sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Keltaista ja vihreää - ja punaista

Pääsiäisaamuna aurinko tanssii, sekä ulkona että vatsassa. Ulkona on viileän kaunista, vatsa nauttii ensin mango-sitruuna-minttuherkusta.
Sitten hemmottelen vatsaani pannulla kiipahtaneilla parsoilla, sitruunalla ja parmesaanilastuilla. Ripaus suolaa ei olisi ollut haitaksi! (Lautasen alla on Teneriffalta tuomani, muovilla päällystämäni, yhden lempipaikkani ruokaliina.)

Kaupassa on nyt vaikka minkälaisia narsisseja. Valitsin nämä, joissa oli vähän myös punaista.

Punaista näin kaupan pihassa. Maskeja ei oltu jaksettu kiikuttaa pihan roskiksiin, joita oli paikalla ihan kiitettäväksi. Vasta 500 vuoden kuluttua nämä roskat ovat maatuneet. Korjasinko roskat pois? Arvatkaapa!

Vielä kotonakin näin punaista, mutta nyt herkullista punaista. Uudet (ulkomaiset) mansikat saivat makustajikseen sitruunaa ja vaahterasiirappia.

Nyt voin viedä vatsani vaakatasoon sulattelemaan eri värejä - ja sitten katsomaan, onko tohtorila auki. 

Värikkäitä pyhiä. Punaiset koristemunat on muistoja Budapestistä.

10 kommenttia:

  1. Punaista nähtiin täälläkin kun Lidlin pihassa keräsin maskeja roskikseen. Ihmiset katsoivat minua kuin hullua, kai minä vähän hullu olenkin. 🤗 En vain halua nähdä kesällä yhtään lintua maski kaulassa roikkuen. Vähän syytän kyllä kauppojakin. Roskikset ovat ulkona yleensä niin täynnä että tuuli ja harakat levittelevät roskia pitkin pihoja.
    Ompa muuten erikoisen värisiä narsisseja, joskus lapsena muistelen tuon tapaisia nähneeni viimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Sude! Minä kurja sen sijaan luikin pois paikalta, sillä pihalla oli pari mies/poikajoukkoa, jotka naureskelivat ilman maskia jollekin. En jäänyt katsomaan. Kauppojen pihasssa on kyllä paljon enemmän roskiksia kuin ennen, mutta aina vaan jonkun käsistä tippuu tavarat vähän sinne sun tänne. Olen etsinyt noita narsissia , mutta en enää niitä ole nähnyt.

      Poista
  2. Kurjaa kun ihmiset heittävät maskeja pois,mutta ei roskikseen. Täälläkin näkee välillä, suututtaa.
    Ihania herkkuja olet syönyt, parsaa nam, ja mansikoita:) Ja kauniita kukkia. Hyvää pääsiäistä Lissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suututtaa, suututtaa! Olen nyt nauttinut parsoista monena päivänä, mutta masikat eivät maista vielä oikein miltään. Hyvää loppupääsiäistä sinullekin, Jael.

      Poista
  3. Kaikkialla näköjään sama käytäntö maskin suhteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietävätköhän kaikki maskeja pois heittävät, kuinka kauan ne maatuvat? Vai eivätkö vain välitä?

      Poista
  4. On se kummaa tuo maskihomma, ettei niitä jakseta viedä roskiin!! Oikein vihaksi pistää.

    VastaaPoista
  5. Rumaa roskaamista maskien viskely on, eikä riskitöntäkään. Sakottaa saisi noita ajattelemattomia.
    Sinulla on ollut kotona hienoja herkkuhetkiä, että silmänruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös jossain päin maailmaa sakoteta roskien maahan heittelystä? Mitenköhän homma siellä hoidetaan.
      Herkkuja on ollut, mutta onneksi ei niin raskasta sapuskaa kuin joulun aikaan.

      Poista