Mitä opimme mistään

Nokipannukahvit kodassa. Ei, en ollut Lapissa, vaan Jyväskylän yhdessä esikylässä, Palokassa. Ostoskeskusten keskittymässä.

Taplettini oli alkanut hidastella. Soitin dnalle. Tutkivat tietojani, plus tapletin tietoja. Oli vielä kolme viikkoa takuu aikaa! Suomeksi siis, kone vetää viimeisiään. Lähin eksperttiliike oli kuulemma Palokassa, vajaan tunnin ajomatkan päässä. Sinne. Mukaan pikkuveli ja alan asiantuntijavaimonsa. 

Liike löytyi ja sieltä nuorimies - nero! Hänen käden liikkeitään tapletin kimpussa oli ilo seurata. Diagnoosi sama. Koneen ikä. Sitten tutkittiin mahdollista seuraajaa. Lopputulos (mahdollinen) on kuvassa oleva vempain, jolle elinaikaa, siis takuuta, luvataan 4-7 vuotta. 

Samana aamuna olin katsellut televisiota, joka tiedotti, kuinka paljon jätettä tuotamme polttoon, emmekä ota asioita jollain lailla uusiokäyttöön. Ikuinen kärrynpyörä. Jos tavarat kestäisivät kauemmin, kaupan teko kärsii!

Piti mennä uudelleen kahville ja laittaa mietintämyssy päähän. Odottelen nykyisen tapletin kestoa. Otan vain huomioon, että senkin toimintakyky hidastuu. Niin kuin omanikin. Samalla muistelin vielä dnakaupan nuorta ja ystävällistä neropattia. Sai minusta asiakkaan, tulevaisuudessa.

Kärpässienet ovat ilmestyneet metsiin. Joku sienestäjä kertoi, että herkkutattien putkahtelu osuu kärpässienten ilmestymisen aikoihin. Oma teoriani on seurattuani viljeltyjen sienten kasvatusta, että herkkutatit odottelevat paitsi sateita myös viileneviä aikoja. Onhan tämä kesä ollut kuuma ja kuiva. Ei siis parasta tattien kannalta. Tiedä häntä.

Tähän lopuksi kuva sienestysmetsiköstäni. Luonto siellä puita kaatelee, ei metsäyhtiöt. Eikä siellä kyllä kysellä, onko minulla rintsikat päällä. Taitaa olla nyt monella tukalat olot metsäteollisuuden osa-alueilla. Kiitos raakkujen. Loppujen lopuksi pienillä eliöillä on suuri merkitys. Ihminen on aika omituinen.

Maiseman vaihdos

Täällä ollaan. Kalastajien kylässä. Marsaxlokkissa. Ma!talla. Kuvan miehet lähtevät aamuisin klo 5 virittelemään verkkojaan. Päivät sujuvat sitten selvitellessä työvälineitä. Rankkaa työtä. En kadehdi.

Tässä majapaikkassa olen yöpynyt useamman kerran, ja jos mahdollista aina tässä samassa huoneessa. Parvekkeelta voin ihailla tätä perin marsaxlokkilaista maisemaa. 

Rantakadulla on päivisin tutut toriviritelmät, joissa turisteille kaupataan ehtaa käsintehtyä maltalaista käsityötä, made in kaukomaat, josta niitä rahdataan tuonne kaukana näkyvään superkonttisatamaan. Kumma kuinka monet turistit lankeavat ansaan.

Kovasti odottelen sunnuntain markkinoita. Olen kyllä aiemminkin postannut asiasta, mutta kertaus on opintojen äiti. Toivottavasti ei sada, niin kuin nyt. Ei haittaa, koska edelleen (klo 17) on yli 20 astetta. 

