Campanilismo

Santa Marinella, etruskien rannikko ja Suomen TV. Mità yhteistà nàillà voi olla? No, Poliisikoira Rex Subbarilla, italialaisena versiona. Mànnà viikolla olin ihan pudottaa silmàni, kun Poliisikoira Rexin poliisiporukka sòi lounasta yhdessà Santa Marinellan rannan monista ravintoloista. Ihan tutuissa maisemissa, missà tykkààn kàydà piknikillà ja meren aarteita kerààmàssà. Tàmà kuva on yksi aarteistani. Vuosia, vuosia sitten, kun rannan keskiaikaisen linnoituksen restaurointia aloitettiin, pààsimme ihan onnen kaupalla tutustumaan alueeseen. Kuva on otettu linnoituksen yhdestà ikkunasta, jossa tuo autenttinen ruukku oli yksi sàilyneistà esineistà. Ikkunasta nàkyi myòs muinaisen sataman rauniot. Harmi, etten etsimisestà huolimatta ole lòytànyt ottamieni kuvien negatiiveja. Vain tuo kuva on sàilynyt. Nyt aion viedà sen saapasmaahan ja laittaa siihen kunnon kehykset. Linnoitus on edelleen restauroinnin alla, eikà itse linnoitukseen ole taviksilla enàà asiaa. Mutta sen ulkopuolelle on turisteja varten viritettu monta rysàà ja pari museota. Edes ne. *** Eilen aamulla liimauduin tellun eteen katsomaan, mitàs Jamie Oliver siellà naapurimaakunnassa, Marchessa oikein touhuili. Matka Farfasta (ks ed postaus) sujui ihan vuoristomajan torin nurkalta. Tuttuja maisemia. Marchessa Oliver metsàsti villisikaa ja teurasti lammasta, ei jàniksià. Tuntui kokille ottavan koville olla mukana ihan liharuoan alkulàhteillà. Parhaat naurut sain kuitenkin kohtauksesta, jossa Oliver valmisti ruokaa isàntàperheen nonnan (mummo) silmien alla. Nonna seurasi silmà tarkkana ja totesi sitten, ettà ihan vààrià aineita tuo tuohon ruokaan laittoi. Oliver kun valmisti lammasta toskanalaiseen tapaan!!! Eihàn semmoinen Marchessa sovi. Saapasmaassa kun kaikki tehdààn paikalliseen tapaan. Oltiin Marchessa, ei Toskanassa. Asiaa kuvaa hyvin sana campanilismo, suomeksi asian voisi kààntàà 'oma maa(kunta) mansikka, muu maa(kunta) mustikka'. Mercatellon kylàjuhliin Jamie valmisti yhden paikallisen kokin kanssa sitten kunnon villisikaragun (jauhelihakastike), jonka nonnakin hyvàksyi. Jamie oppi, ettei raguun laiteta puna- vaan valkoviinià ja ettà kastikkeeseen ei laiteta tuoreita tomaatteja vaan 'pomodori passata'. Kastike kruunasi paikan pààllà tehdyn pastan. Kokeilin ohjetta ja voin vakuuttaa, ettà homma toimi.

Historian havinaa on myòs nàissà farkuissa. Ikivanhat. Paljon sieni- ja marjametsià nàhneet. Ihan asiaan koulutetut, onnea tuovat farkut. Vielàkòhàn kestàisivàt vuoden, pari? On tuo oikea lahje jo sen verran polven ylàpuolelta rispaantunut, ettà hyttyset pààsee pistelemààn suoraan iholle. Eikà noita vasemman lahkeen reikien pààllà olevia paikkoja ole enàà jàljellà!

***

Jotkut teistà ihailivat edellisen postauksen armeijanharmaita tossuja. Ja ihan aiheesta, tossut on mahtavat. Olen nyt ommellut tossujen saumoja ompelukoneella ja hyvin toimii. Peukalo sààstyy. Jos joku haluaa tossujen kaavat, laitan mielellàni etanapostissa. Laittakaapa viestià emailiini. Tossuihin materiaaliksi kày myòs jostain syystà kutistuneet villavaatteet.

Armeijan harmaissa

Harmaa on edelleen hieno vàri. Ja ihanan làmpimàt tossut armeijan harmaasta sarkakankaasta tulee. Sain kangasta muutaman metrin Soilelta ja àidiltààn. Tàtà harmaata ja vaaleaa, Tikkakoskelta. Kiitos, kiitos. Ensimmàiset koetossut koetassuteltiin eilen illalla.

Kaavoina oma jalkapohja ja siihen saapasmaasta saamani yleismalli tossun pààlliseksi. Osat kiinnitin toisiinsa villalangalla, kàsin, aitapistoilla, viimeisenà kantàpààn ylàosa. Kaavat kaipaavat vielà hienosààtòà ja jotain pientà koristelua, mutta varmaan syksyn/joulun hitti làhipiirissà. Kàsin kiinnittàmisen voisin kyllà vaihtaa koneella ompeluun, sillà on tiivistà tuo kangas. Peukalon pàà on vielàkin hellànà. Toisaalta voisin mennà kangaskauppaan tutkimaan, josko olisi ohuempaa neulaa!

Nyt on puuvillalangan hàvitys-operaatio melkein valmis. Tiskiràttikasa painaa melkein kilon ja osa ràteistà on jo maailmalla. Jàljellà on vielà 200 g:n kerà tummaa siniturkoosia. Taidanpa jàttàà talviloman puuhaksi.

Olen nyt siirtynyt hàvittàmààn (lue hyòtykàyttòmààn) Soilelta ja saapasmaan signoralta saamiani villalankoja. Sopivia hàrpàkkeisiin.

Tein yhdet hàrpàkkeet tuosta vihertàvàstà langasta. Valmiina huomasin niiden olevan erikokoisia. Hupsista. Olin virkannut toisen koukulla 2 1/2 ja toisen numerolla 3. No eri kokoisiahan niistà tulee!

***

Lopuksi pieni episodi Helsinki-Vantaa lentokentàltà viime syksynà saapasmaahan lentàessàni. Làpivalaisuun mennessàni muistin, ettà minulla on kàsitavaroissa alumiininen virkkuukoukku, jolla olin hàrpàkettà matkalla kentàlle virkannut. Otin koukun kàteeni ja nàytin sen làpivalaisun luona seisovalle miehelle. Kerroin unohtaneeni laittaa se ruumaan menevààn laukkuun. Mies otti koukun, mutta valaisutietokoneen takana istuva NAINEN sanoi, ettà voisin viedà koukun kàsitavaroissani. Mies seisoi suu auki koukku kàdessààn, kun nainen sanoi napakasti, ettà tàssà tarkastuspisteessà hàn sanoo, mità tehdààn. Minà sain koukkuni takaisin ja kiitin kauniisti. En uskaltanut nauraa, vaikka hieman mieli tekikin. Varmuuden vuoksi tarkistan nyt, ettà otan tuon bambukoukun koneeseen, en alumiinista.