Naisten kapinaa

Tällä viikolla
- olen poiminut mustikoita
- olen poiminut vattuja
- olen poiminut kantarelleja
- olen poiminut mustatorvisieniä
- olen poiminut muutaman herkkutatin
- olen saanut miljoonia itikan pistoja
- olen hionnut litroittain
... siis nauttinut kesähamsterin ihanasta elämästä. Äsken mustikkamättäällä huomasin yhtäkkiä, että kesä kypsyy vinhaa vauhtia kohti syksyä, sillä mättäällä oli myös punertuvia puolukoita. Mihin kesä on hupsahtamassa?

Tällä viikolla
- olemme talon naisten kanssa nousseet kapinaan. Talossa kun asuu yksi liian kiltti yksinäinen mieshenkillö, jota kulmakunnan laitapuolen eläjät käyttävät röyhkeästi hyväkseen. Mustalaisia on alkanut luurata kulmilla, ja raha ja tavara ilmeisesti vaihtaa omistajia, kun Alkosta ei enää jalat kanna lisää hakemaan. Möly alka aamulla, jatkuu koko päivän ja pienen iltapäivälevon jälkeen yltyy jatkumaan pitkälle aamuyöhön. Poliisi soitettiin apuun. Prosessi jatkuu ensi viikolla.
- olemme talon naisten  kanssa nousseet toiseenkin kapinaan. Talossa on tehty remonttia kohta kaksi viikkoa. Eikä siinä mitään, totta kai asunnoista pitää huolta pitää. Mutta muiden asukkaiden elämän laadun kannalta remontista on ilmoitettava. Varsinkin kun remontissa porataan tuntitolkulla, niin ettei omia ajatuksiaankaan enää kuule. Ja jos poraaminen alkaa klo 14 ja loppuu klo 21, alkavat hermot reistata. Kun sitten remonttimiesten ilta jatkuu 'rentoutumalla' läpi yön aamu kolmeen, naisten kapinaan on liittynyt myös talossa asuvia miehiä. Onneksi tämä kapina laukesi eilen yhteiseen keskusteluun, jonka seurauksena remonttilaiset toivat meille talon naisille kukkia anteeksipyyntöjen kera. Ei tarvinnut soittaa 112.

Kyllä oli viime yö ihanan rauhallinen, illasta aamuun. Minäkin nukuin kuin tukki. Kerrostaloon mahtuu monenlaista eläjää, mutta jos yöt ja päivät ovat yhtä mölinää ja poraamista, raja tulee vastaan.

***
Ai miksi tuo alkukuva? Helsingin reissulta Marimekkoa, alennusmyynnistä.  Arvaatteko,  mitä siellä on sisällä?
Kaikille rauhallista kuun/viikon vaihdetta.

Siniveristä surua

En olisi koskaan osannut arvata, kuinka sana Norja edellisessä postauksessani tulisi ajankohtaiseksi aivan erilaisissa tunnelmissa kuin tämän  kyselemämi lasin tekijä. Lasin tekijä on Willy Johansson (sarja Tangen), niin kuin Helena hyvin tiesi. Postia hänelle lähti tänään.

Tämän hetken sana Norja tuo mieleen täysin toisenlaiset asiat: Miten ihmeessä mieli voi sairastua niin, että naurussa suin voi teloittaa nuoria/asettaa tappava pommi? Toisaalta historia voi osoittaa samanlaisia ihmisriepuja. Eikä historiassa tarvitse mennä kovinkaan kauaksi. Samanlaisia sairaita mieliä on tälläkin hetkellä vallan kahvoissa kiinni. Tämän päivän historiassakin. En ymmärrä, en.

Olen nyt siniverinen. Mustikoita on niin paljon kuin vain ehtisin poimia. Tuppaa nuo tropiikin tänne tulleet säät hieman rajoittaa tämän siniverisen hamsterin hommia. ,,Aamupäivän ensimmäiset tunnit vielä kestää metsässä (pikkukärpäsiä, itikoita, paarmoja kavereina), mutta sitten on kiiruhduttava kotiin ja kylmään suihkuun. Eilen alkoi myös vattuaika. Nytkin tuossa kattilassa porisee vattu-mustikkahillo. Pikkusiskon kanssa käytiin iltavatukossa. Lakkoja sain viikolla puolisen litraa. Sekin hyvä saalis ajatellen joulun herkkua: kuppimaitoa (ternijuustoa). Voipi lakoista pari desia riittää saapasmaan herkkusuullekin.