Täällä puhaltaa kovat muutoksen tuulet. Ehkä joskus tuon talon eteen voi taas parkkerata. Majapaikkanikin systeemit ovat uudistuneet. Alakerran ravintola on vaihtanut omistajaa, ja majoittaja keskittyy nyt laajentamaan omaa bisnestään rakentamalla katolle uusia huoneita ja uuden aamiaistilan. Entisiä huoneita on päivitetty tähän päivään sopiviksi. Silti kaiholla muistelen vanhoja aikoja ja monia tuttuja ihmisiä, joita nyt ei näy.

Niin tai näin, suuri haaveeni sinisimpukoista toteutui. Nami nami.

Nyt piti seuraavaksi kehua saapasmaan herkkua, Regina apaa, mutta syystä tai toisesta en saa haluamiani kuvia blogiin. No, kehun sitten sanallisesti Poggio Catinon uudistetun baarin Pluralen pizzan paistajaa Tizianoa. Pitkään aikaan paras pizza. Regina Apaa sivellään hunajalla, sitten pinnalle laitetaan päärynää, saksanpähkinää vuohenjuustorobiolaa. Taivaallista. Laitan nyt kuitenkin omistajapariskunnan kuvan.

Elena e Tiziano, mi dispiace ma non posso trovare il vostro foto di Regina ape, il più deliziosa pizza del genere. Grazie del cuore.

Lopuksi murmutusta. Alan saada tarpeekseni Dna:sta. Olen nyt keskustellut neljän asiakaspalvelijan kanssa. Kahden ensimmäisen kanssa ei tullut mitään valmista, kolmannen kanssa saatiin puhelinyhteys toimimaan ja vasta neljäs tunnusti, ettei minun liittymäni toiminut Suomen ulkopuolella. Ja minä kun nimenomaan olin tablettia hankkiessani kertonut lähteväni ulkomaille ja tarvitsevani toimivan yhteyden. Taas tehtiin uusi sopimus. Saa nähdä, mitä seuraavaksi. Onneksi täällä Maltan majapaikassa on oma netti, ja onneksi sentään puhelin toimii. Olen nyt laatimassa selityspyyntöä koko ruljanssista, sillä en halua tyhjästä maksaa, enkä varmaan suosittele dna:ta kenellekään milloinkaan ikinä. PISTE.

Lopuksi mielen tasoittamiseksi kuva majapaikkani parvekkeelta.

Arkea

 Naapurikylään on viitisen kilometriä. Sen voisi aivan hyvin kävellä tai pyöräillä, mutta on pari estettä. Ostosten kantaminen ei kiinnosta, ja pyöräileminen näillä kapeilla teillä ei kiinnosta senkään vertaa, on henkikulta minulle sentään rakas. Sitä paitsi pikku linjuri lähtee ja tulee ihan kotipiazzalle. Maskit on kaikilla, mutta rokotuspassia ei kukaan kysele. Aikataulut ja hinta ovat samat kuin ennen.

Mutta minun kantapaikka alakylässä on kiinni, eikä lapun lappua, mistä  selviäisi, milloin taas voisin juoda aamucapuccinon näköalatasanteella.

No, onneksi oman piazzan kahvila avasi remontin jälkeen ovensa, mutta lehtiä ei ole luettavaksi, minä kun tykkään paperiversion uutisista.

Toisaalta, tuon uuden tabletin kautta voin seurata livenä saapasmaan, Suomen ja La Palman tapahtumia ja Areenan kautta kaikkea mielenkiintoista. 

JOS vain Dna pitäisi lupauksensa. Nimittäin, ei toimi puhelin eikä mokkula. Olen nyt ihan jälkikasvuni laitteiden varassa. Huomanna aion taas ilahduttaa Dnan palvelua. Lupasivat niin pyhästi kaiken toimivan, mutta kun ei toimi niin ei. Finnair ja Dna muuttaisivat hiukseni harmaiksi, jos ne eivät sitä jo olisi.

Ilonaihe on sen sijaan oliivitilanne, sillä paikoin puihin on tulossa hyvä sato. Taidan päästä taas yhteen lempuuhistani täällä Sabinan oliivimaisemissa. 

Ylihuomenna linjuroin taas naapurikylän perjantainamarkkinoille.