Siniveristä surua

En olisi koskaan osannut arvata, kuinka sana Norja edellisessä postauksessani tulisi ajankohtaiseksi aivan erilaisissa tunnelmissa kuin tämän  kyselemämi lasin tekijä. Lasin tekijä on Willy Johansson (sarja Tangen), niin kuin Helena hyvin tiesi. Postia hänelle lähti tänään.

Tämän hetken sana Norja tuo mieleen täysin toisenlaiset asiat: Miten ihmeessä mieli voi sairastua niin, että naurussa suin voi teloittaa nuoria/asettaa tappava pommi? Toisaalta historia voi osoittaa samanlaisia ihmisriepuja. Eikä historiassa tarvitse mennä kovinkaan kauaksi. Samanlaisia sairaita mieliä on tälläkin hetkellä vallan kahvoissa kiinni. Tämän päivän historiassakin. En ymmärrä, en.

Olen nyt siniverinen. Mustikoita on niin paljon kuin vain ehtisin poimia. Tuppaa nuo tropiikin tänne tulleet säät hieman rajoittaa tämän siniverisen hamsterin hommia. ,,Aamupäivän ensimmäiset tunnit vielä kestää metsässä (pikkukärpäsiä, itikoita, paarmoja kavereina), mutta sitten on kiiruhduttava kotiin ja kylmään suihkuun. Eilen alkoi myös vattuaika. Nytkin tuossa kattilassa porisee vattu-mustikkahillo. Pikkusiskon kanssa käytiin iltavatukossa. Lakkoja sain viikolla puolisen litraa. Sekin hyvä saalis ajatellen joulun herkkua: kuppimaitoa (ternijuustoa). Voipi lakoista pari desia riittää saapasmaan herkkusuullekin.

Tiskirättikin saii uuden värikylvyn. No, onneksi bamburätin voi laittaa seuraavaan pyykkin valkenemaan.

Sitten mainoskatkos: Olettekos kokeilleet tuota valkoista Melatinia? Minua tympi aina, kun otin mansikoita pakkasesta. Vetistä mössöä. Mutta ei enää. Kokeilin tänä kesänä mansikoihin tuota valkoista Melatinia. Ei keittämistä, siis vitamiinit säilyvät paremmin. Otin eilen pakkasesta Melatin-mansikoita sulamaan puuron päälle. Voi että oli mukavan oloista mössöä. Semmoista hillon oloista, eikä ollenkaan vetistä. Onkos teillä kokemuksia  valkoisesta Melatinista? Sopisiko vatuille jne?

Raskas ruumiillinen työ (= trooppisessa ilmastossa rämpiminen) vaatii ronskia ruokaa. Merisuolaa ja rosmariinia... valkosipulin kanssa huhmariin...

... mössöä kyljysten (kasslereiden) pintaan + reilu kerros sinappia (tällä erää Turun sinappia, joka lienee valmistettu ties missä, mutta ei Turussa)...

... kuumalle rautapannulle... muutama salvianoksa pihveille... kermaa loraus... muhimaan, muuta ei liian kauaksi aikaa... Jaksaa taas römpiä metsissä...

Olen tähän saakka iloinnut sateista - sienisateista... Nyt vaan jo riittäisi se sortti. Sieniä tulee vähemmästäkin kosteudesta. Vatttupusikotkaan ei tykkää, koska homeet ovat jo iskeneet... Milloinkahan tämä hamsteri olisi tyytyväinen...

Rauhallista alkanutta viikkoa meille kaikille.

Ps. Olen saanut tietä, että Lepinsalon sukua on myös siellä Kreikassa. Olen huomannut sen myös blogni tilasto-osuudesta, Olisipa mukava saada spostiini viestiä Helleenien maalta.

Ps, ps. Olen miettinut, ketkä lukijoistani asustelevat Norjassa, Virossa, Espanjassa, Briteissä. Olisi erittäin mukavaa tietää teistä, vaikka spostin kautta.

Hamsteri ymmällään

Se on jo täydessä vauhdissa. Hamsterin kiireet. Mustikoita on metsissä niin paljon, kun vaan haluaa poimia. Minä poimin ne käsin ja puhtaana, koska inhoan marjojen siivoamista sitten kotona. Eilen käväisin vielä suolla. Tien posket olivat autoja täynnä, silti sain puolisen litraa keltaista kultaa. Kun niitä kiehauttaa hippusen hillosokerin (plus se minihyppysellinen suolaa) kanssa, saa herkkua kuppimaidon (ternijuuston)ja/ tai lettujen päälle. Vatut ovat hiljalleen kypsymässä.

Myös  sienestys on alkanut. Kolme herkkutattia. Kaunottaria ulospäin, mutta myös pikkuiset toukat olivat keksineet maukkaan kodin. No, kun häädin alivuokralaiset pois, sain vielä mukavasti kuivatettavaa. Kantarelleja olen syönyt muhennoksena jo monena päivänä uusien pottujen kaverina. Pakkaseen olen laittanut muutamia nyssäköitä ryöpättynä. Tänään on vettä tullut taukoamatta. Ei haittaa, sillä se lupaa hyvää sienisatoa.

Sain Riitaltajokin aikaa sitten niitä ihania pioneja. Kun terälehdet alkoivat tippua, olin jo viemämässä oksia roskikseen. Vain pari nuppua oli jäljellä. Koska ne olivat niin söpöjä, laitoin ne vielä veteen.

Parin päivän kuluttua koko kukka oli auennut. Tosin pienempänä kuin jo kuihtuneet edeltäjänsä, mutta aivan yhtä kauniina. Veteen olin laittanut pienen sokeripalan ravinnoksi. (Tässä kuvassa näkyy myös mm korallinpalanen ja nilkkakoru Venezuelasta ja kivia sekä kaarnan palanen Välimeren rannoilta.)

Toisen nupun laitoin tähän, vuonna 1976 Oslosta ostamaani lasiin. Muistan sen olleen jonkun norjalaisen kuuluisan lasitaiteilijan tuotantoa, mutta olen tyystin unohtanut tekijän. Osaatteko auttaa? Se, jonka vihjeen/tiedon avulla saan taiteilijan nimen selville, saa minulta palkkioksi pitsiliinan.