten naama punoittikin muusta kuin juomasta!

Majapaikassa piti kàydà moikkamassa lasten ja lasten mielisten lemmikkejà. 15 minuutin ratsastus ponilla maksoi 5 euroa. Ei, emme ratsastaneet.

Illalliselle pààtimme mennà majapaikkamme ravintolaan. Alkuun pòytààn tuotiin juomat ja paperipussi. Pussi, miksi? Doggy bag??? Ei, vaan pussillinen talon leipàà! Ruoan tilaaminen olikin sitten oma lukunsa, sillà sesonki ei ollut vielà alkanut, joten ruokalistalla ei juuri ollut merkitystà: Mità olisimme halunneet syòdà, ei vielà ollut saatavilla. MUTTA minà sain kuin sainkin olive ascolaneja, vihreità, isojà, tàytettyjà friteerattuja oliiveja. Mutta niin ahne olin, etten hoksannut niità edes kuvata. Olen vain kerran aikaisemmin saanut yhtà hyvià oliiveja. Vuosia sitten.

Pààruoaksi valitsin sitten jànistà. Namskis! Ainoa ongelma oli pienen pienet luunsirpaleet, joita lihasta lòytyi yllàttàvàn paljon.

Jàlkiruoaksi cantuccineja likòòrin kera. Yleensà noita mantelikeksejà kastellaan vin santoon (vàkevà punaviini), mutta Le Marchessa niità kastellaan kirsikkalikòòriin. Kyllà uni maistui. Kandinskyn taulun alla.

Aamulla làhdimme kotimatkalle. Ajoimme Le Marchen rantatietà kohti San Benedetto del Troncoa. Harmitti kovasti, ettà meren ja tien vàliin oli 1800-luvun loppupuolella rakennettu rautatie, joten merta ei voinut ihailla muuten, kuin koukkaamalla vàlillà alikulkutunneleistà rannalle. Lisàksi tuuli oli yltynyt niin kovaksi, ettà merivesi oli hiekasta aivan keltainen. Pari tuntia kuitenkin nautiskelimme vielà meren tuoksusta. Sitten Via Salarialle, muinaisten roomalaisten Suolatielle. Hehàn rahtasivat tietà pitkin suolaa Roomaan Ascoli Picenosta. Se kaupunki on sitten seuraavien retkien kohteena. Nyt jatkoimme vain matkaa...

Vàlipalalle pysàhdyimme Valledaquaan, San Benedetton luostarin porteille. Luostari toimii myòs hotellina.

Me laitoimme luostarin portin ulkopuolelle piknikin pystyyn. Herkkuina mm edellisen illan juustotarjottimen loppupalat, mitkà tarjoilijatar pyynnòstàmme oli mukaan pakannut. Saapasmaan juustot vievàt kielen mennessààn.

Matka jatkui Via Salariaa pitkin. Korkeitten vuorten vàlissà. Yhdessà kyltissà oli tieto, ettà sillà kohtaa tie kulki yli 1000 metrissà. Kun pààsimme matkan korkeimman kohdan yli, alamàki sitten jatkui, jatkui ja jatkui.

Ihan provinssimme pààkaupungin, Rietin kupeessa olevalle Terme di Cotilian juottopaikalle asti. Kansaa jonotti janoisena. Minà muiden jatkona. Kun sitten join kulauksen 'terveysvettà', sylkàsin sen vàlittòmàsti pois suusta. Mitààn niin kauhean makuista en koskaan ole maistanut. HYI!!! Muut sen sijaan nauttivan ihmeità tekevàà vettà oikein hymyssà suin. Tàyttivàtpà vielà varapullonsa mukaan. Kotona googlasin, mità rohtoja vesi oikein sisàltàà. Ja eipà maailmassa ole mitààn vaivaa tai tautia, jota vesi ei parantaisi. Ilmankos jo muinaiset roomalaiset vierailivat seudun hoitavissa vesissà. Mutta - minua ei saa enàà koskaan maistamaan tuota ihmevettà, EI!!!

Minun piti nauttia vesipisteen vieressà olevassa baarissa kahvia, ettà sain makuaistini rauhoittumaan. Sen sijaan en ostanut seudun herkkuja, mustia tryffeleità. VAIN 150 euroa kilo! Olen kerran saanut maistaa niità, enkà vaihda niità suomalaisiin herkkutatteihin.

Kotona nautiskelin sitten Le Marchesta ostamiani, kauden ensimmàisià aprikooseja, maakunnan parasta antia hedelmien suhteen.

