Aamusta iltaan

Hyvää huomenta Keuruulta klo 6.00. Aurinko on noussut jo aikoja sitten. Viime yönä oli muutama aste pakkasta. Kevät sen kun keikkuu! Eilen näin jo yhden pääskysen, mutta vain yhden. 

29.01.2025 blogissani haaveilin, että voisin viettää äitienpäivää Puertossa ja nauttia Muecasta, nykytaiteen monipuolisesta annista. No, miksi vain haaveilla?

No sinne. Kahdeksi viikoksi. Ystävän kautta järjestyi asunto ihan tämän Muella-kalastajarannan vastapäätä. Parvekkeelta näkee varmasti vaikka mitä näytöksiä, ja La Ranilla muraaleineen on ihan nurkan takana.

Lentoja suoraan Suomesta Teneriffalle ei ole. No problem. Tehdään sitten ns pomppulento Rooman kautta ja piipahdetaan jälkikasvun maisemissa, Sabinassa. Pitkästä aikaa. Sitä varten olen treenannut polvien kestävyyttä kiivetä rappusia kolmanteen kerrokseen. Jo nyt tulee tippa linssiin ikävästä niitä maisemia. Pari päivää siellä ja sitten pomppulento Barcelonan kautta Teneriffalle.

Mukaan otan tämän uuden palvelijan, uuden tabletin (alempi), sillä minulta meni hermot tuohon ylempänä olevaan vanhaan vempaimeen. Sen toiminta veti ihan viimeisiään. Tämä uusi toimii ajatustakin nopeammin. Ihan hyrisen tyytyväisyydestä.

Tässä vielä kuva eiliseltä illalta klo 21.20.  Päivä pitenee huimaa vauhtia, Keuruullakin lähes puoli tuntia viikossa.

Kaikille oikein hyvää vappua. Kuullaan saapasmaasta ja Puertosta.

PS.Ps...

Jos lento Roomaan olisi ollut tänään... Lakko!

Jos lento Roomaan olisi maanantaina... Lakko!

Saas nähdä, sujuuko kaikki huomenna ok. 

Loro parque

Tätä mainosta ei Puertossa säästy näkemästä, joten täytyihän minunkin mennä junaan.

Avojunalla köröteltiin halki kaupungin kohti Punta Bravan kaupunginosaa. Ilmaiseksi. Sitten puiston lippuluukulla iski karu kaupallisuuden arki: Lippu maksoi 42 euroa! Siispä katsomaan koko rahan edestä. Kartta käteen.

Ensimmäisenä vastaan tuli gorilla-kolmikko. Olivat vähän pahalla tuulella, mikä purkautui pieneksi tappeluksi. Vähästäkin häkissä eläminen hermostuttaa. Kaukana on sademetsien vapaus.

Kauan tuli ihmeteltyä pingviinien touhuilua. Samana iltana tuli sattumalta telkusta dokumentti Etelämantereen pingviineistä. 

Delfiinien leikkimistä hoitajiensa kanssa olisin seurannut vaikka kuinka kauan. Älykkäitä veden eläjiä. Näytös kesti puolisen tuntia. Alkoi pääsymaksun korkeus unohtua.

Ei ollut heillä kiire minnekään. Äiti-laiskiainen poikanen kyydissään liikkuivat verkalleen kotioksallaan. Heidän vapaiden (?) serkkujensa touhuja seurasin Caracasin keskuspuistossa 20 vuotta sitten. Kuinkahan pitkälle he ovat päässeet?

Kaukana kotikonnuiltaan on tämäkin Galapakosin kilpikonna. Sillä saarella minäkin haluaisin käydä ihan livenä. Onneksi Suomenkin telkussa on ollut paljon dokumentteja, joten saari saa olla minulta ihan rauhassa 

Kissaeläimiin en enää jaksanut tutustua. Olisi ollut esim leijonia, jaguaareja, tiikereitä. Niiden melko vapaata elämää olen seurannut telkusta, joten edustakoon tämä veistos vangittuna kissaeläimiä.

Helikopterit (fenikoterit italiaksi) olivat vallanneet mukavan nurmikon. Sen sijaan en kuvannut yhtään papukaijaa, joita oli monta, monta häkillistä. Kirkuvat, kirkuvat, kirkuvat. En osaa papukaijojen kieltä, joten en tiedä, mitä kirkuvat.

