sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Tekee kevättä

Juhannusruusuja?

Ei, vaan valkoisia tulppaaneja! Telkkarissa joku esitti, kuinka tulppaanien terälehtiä ulospäin  taivuttelemalla kukat saa kestämään kauemmin. Tietenkin sitä piti kokeilla - ja sain aikaan juhannusruusuja. Tietysti nohevimmat huomavat, etteivät lehdet ole ruusun lehtiä. Eikä maljakkokaan ole oikea maljakko vaan hernekeittopurkki.

21.04. piilotin mullan alle matalan auringonkukan siemeniä, ja jo tänä aamuna (25.04.) sirkkalehdet pilkistelivät kohti valoa. Turhan monta tainta tulossa. Täytyy kysellä lähipiiriltä, kuka haluaa sitten niitä itselleen.

Tohtorilan rantaan on nyt saapunut telkän toinen puolisko. Pesää rakentelevat. Yksinäinen joutsen kailotti ikäväänsä, Toivottavasti lintujen tinder-viestittimet toimivat. Västäräkit nokkivat hiekasta pieniä ötököitä. Peipot ja rastaat valtaavat pesimäreviirejä. Nyt odottelen pääskyjä!

Jos vain ilmojen haltiat lopettaisivat tuon lumen ja rännän viskomisen. Toisaalta, ihan vappukeliähän tämä ennustaa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kevättä rinnassa

Protea, kaupan kukkatarjonnasta. Tämä muhkea kasvi tuli minulle tutuksi Kanarian saarten La Palmalla. Varttunut pariskunta möi oman puutarhansa (?) tuotteita. Ihastuin heti.
Ruusut ovat tietysti kukkien kaunottaria. Olen huomannut, että Lidlin ruusut kestävät ja kestävät ja kestävät... Huomaan puutarhurigeenieni kevään tulon myötä piristyneen. Parvekkeelle ostin eilen jo pikkusisia orvokkeja. (Olivat vielä ujoja, siis ei kuvaa.)

Kirppisgeeni nostaa myös päätään. Viime heinäkuussa tienasin sievoisen summan Villikan kirppiksellä. Ilmeisesti ei mitään minulle tosi tärkeää tavaraa, koska en edes muista, mitä kaikkea meni kaupaksi. Nyt löysin kamojeni keskeltä jotain arvokastakin: tuossa etualalla ole Timo Sarpanevan lasisen kynttiläjalan. Nyt mietin, laitanko sen tämän kesän kirppispöydälleni!

Sarpanevan hopeiset kynttiläjalat pysyvät edelleen itselläni. Puhdistin ne, upeita.  Myös tuo Björn Weckströmin Kanerva -maljakko pysyy minulla. Aarteita!

Nämä kolme lasista kynttilänjalkaa ovat tuntemattomien käsien/tehtaiden tuotantoa. Osaako kukaan tunnistaa niitä?

Eka annostus on nyt torstaina saatu. Pfeizeria. Minkäänlaisia oireita ei ole kuulunut. Toisen piikin saan paperin mukaan heinäkuun alussa, siis 12 viikon  kuluttua. Ihan lentolippua en vielä ole tilannut, mutta suunnitelmia on jo laadittu!!!

Tohtorila on avautunut. Rokotuksen jälkeen istuin retkikahvilla ja seurustelin telkän kanssa. Oli vain niin innossaan sukeltelemaan kalojen perässä, etten kuvaan saanut. Kuvaan sain kyllä tuota jäiden sulamisveden päällä lilluvaa mönjää, joten jätin veteen pulahtamisen toiseen kertaan. Komeat päivät ovat sulattaneet nyt melkein kaikki lumet ja jäät. Kevät etenee kovaa vauhtia.

***

Keräys Francon hoitoon on edennyt hienosti: Tänään on koossa 76 034 euroa. Tuli keskustelua saapasmaan ja Suomen terveydenhoiton eroista. Meillähän maksamme kiltisti veroja, jotta terveydenhuolto yhteiskunnan toimesta toimii. Saapasmaassakin kerätään veroja, mutta hyvin monelle valtion verojen kiertäminen on lähes urheilua, joten suku, ystävät ja se pahamaineinen mafia korvaavat usein sen, mitä verovarojen vähyys aiheuttaa. Minä olen mielelläni veronmaksaja. Silti ihailen saapasmaan perinteitä, paitsi en mafiaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Insieme a Franco

Jälkikasvuni innosti minut mukaan auttamaan tuttaviemme haastavaa tilannetta. Franco on 28 -vuotias nuori mies, joka sairastaa harvinaista sarcoma de ewing -syöpää. Nyt syöpä on uusinut ja ainoa hoitokeino olisi päästä lääketieteelliseen kokeiluun, jota tehdään Torinossa. Hoito on kallista, eikä saapasmaan julkinen terveydenhuolto asiaa voi hoitaa. Lähin suku on jo sijoittanut kaiken omaisuutensa, jotta hoitoon pääsy olisi mahdollista, mutta lisää rahaa tarvitaan. Nyt ystävät ovat tehneet facebookiin lahjoitusringin, joka jo kolmen päivän aikana on kerännyt yli 53 000 euroa (toiveena 100 000 euroa). Juuri nyt lahjoittajia on 711 ja summat vaihtelevat 5 eurosta 10 000 euroon. 

Minä toivon sydämestäni, että kunhan korona on ohi, minä tapaan tämän nuoren miehen ja hänen tyttöystävänsä tutuissa Sabinan maisemissa. 

Tänään ei muuta. Nautitaan elämästä.

Päivitys aamulla 13.04. Lahjoittajia on nyt 950 ja summa on nyt 58 961 euroa. Italiahan on katolinen maa, jossa hyväntekeväisyys kuuluu kulttuuriin. 

Päivitys 14.04. Summa on nyt 67 688 euroa. Upeaa! 

Päivitys 15.04. Summa on 71 918 euroa. Hienoa!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Keltaista ja vihreää - ja punaista

Pääsiäisaamuna aurinko tanssii, sekä ulkona että vatsassa. Ulkona on viileän kaunista, vatsa nauttii ensin mango-sitruuna-minttuherkusta.
Sitten hemmottelen vatsaani pannulla kiipahtaneilla parsoilla, sitruunalla ja parmesaanilastuilla. Ripaus suolaa ei olisi ollut haitaksi! (Lautasen alla on Teneriffalta tuomani, muovilla päällystämäni, yhden lempipaikkani ruokaliina.)

Kaupassa on nyt vaikka minkälaisia narsisseja. Valitsin nämä, joissa oli vähän myös punaista.

Punaista näin kaupan pihassa. Maskeja ei oltu jaksettu kiikuttaa pihan roskiksiin, joita oli paikalla ihan kiitettäväksi. Vasta 500 vuoden kuluttua nämä roskat ovat maatuneet. Korjasinko roskat pois? Arvatkaapa!

Vielä kotonakin näin punaista, mutta nyt herkullista punaista. Uudet (ulkomaiset) mansikat saivat makustajikseen sitruunaa ja vaahterasiirappia.

Nyt voin viedä vatsani vaakatasoon sulattelemaan eri värejä - ja sitten katsomaan, onko tohtorila auki. 

Värikkäitä pyhiä. Punaiset koristemunat on muistoja Budapestistä.