Tiskirättikin saii uuden värikylvyn. No, onneksi bamburätin voi laittaa seuraavaan pyykkin valkenemaan.

Sitten mainoskatkos: Olettekos kokeilleet tuota valkoista Melatinia? Minua tympi aina, kun otin mansikoita pakkasesta. Vetistä mössöä. Mutta ei enää. Kokeilin tänä kesänä mansikoihin tuota valkoista Melatinia. Ei keittämistä, siis vitamiinit säilyvät paremmin. Otin eilen pakkasesta Melatin-mansikoita sulamaan puuron päälle. Voi että oli mukavan oloista mössöä. Semmoista hillon oloista, eikä ollenkaan vetistä. Onkos teillä kokemuksia  valkoisesta Melatinista? Sopisiko vatuille jne?

Raskas ruumiillinen työ (= trooppisessa ilmastossa rämpiminen) vaatii ronskia ruokaa. Merisuolaa ja rosmariinia... valkosipulin kanssa huhmariin...

... mössöä kyljysten (kasslereiden) pintaan + reilu kerros sinappia (tällä erää Turun sinappia, joka lienee valmistettu ties missä, mutta ei Turussa)...

... kuumalle rautapannulle... muutama salvianoksa pihveille... kermaa loraus... muhimaan, muuta ei liian kauaksi aikaa... Jaksaa taas römpiä metsissä...

Olen tähän saakka iloinnut sateista - sienisateista... Nyt vaan jo riittäisi se sortti. Sieniä tulee vähemmästäkin kosteudesta. Vatttupusikotkaan ei tykkää, koska homeet ovat jo iskeneet... Milloinkahan tämä hamsteri olisi tyytyväinen...

Rauhallista alkanutta viikkoa meille kaikille.

Ps. Olen saanut tietä, että Lepinsalon sukua on myös siellä Kreikassa. Olen huomannut sen myös blogni tilasto-osuudesta, Olisipa mukava saada spostiini viestiä Helleenien maalta.

Ps, ps. Olen miettinut, ketkä lukijoistani asustelevat Norjassa, Virossa, Espanjassa, Briteissä. Olisi erittäin mukavaa tietää teistä, vaikka spostin kautta.

Hamsteri ymmällään

Se on jo täydessä vauhdissa. Hamsterin kiireet. Mustikoita on metsissä niin paljon, kun vaan haluaa poimia. Minä poimin ne käsin ja puhtaana, koska inhoan marjojen siivoamista sitten kotona. Eilen käväisin vielä suolla. Tien posket olivat autoja täynnä, silti sain puolisen litraa keltaista kultaa. Kun niitä kiehauttaa hippusen hillosokerin (plus se minihyppysellinen suolaa) kanssa, saa herkkua kuppimaidon (ternijuuston)ja/ tai lettujen päälle. Vatut ovat hiljalleen kypsymässä.

Myös  sienestys on alkanut. Kolme herkkutattia. Kaunottaria ulospäin, mutta myös pikkuiset toukat olivat keksineet maukkaan kodin. No, kun häädin alivuokralaiset pois, sain vielä mukavasti kuivatettavaa. Kantarelleja olen syönyt muhennoksena jo monena päivänä uusien pottujen kaverina. Pakkaseen olen laittanut muutamia nyssäköitä ryöpättynä. Tänään on vettä tullut taukoamatta. Ei haittaa, sillä se lupaa hyvää sienisatoa.

Sain Riitaltajokin aikaa sitten niitä ihania pioneja. Kun terälehdet alkoivat tippua, olin jo viemämässä oksia roskikseen. Vain pari nuppua oli jäljellä. Koska ne olivat niin söpöjä, laitoin ne vielä veteen.

Parin päivän kuluttua koko kukka oli auennut. Tosin pienempänä kuin jo kuihtuneet edeltäjänsä, mutta aivan yhtä kauniina. Veteen olin laittanut pienen sokeripalan ravinnoksi. (Tässä kuvassa näkyy myös mm korallinpalanen ja nilkkakoru Venezuelasta ja kivia sekä kaarnan palanen Välimeren rannoilta.)

