Suon reunassa oli jonkin verran mustikoita, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi raakoja ja kypsätkin pieniä ruppusia. Ei kiitos! Voi olla, ettei Thermacellille ole tänä kesänä käyttöä.
Mansikka-aikakin lopahti tykkänään, vain vajaat kaksi viikkoa. Pelloille jäi paljon pieniä kuivuneita marjoja. Harmittajaa viljelijän puolesta.
Vatut ovat seuraavana saalistuslistalla. Samalla odotellaan, josko nuo ukkossateet nostaisivat sieniä esiin.
Toisaalta, minulla on vielä viime vuodelta lakkoja, mustikoita ja monenlaisia sieniä, mutta eihän minua niinkään saalis kiinnosta vaan itse saalistaminen!
Nestettä kuluu litratolkulla, Kahvin tilalla juon rannalla yleenä jotain kivennäisvettä ja kotona tomaattimehua, josta tykkään tosi paljon. Systeri toi mustaherukanlehdistä tehtyä mehua (Louhisaaren juoma), joka maistuu poreilevien vesien kanssa. Täytyy huolehtia monenlaisten suolojen ja kivennäisten saannista, ettei helle pehmitä liikaa.
Torstaina sain toisen piikin, joten nyt on matkustelu helpompaa. Saa nyt nähdä, miten korona muuttaa suunnitelmia. Finnair jo lähestyi ja muutti lentoaikani iltapäivästä aamupäivään. Koska se ei minulle sovi, tartuin luuriin. Kuuntelin vartti tunnin pimputtelua ja selittelyä, kuinka kaikki asiakaspuhelimet on varattu. Lopulta sain lennon siirrettyä seuraavan päivän iltapäivälle. Korona oli kuulema syy muutokselle. Minun tulkintani on se, että Finnair houkuttelee ihmisiä lennoille ja sitten kerää aina yhden koneellisen täyteen muilta lennoilta. No, minua ei vekslailu haittaa, kunhan lento on iltapäivällä, jotta pääsen junalla Keuruulta suoraan kentälle, enkä tarvitse olla Hesassa yötä. Ja ainahan voi koronatilanne muuttaa suunnitelmia, joten odotellaan nyt.
Huomenna se sitten ratkeaa: Italia vai Englanti! Kyllä minä saapasmaata kannatan, sillä joukkue on tosi taitava, muutenkin kuin filmaamisessa. Enkä kyllä yhtään tykkää joidenkin englantilaisten käyttäytymisestä. Voipi olla kamppailua muuallakin kuin kentällä.
Sain systeriltä alkukesästä ahkeraliisan taimia, ja nyt ne alkavat kukkia innoissan. Tykkään.
Mutta systerin antama keijunmekko ei suostu kukkimaan, ei edes nuppuilemaan. Lehdet vain käpristyvät reinoiltaan. Mitään elikoita en niissä kyllä näe, Mikähän kasvia vaivaa? Helena yleensä tietää.