Tässä majapaikkassa olen yöpynyt useamman kerran, ja jos mahdollista aina tässä samassa huoneessa. Parvekkeelta voin ihailla tätä perin marsaxlokkilaista maisemaa.
Rantakadulla on päivisin tutut toriviritelmät, joissa turisteille kaupataan ehtaa käsintehtyä maltalaista käsityötä, made in kaukomaat, josta niitä rahdataan tuonne kaukana näkyvään superkonttisatamaan. Kumma kuinka monet turistit lankeavat ansaan.
Kovasti odottelen sunnuntain markkinoita. Olen kyllä aiemminkin postannut asiasta, mutta kertaus on opintojen äiti. Toivottavasti ei sada, niin kuin nyt. Ei haittaa, koska edelleen (klo 17) on yli 20 astetta.
Täällä puhaltaa kovat muutoksen tuulet. Ehkä joskus tuon talon eteen voi taas parkkerata. Majapaikkanikin systeemit ovat uudistuneet. Alakerran ravintola on vaihtanut omistajaa, ja majoittaja keskittyy nyt laajentamaan omaa bisnestään rakentamalla katolle uusia huoneita ja uuden aamiaistilan. Entisiä huoneita on päivitetty tähän päivään sopiviksi. Silti kaiholla muistelen vanhoja aikoja ja monia tuttuja ihmisiä, joita nyt ei näy.
Niin tai näin, suuri haaveeni sinisimpukoista toteutui. Nami nami.
Nyt piti seuraavaksi kehua saapasmaan herkkua, Regina apaa, mutta syystä tai toisesta en saa haluamiani kuvia blogiin. No, kehun sitten sanallisesti Poggio Catinon uudistetun baarin Pluralen pizzan paistajaa Tizianoa. Pitkään aikaan paras pizza. Regina Apaa sivellään hunajalla, sitten pinnalle laitetaan päärynää, saksanpähkinää vuohenjuustorobiolaa. Taivaallista. Laitan nyt kuitenkin omistajapariskunnan kuvan.
Elena e Tiziano, mi dispiace ma non posso trovare il vostro foto di Regina ape, il più deliziosa pizza del genere. Grazie del cuore.
Lopuksi murmutusta. Alan saada tarpeekseni Dna:sta. Olen nyt keskustellut neljän asiakaspalvelijan kanssa. Kahden ensimmäisen kanssa ei tullut mitään valmista, kolmannen kanssa saatiin puhelinyhteys toimimaan ja vasta neljäs tunnusti, ettei minun liittymäni toiminut Suomen ulkopuolella. Ja minä kun nimenomaan olin tablettia hankkiessani kertonut lähteväni ulkomaille ja tarvitsevani toimivan yhteyden. Taas tehtiin uusi sopimus. Saa nähdä, mitä seuraavaksi. Onneksi täällä Maltan majapaikassa on oma netti, ja onneksi sentään puhelin toimii. Olen nyt laatimassa selityspyyntöä koko ruljanssista, sillä en halua tyhjästä maksaa, enkä varmaan suosittele dna:ta kenellekään milloinkaan ikinä. PISTE.
Lopuksi mielen tasoittamiseksi kuva majapaikkani parvekkeelta.