Toisen nupun laitoin tähän, vuonna 1976 Oslosta ostamaani lasiin. Muistan sen olleen jonkun norjalaisen kuuluisan lasitaiteilijan tuotantoa, mutta olen tyystin unohtanut tekijän. Osaatteko auttaa? Se, jonka vihjeen/tiedon avulla saan taiteilijan nimen selville, saa minulta palkkioksi pitsiliinan.

Juurilla

Veljesten halaus - vuosikymmenten jälkeen. Kaksi elossa olevaa enoani. Huomaattehan upeat tuulenhalkaisijat - suvun tunnusmerkki. Oikean puoleisella enollani on ne yli sata jälkeläistä. Tarkalleen ottaen 117! Enolla on kaikkien nimet ja syntymäajat kirjoitettuna vihkoon. Ei kuulemma ehkä muuten muistaisi.

Matkalla Keuruulta Kannonkosken Pispalaan ajoimme hyvin tärkeän paikan kautta: Kannonjärven Kivikanto, lapsuuskotini. Pihapiiristä jäljellä enää nuo koivut, Äitini vasemalla puolella oli ennen kauppa ja suuri varastorakennus. Ne on aikoja sitten purettu. Tilalle ovat tulleet kuusiaita ja rivitalo.

Naapurista haimme hinkillä maitoa. Tie kaartui ennen taloa oikealla ja kiemurteli kohti kylän lasten lempipaikkaa, uimarantaa. Lapsuudessahan oli aina kesä ja siellä me kylän lapset (ja meitä oli silloin vielä paljon) pulikoimme. Yleensä ilman aikuisten valvovaa silmää. Meillä oli kilpailu siitä, kuka kesän aikana  uisi useamman kerran. Yhdeksi kerraksi laskettiin se, että juoksi järveen ja kastautui. En kyllä muista, kuka voitti.

Koska entisessa kotipihassa ei oikein ollut paikka nauttia retkieväitä, ajoimme muutaman sadan metrin päähän taukopaikalle,

jota lapsuudessani kaupan katolta otetussa kuvassa ei vielä ollut. Uutta tietä rakennettaessa vanhasta on enää jäljellä sillan muutama kivi. Tuolla tien pätkällä ennen siltaa oli mäki, jonka päältä opettelin ajamaan polkupyörää: Pyörä mäen päälle taluttaen ja ei kun menoksi! Kaipa siitä muutama mustelma ja naarmukin tuli, mutta kyllä minä pyörää osaan edelleen ajaa.Kiitos näiden maisemien. Tietä pitkin kävelimme myös kouluun, n 3 kilometriä jäättömään aikaa ja sitten talvisin jään yli oikaisten. Kuljimme yhdessä, ja taisi koulumatkat joskus hieman kestää, kun piti tonkia kaikki ojanpohjat!

Pispalassa oli pulinaa, puhetta ja halauksia. Lopuksi saatiin suvun vanhimmat yhteispotrettiin: neljä sisarusta ja yhden, jo edesmenneen tätini mies. Seuraavassa sukupolvessa minä olenkin sitten toiseksi vanhin. Niin se aika vaan kuluu.

Suvun nuorimpia paikalla olijoita edustakoon veljekset kuin ilvekset, hänen poikansa,

joiden isomummo (siis meidän sisarusten äiti) on kuvan ylärivissä oikealla. Alkukuvan enoni ovat kuvassa papan ja mummon vieressä seisovat veljekset. Siihen aikaan ei kuvissa hymyilty. Kuva on 1930-luvun alusta, Lepinsalon mummolan pihassa. Ainoa elossa oleva tätini on toisessa rivissä oikealla.

Sukukokous oli tunnelmaltaan lämmin. Koska suvun vanhimmat ovat jo aika iäkkäitä, päätimme kokoontua seuraavan kerran jo ensi kesänä. Tällä kertaa Kinnulan ja Lestijärven rajalla, Valkeisen rannalla. Sitä odotellessa: Kaikkea hyvää koko Lepinsalon suvulle, myös siellä Ruotsissa!

