Arrivederci alle Marche

Lauantai-iltapàivà kului rannalla lojuen... Làhes ainoina. Kunnes ihan viereen tupsahti saapasmaalainen pariskunta poikansa kanssa. Siihen pààttyi se rauha. Vaikka rantaa olisi kaikille rentoutua rauhassa. Mutta ei - alkuasukkaat etsivàt aina (ehkà tiedostamattaan) paikan, jossa on muitakin! No, me kàànsimme vain kylkeà. Uimaan emme menneet, sillà aallokko olivat sen verran korkea, ettei vesi houkuttanut. Lisàksi piti olla koko ajan varuillaan, ettei rannan tuntumassaa kierrelleet ukkospilvet ajaisi juoksujalkaa autolle. Aurinko kuitenkin porotti. Illalla sitten naama punoittikin muusta kuin juomasta!

Majapaikassa piti kàydà moikkamassa lasten ja lasten mielisten lemmikkejà. 15 minuutin ratsastus ponilla maksoi 5 euroa. Ei, emme ratsastaneet.

Illalliselle pààtimme mennà majapaikkamme ravintolaan. Alkuun pòytààn tuotiin juomat ja paperipussi. Pussi, miksi? Doggy bag??? Ei, vaan pussillinen talon leipàà! Ruoan tilaaminen olikin sitten oma lukunsa, sillà sesonki ei ollut vielà alkanut, joten ruokalistalla ei juuri ollut merkitystà: Mità olisimme halunneet syòdà, ei vielà ollut saatavilla. MUTTA minà sain kuin sainkin olive ascolaneja, vihreità, isojà, tàytettyjà friteerattuja oliiveja. Mutta niin ahne olin, etten hoksannut niità edes kuvata. Olen vain kerran aikaisemmin saanut yhtà hyvià oliiveja. Vuosia sitten.

Pààruoaksi valitsin sitten jànistà. Namskis! Ainoa ongelma oli pienen pienet luunsirpaleet, joita lihasta lòytyi yllàttàvàn paljon.

Jàlkiruoaksi cantuccineja likòòrin kera. Yleensà noita mantelikeksejà kastellaan vin santoon (vàkevà punaviini), mutta Le Marchessa niità kastellaan kirsikkalikòòriin. Kyllà uni maistui. Kandinskyn taulun alla.

Aamulla làhdimme kotimatkalle. Ajoimme Le Marchen rantatietà kohti San Benedetto del Troncoa. Harmitti kovasti, ettà meren ja tien vàliin oli 1800-luvun loppupuolella rakennettu rautatie, joten merta ei voinut ihailla muuten, kuin koukkaamalla vàlillà alikulkutunneleistà rannalle. Lisàksi tuuli oli yltynyt niin kovaksi, ettà merivesi oli hiekasta aivan keltainen. Pari tuntia kuitenkin nautiskelimme vielà meren tuoksusta. Sitten Via Salarialle, muinaisten roomalaisten Suolatielle. Hehàn rahtasivat tietà pitkin suolaa Roomaan Ascoli Picenosta. Se kaupunki on sitten seuraavien retkien kohteena. Nyt jatkoimme vain matkaa...

Vàlipalalle pysàhdyimme Valledaquaan, San Benedetton luostarin porteille. Luostari toimii myòs hotellina.

Me laitoimme luostarin portin ulkopuolelle piknikin pystyyn. Herkkuina mm edellisen illan juustotarjottimen loppupalat, mitkà tarjoilijatar pyynnòstàmme oli mukaan pakannut. Saapasmaan juustot vievàt kielen mennessààn.

Matka jatkui Via Salariaa pitkin. Korkeitten vuorten vàlissà. Yhdessà kyltissà oli tieto, ettà sillà kohtaa tie kulki yli 1000 metrissà. Kun pààsimme matkan korkeimman kohdan yli, alamàki sitten jatkui, jatkui ja jatkui.

Ihan provinssimme pààkaupungin, Rietin kupeessa olevalle Terme di Cotilian juottopaikalle asti. Kansaa jonotti janoisena. Minà muiden jatkona. Kun sitten join kulauksen 'terveysvettà', sylkàsin sen vàlittòmàsti pois suusta. Mitààn niin kauhean makuista en koskaan ole maistanut. HYI!!! Muut sen sijaan nauttivan ihmeità tekevàà vettà oikein hymyssà suin. Tàyttivàtpà vielà varapullonsa mukaan. Kotona googlasin, mità rohtoja vesi oikein sisàltàà. Ja eipà maailmassa ole mitààn vaivaa tai tautia, jota vesi ei parantaisi. Ilmankos jo muinaiset roomalaiset vierailivat seudun hoitavissa vesissà. Mutta - minua ei saa enàà koskaan maistamaan tuota ihmevettà, EI!!!

Minun piti nauttia vesipisteen vieressà olevassa baarissa kahvia, ettà sain makuaistini rauhoittumaan. Sen sijaan en ostanut seudun herkkuja, mustia tryffeleità. VAIN 150 euroa kilo! Olen kerran saanut maistaa niità, enkà vaihda niità suomalaisiin herkkutatteihin.

Kotona nautiskelin sitten Le Marchesta ostamiani, kauden ensimmàisià aprikooseja, maakunnan parasta antia hedelmien suhteen.

Pikkuinen lomanen oli upea ja kotiin on aina hyvà tulla. Ja kuin tervetulotoivotuksena telkkari tarjosi vormuloitten jànnitysnàytelmàn Kanadasta. Vaikka kuinka vàsytti, piti vain sinnitellà ihan loppuun asti. Button voitti Vettelin viimeisissà kurveissa, ja tàytyy todeta, ettà tàllà kertaa paras voitti! Sen sijaan punaiset tuottivat saapasmaalle taas pettymyksen. Tààllà ei kerta kaikkiaan osata hàvità. Siità oikein hyvànà esimerkkinà on Mr B: Vaikka hàn nyt on hàvinnyt oikein kunnolla ensin hallinnollisissa vaaleissa ja nyt kansanàànestyksessà, hàn vain puistelee pòlyt harteiltaan ja liimaa 'valloittavan' hymyn naamalleen. Mità muuta voi tehdà mies, jonka tulevaisuuteen voi kuulua vaikkapa vankila. Tottelemattomuus (lue demokratia) on palannut tàhàn maahan. Toivottavasti.