Useamman tunnin kiertelin ja mietin, jos eläimet olisivat voineet valita vapauden tai häkin välillä, mitä olisivat valinneet.

Paluumatkalla tämä seinämaalaus sopi hyvin ajatuksiini. Kopio Picasson Guernicasta.

Canarie per te

Alkaa olla aika kiittää Fabiota ja Rosaa, jotka mahdollistivat näiden neljän kuukauden loma-asunnon täällä Puertossa. Suosittelen. Myös ensi syksynä he hoitavat homman. Uusi koti tulee olemaan tuolla alhaalla rauhallisen kadun varrella.

Sitten plussia lomalle. Tämä valo on ehdottomasti suurin plussa. Valo, valo, valo. Toinen plussa lämmölle ulkona auringossa, mitä nyt tämä kostea kylmyys sisällä kolottaa luita ja ytimiä näin talven tullen, sillä lämmitystä ei rakennuksissa ole niin kuin Suomessa. Lämpö välittyy myös meitä palvelevien saarelaisten hymyssä, enimmäkseen. Kolmas plussa menee luonnolle ja kaikille luonnon antimille. Kovasti jään kaipaamaan kiireetöntä kahvilakulttuuria. Manana! 

Seuraava kuva kertoo tavaroiden kierrättämisestä. Itselle tarpeeton kama roudataan roskiksen lähelle, mistä kuka tahansa voi poimia sen itselleen. Kohta lähden itsekin viemään jotain tarjolle!

Suurin miinus menee koko tälle tilanteelle: Ihmisiä on täällä yksinkertaisesti liikaa, varsinkin meitä turisteja. Asuntoja on vaikea löytää, ennen kaikkea kohtuuhintaista, ja muutkin hinnat alkavat huimata. Oravanpyörä on valmis: Turismi tarvitsee työntekijöitä, mutta kuin palkoilla ei enää elä, eikä varsinkaan löydä asuntoa, ei ihme, että paikoin turisteja karsastetaan. Myös suuret määrät saarelle veneillä saapuvat pakolaiset kiristävät ilmapiiriä. 

Huomenna ihmetellään sitten, miltä La Palma näyttää tulivuoren purkauksen jälkeen. Odotan kovasti lempisaarellani pääsyä.

Hyvää naistenpäivää! 😁

Odotetut sateet

Nyt on satanut useampana päivänä ja yönä. Luonto tykkää. Tämä kaunotar löytyi kahvilamme oven pielessä kasvavasta kannosta!

Kirjobauhiniaa kasvatetaan kauniiden ja tuoksuvien kukkiensa vuoksi. Sen lehti muistuttaa kamelinjalkaa, ja liian kuumassa lehti taittuu vastakkain haihtumisen vähenemiseksi.

Kaikki kulkijat eivät sateista tykkää. Katukuvasta näkee heti, ketkä ovat ns lyhytmatkalaisia. Heillä on hellevaatteet ja varvassandaalit. Meikäläistä oikein hirvittää, sillä en toivoisi heidän sairastuvan lomallaan.

Kanariansaaret kaipaavat nyt sateita noin yleensä, sillä kulunut kuuma ja lähes sateeton talvi on tyhjentänyt vesivarastoja. 

Banaanisato on kypsynyt vauhdilla, ja uutisten mukaan hinta on alhainen. Tämä kuva on tuosta lähimmästä kaupasta, Coviranista. Se on saksalaisten kauppa ja tunnetusti seudun kallein. Banaanit myydään täällä aina vihreinä, mutta nopeasti ne kypsyvät, ja ovat niin nami nami!

Suomessa kuulemma öljy on joissain kaupoissa vähissä, koska kuluneet vuodet eivät ole olleet suotuisia oliivisatojen kannalta. Tuolla saarelaisten omassa kaupassa 3 litran Manner-Espanjassa tuotettu pönikkä maksaa n 25 euroa. Öljy täällä on hyvää. Uppopaistettuihin herkkuihin käytetään täällä auringonkukka öljyä.

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Ulkona satoi vettä  kun saavista kaatamalla, mutta La Tascuita de Min tarjosi matkani parhaimman makuiset meren antimet. Ja katsokaa, kuinka suuria nuo langostinit ovat. Käsin syötynä sotkuista hommaa, mutta kaiken sen arvoista.