Turistina Helsingissä, osa 2

Kauppatorilta metroasemalle, ohi Ateneumin. Sinne olisin hyvin mielelläni piipahtanut, mutta olin suunnitellut käyväni aamupäivän aikana Marimekon tehtaanmyymälässä, Herttonimessä. Tuohon näyttelyyn voisi mehdä vaikka jouluretken. Hotellista olin saanut hyvän kartan, jonka avulla suunnistaa.  Ensin metrolla. Ihan ensimmäinen kerta sillä menopelillä Helsingissä. Lippuautomaatilla vierähti muutama tovi, ennen kuin sain metrolipun käteeni. Yhtä helppoa ei homma ollut idän turisteille, jotka sankirjan kanssa yrittivät automaatin ohjeistaottaa selvää, mitä pitäisi tehdä.

Olin ovenkahvassa jo kymmenisen minuuttia ennen myymälän avautumista. Tosin en ollut ainoa, sillä totta kait japanilaiset olivat yhtä innokkaita sisään haluavia. Niin haltioissani sitten olin, että unohdin valokuvaamiset kokonaan.Mutta vielä enemmän haltioituneita olivat kaikki japanilaiset, jotka silmät loistaen kiertelivät tehtaanmyymälän osastolta toiselle. Olen aina kuvitellut, että tehtaanmyymälät ovat aika edullisia, mutta mutta. Ei tarvitse toista kertaa tähän tehtaanmyymälään aikaa tuhlata, sillä kun iltapäivällä kiertelimme Marian kanssa Kampin Marimekon myymälässä, siellä oli alennusmyynti, ja jotkut tuotteet paljon edullisempia kuin tehtaanmyymälässä. Tehtaanmyymälästä lähdin kuitenkin keltaisen Tantsu-kankaan ja Puutarhurin parhaat -vahakankaan kanssa. kotona sitten huomasin, että tantsua on nyt keltaisena, harmaana, vihreänä ja pinkkinä!!! Voihan hamsteri sentään.

Alkoi olla lounasaika, ja ihan sattumalta astuin Kaivokadulla (rautatieasemaa vastapäätä) olevaan uuteen ravintolaan, Leonardoon. Kun luin oven luona olevaa ruokalistaa, alkoi suu vettyä ja jalat kulkea tiskin luo tekemään tilausta: Melanzane alla parmigiana. Kyllä oli HERKULLISTA!!! Täydet pisteet. Varmaan menen seuraavallakin kerralla. Jälkiruokaa? Ei, kiitos, sillä minulla oli kahvittelutreffit Marian kanssa.

Ja voi hyvät hyssykät sentään: kahvihetki oli yhtä nautintoa - hyvän seuran kruunasi maljallinen herkullista tiramisua.Kiitos kaunis, Maria. Mutta kahvilan nimi on minulta unohtunut. Autathan taas, ystäväiseni. Sinä, joka olet ihan paljasjalkainen hesalainen ja tunnet kotikaupunkisi kuin omat taskusi.

Sittenpä olikin jo aika hakea laukku hotellin säilöstä ja tassutella asemalle. Junan lipuessa (ei enää voi sanoa jyskyttäessä) kohti Vilppulaa (vaihto Tampereella) mietiskelin, kuinka mukavaa on lähteä joskus tuulettumaan, mutta kuinka moalainen minä loppujen lopuksi olen. Ei minusta olisi suurkaupunkilaiseksi - luulisin. Vilppulassa odotteli tuttu taksi, joka vei meidät matkustavaiset Keuruulle. Hintako? Eläkeläiseltä 3 euroa, sillä taksi on ns junaa korvaava kulkupeli. Tulee halvemmaksi lääninhallitukselle tukea taksia kuin ajattaa kokonaista junaa.

***
Mustikka-aika on nyt pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Ensimmäinen kerta opetti, ettei kannata ihan T-paidalla mustikkamättäille lähteä, sillä semmoisia pisteliäitä kavereita oli niin paljon, että takaisinhan sitä oli palattava ja varustauduttava kunnon vaatteilla ja kaikenlaisilla tököteillä, joiden avulla saisi edes hetken rauhaa. Onneksi nämä öttiäiset pistelevät silleen kiltisti: ei ole paukun paukkua ilmestynyt. Kiitos suomalaiset itikat.

***
Huomenna mennään äidin puolen sukukokoukseen. Mukava nähdä mm kaksi enoa ja yksi täti. Muut isovanhempieni, Hulda ja Einari Lepinsalon 11 lapsesta ovat jo kuolleet. Sen sijaan serkkuja ja pikkuserkkuja riittää, sillä onhan toisella enolla jo toista sataa lasta, lastenlasta ja lastenlastenlasta!!!

Turistina Helsingissä, osa 1

.