Pikkuinen lomanen oli upea ja kotiin on aina hyvà tulla. Ja kuin tervetulotoivotuksena telkkari tarjosi vormuloitten jànnitysnàytelmàn Kanadasta. Vaikka kuinka vàsytti, piti vain sinnitellà ihan loppuun asti. Button voitti Vettelin viimeisissà kurveissa, ja tàytyy todeta, ettà tàllà kertaa paras voitti! Sen sijaan punaiset tuottivat saapasmaalle taas pettymyksen. Tààllà ei kerta kaikkiaan osata hàvità. Siità oikein hyvànà esimerkkinà on Mr B: Vaikka hàn nyt on hàvinnyt oikein kunnolla ensin hallinnollisissa vaaleissa ja nyt kansanàànestyksessà, hàn vain puistelee pòlyt harteiltaan ja liimaa 'valloittavan' hymyn naamalleen. Mità muuta voi tehdà mies, jonka tulevaisuuteen voi kuulua vaikkapa vankila. Tottelemattomuus (lue demokratia) on palannut tàhàn maahan. Toivottavasti.

Le Marche 2

Le Marchen maakunnassa on rantaviivaa n 180 km. Hiekkapoukamia ja avoimempaa hiekkadyynirantaa. Tuli mieleen Sardinian rannat, mutta esim Numana on paljon làhempànà vuoristomajaa. Turistiaika ei ole vielà varsinaisesti alkanut, sillà saapasmaan kesàhàn alkaa vasta ensi viikolla (21.06.)!!!! Meille ajankohta oli ihanteellinen, sillà saimme nauttia kaikessa rauhassa rannan rauhasta ja kaikesta muusta. Taustalla nàkyvà vuori, Conero, on antanut nimensà mm seudun upealle punaviinille, Rosso Conerolle.

Me sen sijaan nautimme illallisellamme upeaa valkoviinià, sillà olimme jo etukàteen pààttàneet syòdà meren antimia.

Majapaikkamme (mistà lisàà tuonnempana) oli suositellut meille Les Parasols -ravintolaa, eikà suotta, sillà saimme kerrassaan upean illallisen. Vasta tààllà kotona tsekkasin saamaani kokin kàyntikorttia, ja ymmàrsin ruoan korkean laadun: kokki Marco Perissinotto on mm Michelin-tàhden ansainnut ammattilainen. Pari kuvaa illan menusta: matkakaverin vihannes - ym-lautanen (minàkin sain maistella) ja ...

... minun sinisimpukat. Suurinta herkkuani. Jos ne valmistetaan nàin taitavasti.

Ravintola on ihan rannan tuntumassa, ja niinpà illan tummuminen ja meren ja taivaan yhdistyminen yòn samenttiin kruunasi kaiken. Ravintola on iso, mutta ajankohdasta johtuen meità asiakkaita oli vàhàn, joten saimme oikein kuninkaallisen palvelun Allora, Marco. Lei e veramente esperto, bravissimo. Mille grazie. E tutto il personale del restaurant: Grazie, grazie del cuore! Quando sono in Finlandia (prossima settimana) scrivo sul tripadviser. Promesso!

Seuraavana aamuna vatsamme oli edelleen tyytyvàinen edellisen illan ruokailusta, mutta majapaikan kahviaamiaisen esteettisyys heràtti uudenlaisen ruokahalun. Agriturimo Hornoksen sisustuksessa silmà lepàsi. Huoneetkin ovat hienot: kukin huone omistettu jollekin taiteilijalle. Meidàn huoneemme oli Kandinskyn huone: seinàllà yksi hànen julisteensa, josta huoneen seinien vàrit oli otettu. Majapaikan erikoisuus ovat hevoset. Kolme sukupolvea sitten Uruguaista Italiaan palannut ratsuvàen upseeri perusti ensin hevostallin, joka sittemmin laajentui toimimaan myòs agriturismona.

Agriturismomme naapurina on Conte Leopardin -viinicantina. Verdicchiota (valkoviinià) ja Rosso Coneroa (punaista). Kaksi oikean puoleista pulloa on sieltà ja vasemman puoleinen seudun Lidlistà! Tààllà kun ruokakaupoista saa monenlaista juotavaakin. Pullojen hinnoissa on kyllà hieman eroa: cantinan pullot maksoivat hieman yli 10 e yhteensà ja Lidlin hieman alle 2 e.

Aamupàivà kului rantoihin tutustumisessa. Olimme siellàkin làhes ainoita.

Varpaat saivat kuitenkin kokeilla veden làmpòtilaa.

Monte Coneron tuntumassa.