Olen aamuvirkku. Niinpä torstaiaamuna jo varhain kävelin kohti kauppatoria. Aamukahville, vaikka just olin noussut hotellin aamiaispöydästä. Olin jättänyt vatsaan tilaa aamukahvin verran.

Ohi Kämpin.Laitetaankohan siellä yhden hengen huoneen ihminen majailemaan huoneessa, joka on sisäpihalle päin niin kuin minut Sokos-hotelli Vaakunassa? Hintaa huoneella kyllä oli, mutta verhot piti pitää kiinni koko ajan. No, enhän hotelliin olemaan ollutkaan tullut, mutta silti tympi. Toisaalta oma vika, kun en ollut asiaa huonetta varatessani kysellyt.

Ohi tämän suihkulähteen, jonkä nimeä en tiedä. Autatko, Maria -oppaani.

Ohi Mantan.

Ensin kierros torilla: saaristolaisen perunaa, sipulia ym - käsityöntekijöiden ahkerat sormet - kuksat - selleripersilja. Sen kojun kohdalla pysähdyin: selleripersiljaa. Aivan uusi tuttavuus. Täytyihän sitä ostaa. Torilla oli tietysti marjoja ja hedelmiä röykkiöittäin. Virolaisia kantarelleja olisi saanut litran seitsämällä eurolla. En ostanut.

Tarja näytti nauttivan viimeisestä valtiatar-kesästään Naantalissa. Ensi vuonna tähän aikaan linnaa emännöi/isännöi joku muu. Kukahan?

Sitten istumaan yhteen lukuisista torikahviloista. Oli mukavaa seurailla ihmismuurahaiskekoa: sinne tänne, onneksi iloisen näköisinä. Auringonpaiste varmaan auttoi asiaa. Sitten... (jatkuu seuraavassa postauksessa)

***
Kiasma-postaukset eivät kirvoittaneet teidän kommenttejanne. Lukijoita näkyi kuitenkin käyneen. Taitaa nykytaide olla vaikeaa. Kevennyksesi kerron ARS -(19)83 -vierailustani (silloin Ateneumissa). Sehän herätti aikoinaan suurta huomiota mm pissakukillaan, veriteoksillaan ja seinälle nostetulla pisuaarilla. Minä kiersin ja tutkin taas joka kulman. Yhdessä nurkassa ei näkynyt missään taiteilijan nimeä eikä selostusta, joten minä reippaana tyttönä kyselemään näyttelyn valvojalta. Hän totesi: Se on siivouskomero.

Kiasma 2, ARS 11

Belgiassa asuva, nigerialainen Otobong Nkanga kuvaa suuressa seinätekstiilissään katkelmia omasta elämästään. Häneltä oli näyttelyssä myös valokuvasarja Menneisyyden juuriltaan kiskominen. (Kautta historian ihmisiä on revitty/he itse ovat repineet itsensä juuriltaan. Suomen maaseudun tyhjeneminen on meidän lähihistoriaamme.)

Hiv ja aids ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa koko yhteiskuntaa ravistelevia ongelmia. Ardmore-keramiikkastudion taiteilijat haluavat murtaa sairauteen ja seksiin liittyviä tabuja suorasukaisilla teoksillaan.

Permanent error, pysyvä virhe. Etelä-afrikkalaisen Pieter Hugon valokuvasarja järkytti. Taiteilija on kuvannut sarjan Ghanassa. Köyhiin Afrikan maihin kuljetetaan (laillisesti ja enimmäkseen laittomasti - arvelisin) länsimaista tonneittain hylättyä elektroniikkaa, joista sitten slummien asukkaat sulattavat käyttökelpoisia metallinosia eteenpäin myytäviksi.( Liikuttava yksityiskohta tuon pienen tytön puvussa oleva ruusu! Jotain kaunista keskellä lohduttomuutta.)

Zhou Enlai ja Afrikan valtaus, etelä-afrikkalaisen Michael MacGarryn teokset käsittelevät Afrikkaan kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja ulkopuolisia vaikutteita. Nämä teokset viittaavat Kiinan yhä voimistuvaan otteeseen Afrikan talouselämässä. (Ja mikäs sen tuottoisampaa, kuin asekauppa! JOKA PUOLELLA MAAILMAA)

Loppukuvana meidän eduskuntatalomme. Minkähänlaisia kauppoja siellä hierotaan?

***

Kiitos Jaelian, mukavasta museoseurasta. On hienoa, että voi kaksin silmin nähdä jotain todella vaikuttaa ja jutella omista tuntemuksistaan. Sinulle hyvää loppulomaa Suomessa.

***

Ulkona sataa. Hieno homma: sataa sieniä!!! Eilen hain jo ensimmäisen kantarellisaaliin. Löysin myös muutaman kehnäsienen. Uudet perunat ja sienimuhennos. Taitaa tulla ennätys marja- ja sienivuosi. Mustikoita on, vattuja tulee, puolukat ja karpalot kukkivat, ja nyt sataa. Antaa sataa vaan.

Kiasma - Ars 11, osa 1

Viime keskiviikkona koin Suuren Elämyksen. Kiasmassa, nykytaiteen museossa. 30 taiteilijaa tarjosi paljon ajateltavaa Afrikan siirtolaisuudesta, ympäristökysymyksistä ja urbaanista elämästä. Osa taiteilijoista asuu Afrikassa, osa on siellä joskus asunnut.

Kuva 1 Baaba Jakeh Chande, Puiden pukeminen, Kiasman puistossa, kiinnittää huomion puiden olemassaoloon kaupunkiympäristössä ja rohkaisee katsomaan tuttua paikkaa uudella tavalla. Mieleeni tuli hänen graffitinsa.

Yaelian Nigerian 10 miljoonan asukkaan pääkaupungissa, Lagosissa? Kyllä, kuulokkeiden avulla. Emeka Ogbohin äänimaailma Suomenhieman pikkuruisemmassa pääkaupungissa saa uusia sävyjä ja toivottavasti saa kuuntelemaan omaa ympäristöämme. (Minua viehätti kovasti Kiasman ikkunoiden Mondrian-tunnelma. Ei kait kuulunut itse näyttelyyn. Eipä tullut kysyttyä. Tietääkö joku teistä?) taiteilijan äänimaailma tervehti muuten jo Kiasman ulkopuolella.

Valokuvaaja J.K.'Okhai Ojeikere on kuvannut Nigerian kuuden vuosikymmenen ajan nigerialaista elämää. Nämä kaksi kuvaa ovat sarjoista Kampauksia ja Häät. Jälkimmäisen kuvan kohdalla nousi mieleeni Monacon häät.  Kahdet häät - onnellinen hetki ja painajaismainen. Rahalla ei kaikkea voi ostaa, onneksi.

Pakolaisetn painajainen vai mikä? Kamerunilainen Barthélémy Toguon Kiivetä alas.Kerrosängyistä rakennettu torni on kuin väliaikainen, nopeaan tarpeeseen perustettu pakolaiskeskus, jossa kodittomat voivat levähtää hetken.(Italian Lampedusan saarelle rantautuu lähes päivittäin venepakolaisia Afrikan eri maista, yleensä nykyisin Libyan rannikolta merelle lähteneinä. Lapsia, raskaana olevia naisia, nuoria miehiä. Kaikilla haave paremmasta elämästä, niin kuin noin sata vuotta sitten Suomestakin Amerikan kultamaille lähteineillä.)

Emabutto (suom miessoturien armeija). 24 lehmännahkaa, naistaiteilijan oman vartalonsa avulla muokkaamat. Swazimaalainen taiteilija on halunnut murtaa sukupuolten välisiä aitoja käsittelemällä nahat itse, mikä työ perinteisesti on ollut sallittua vain miehille. Lehmiä käytetään maassa edelleen morsiusmaksuina ja naimakaupoissa.(Samasta afrikkalaisesta perinteestä voi lukea mm Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-kirjoista. Botswanan perinteistä.)

Tämän postauksen viimeiseksi kuvaksi valitsin Baudouin Mouandan teoksen sarjasta S.A.P.E, kongolaisia keikareita ja luksus/merkkivaatteilla komeilevia sapeur-miehiä. (Osataan sitä siis muuallakin kuin saapasmaassa!!!)

Lähteenä Kiasmasta ostamani opas. Muutenhan en millään olisi osannut kirjoittaa noita ihmeellisiä nimiä.
***
Vaihdoin uudet asetukset tähän postailemiseen. On ollut muuten pari tuntia sählinkiä, mutta kun sitten sain idean päästä kiinni, tämähän toimii!!!