Pàivàn retki oli làheiseen kukkulakaupunkiin, Castelfidardoon...

... joka kuuluu yhtenà osana Giro d'Italiaa. Siità kertoi kadun ylàpuolelle ripustetut vaaleanpunaiset polkupyòràt.

Vaaleanpunainen on myòs tietysti romantiikan vàri: tàssà sulhanen kurvaa kaupungintalon eteen ja poimii sieltà vihityn vaimonsa kyytiin. Kesàkuu on oikein hààjuhlien ryysisaikaa, sillà toukokuussa eivàt saapasmaalaiset juuri hàità vietà. Se kun on Marian kuukausi. Castelfidardossakin oli kahdet hààt yhtà aikaa tàmàn piazzan laidalla: toiset kaupungintalolla (siviilihààt) ja toiset kirkossa.

Matkakumppani sai minut houkuteltua kaupungintalon yhteydessà olevaan Kansainvàliseen Haitarimuseoon, Civico Museo Internazionale della Fisarmonica. (Seija-systerille on sitten enemmànkin kuvia, kunhan tulen saunomaan!) Pihassa komeili saapasmaan haitarien isà, Antonio Soprani.

Museon sisàllà olikin sitten vaikka mità: haitarimestarin tyòpaja...

... 251 erilaista soitinta...

... eri taiteilijoiden tulkintoja instrumentista... jne jne. Harvoin nàkee niin hyvin ja niin monipuolisesti asiaan syventyvàà museota kuin tàmà oli. Ja kuvata sai niin paljon kun ikinà vain halusi.

Le Marche 1

Lomalle. Le Marchen maakuntaan. Meren rannalle. Numanaan.

Mutta ensin tàytyi istua autossa n 300 km: Poggio Catino-Orte-Spoleto... Kolme maakuntaa: Lazio, Umbria ja Le Marche.

Làpi Apenniinien vuoriston. Useiden callerioiden (tunneleiden) kautta.

Bussilla navettaan??? Aikaa reilu tunti odotella. Lounasaika. Siispà...

... taas piknikille. Kylmàlaukku oli sàilyttànyt evààt raikkaina.

Sitten bussilla navettaan.

Vuorten solan kautta.

Sieltà se lòytyi. Ei navetta, vaan Euroopan suurin ja vaikuttavin tippukiviluola, Frasassi. Loman ehdottomasti vaikuttavin paikka, meren rannan lisàksi. Luolien sisàllà ei saanut kuvata, joten kàykàà ihmeessà ihailemassa noilla sivuilla, jos ette paikan pààlle pààse. (Tàmà kuva on sisàànkàynnin seinàstà.) Riministà ja Ricconesta on kyllàkin vain kivenheitto tàhàn luonnon, reilun sadantuhannen vuoden kuluessa muokkaamaan ihmeeseen. Luolat lòydettiin v 1971 ja nyt niistà on turisteille auki viisi ja kaksi muuta luolien tutkijoille ja muille alan ammattilaisille. Viimeisimmàn luolan nimi on muuten Finladia, koska siellà on niin paljon maan alaisia jàrvià. Ai, mikà se navetta sitten on? Se on linja-auto italiaksi! Ilmainen navettabussikyyti parkkipaikalta luolille.

Reilun tunnin kiertokàvelyn pààtteeksi navetalla takaisin parkkiin, jossa on turistien iloksi monelaisia kioskeja. Istahdimme oluille tàmàn kioskin (Chiosco delle candeline- tippukiviluolan 'kalkkikivikynttilòiden' mukaan) pòytààn ja ihailimme samalla muuta myynnissà olevaa: paikallisia juustoja (mm pecorino di grotta aromatizzato, luolassa/kuopassa olkiin kiedottuna kypsytettyà lampaanjuustoa), cresciaa (ns tuoramakkaraa) yms. (mm lounastarvikeitteita paluumatkalle) Tuossa alahyllyssà on myrkkypulloja (Veleno di Borgia), paikallista likòòrià.

Kioskin herttainen omistajatar, Magda osasi ammattinsa. Niinpà làhdimme jatkamaan matkaamme mukanamme juustoa ja makkaraa sekà kaupantekijàisinà pullo myrkkyà. Grazie, Magda. Grazie del cuore. Lei sa il suo lavoro! Complimenti e auguri.

***

Kohti Numanaa. Kohti yòpymispaikkaa. Kohti illallista, meren rannalla. Siità seuraavassa postauksessa.

Verso Numana. Verso il mare. Verso una cena da Les Parasols. A prossima posting.