Juhlasta juhlaan

Itsenàisyyspàivànà virittelin Suomen lipun liehumaan makkarin ikkunan ulkopuolelle. Illalla virittelin itseni juhlatamineissa telkkarin ààreen: Jalkoihin sujautin ensin puuvillasukat, joiden pààlle froteesukat, joiden pààlle villasukat - ja koko satsin huipennukseksi Aino-tossut. Siroa vartaloani suojasin ensin làmpòkerrastolla, sitten  pitkàhihaisella puuvillapaidalla ja villatakilla - ja lopuksi verhouduin pitkààn froteeaamutakkiin  ja kaulaan kiehoin uusimman kaulahuivini (josta sitten joskus myòhemmin!) Kelpasi siinà seurata Linnan juhlien daamien vàhàpukeisuutta. Taisi muuallakin pàin maailmaa olla Areenan ààressà juhlijoita, sillà ohjelma pàtki aina vàlillà, mutta uusintoina olen nyt arvioinnut illan TV- antia: leppoisan juhlallista touhua.

Torstai oli tààllà ihan tavallinen arkipàivà. Sen sijaan lauantaina oli tàkàlàinen pyhàpàivà: Festa dell'Immacolata, Neitsyt Marian pàivà. Katolinen kalenteri pursuaa eri pyhimyksille nimitettyjà pàivià. Joka pàivà juhlitaan jotakuta. Suomen tapaista nimipàivàperinnettà tààllà ei ole.

Me kàvimme làhistòllà sijaitsevassa Santuario di Vescoviossa, pakana-aikaisen temppelin raunioille keskiajalla rakennetussa kirkossa. Kirkon kellotornista voi lukea sen aikaista rakennustekniikkaa: otettiin rakennusaineita sieltà, mistà niità lòydettiin, vaikkapa sitten vanhoista romahtaneista/tuhotuista marmorirakennelmista. Kirkon sisàllà, pààalttarin vieressà on luola, jossa on sàilynyt noin 2000 vuotta vanhan rakennuksen osia.

Ulkona oli paimen vartoimassa laumaansa, niin kuin silloin joskus itàisillà mailla...

Tànne on tosiaankin tullut talvi. TALVI. HHRRRRRRRRRRR!!! Naapurikylà, Roccantican, vuorillekin on satanut lunta, niin kuin koko saapasmaassa, pohjoisesta etelààn. Tàmà ei ole normaalia, sillà nàin kylmàà  voi olla joskus helmikuussa, mutta ei tàhàn aikaan vuodesta. Kuten tuosta itsenàisyyspàivàn juhlapukeutumisestani huomasitte, sisàllàkin on hieman arktiset olot, siità huolimatta, ettà patterit pohisevat ja takassa tuli roihuaa. Mutta tulevana lauantaina sulattelen itseàni saunassa - Keuruulla. JOS lakot eivàt sotke matkaan làhtòà tààllà pààssà, tai JOS lumimyrskyt tai luonto yleensà ei laita kapuloita rattaisiin kummassakaan pààssà.

PS. Mr B jaksaa yllàttàà. Tai oikeastaan ei. Jostain syystà voisin lydà vetoa siità, ettei hànen jatkokertomuksensa pààty koskaan.

Maailman paras maa

Suomi on maailman paras maa elàà. Suomi-neito tàyttàà tànààn 95 vuotta. 95-kertainen onnittelu. Illalla seurataan Linnan juhlia. Tààllà Yle-Areenan kautta. Hyvàà tàtà pàivàà kaikille.

Kiitos

Keuruun eilisessà itsenàisyysjuhlassa oli kaksi puhetta, joita yleisò kuunteli hiiren hiljaa. Juhlapuhuja, lukion entinen rehtori ja moninkertainen tohtori Hannu Vàlimàki kertoi asiantuntevasti talvisodan historiasta. Siità kuinka Hitler ja Stalin olivat pòydàn ààressà jakaneet Eurooppaa uudelleen. Suomi 'ojennettaisiin Stalinille syntymàpàivàlahjaksi 21.12.1939'. Suomalaisille oli jo varattuna junia Siperiaan. 30.11. alkoi talvisota, joka kaikkien numeroiden valossa piti olla tàysin helppo asia ylivoimaiselle neuvostoarmeijalle. Mutta suomalaiset sotilaat taistelivat 105 pàivàà tukenaan 'lumi, pakkanen ja Suomen hevonen' ja tietysti vankka kotirintama. Rauhan ehdot olivat kovat, mutta Suomi sàilyi itsenàisenà. Muut jaossa olleet maat, Puola ja Baltian maat miehitettiin. Kyyneleet valuivat monen silmistà, kun jatkosodan veteraani Pekka Viinikka kertoi omasta osuudestaan jatkosodan rintamalla. Hàn, hieman yli kaksikymppisenà, 'sai turpiinsa' sanan mukaisesti. Luoti vei osan hànen suupielestààn ja hampaistaan, mutta rauha tuli ja hàn pààsi Jyvàskylààn teettàmààn tekohampaita! Oma isàni oli myòs noin kaksikymppinen, kun hàn oli puolustamassa maamme itsenàisyyttà. Hànen ohimoonsa jài muisto vihollisen luodista. Vielà vanhana hàn nàki painajaisia sodan tapahtumista. Hànen hautakivessààn on veteraanimerkki. Ilman talvisodan ja jatkosodan veteraaneja ja kotirintaman uurastuksia Suomi olisi taatusti kovin erilainen. Olen syvàsti kiitollinen.

Eilin illalla kotiuduttuani sainkin sitten kauan kaivatun puhelun Tikkakosken lentokentàltà ja puolen yòn aikaan matkalaukkuni 'ryntàsi' kotiin. Oli kyllàstynyt kavereittensa seuraan, joita kuulemma Tikkakoskellekin oli kertynyt satoja kappaleita.

Jànnitti kovasti avata. Tottahan toki tiesin, mità sisàllà olisi, mutta ettà missà kunnossa? Avattuani nenààni tuoksahti vienosti. Siis ei haissut, vaan tuoksahti. Minà, joka normaalisti pakkaan kaiken hyvin tiiviisti muovikààreisiin, olin pakannut ihanan provolone affumicatan (pehmeàn savujuuston) ILMAN muovitusta ja niinpà kaikenlainen 'ryntàily' oli rikkonut juuston kààreestà nurkan. Lisàksi yksi muovipulloon pakkaamani likòòri oli hieman falskannut, joten suvun pikkuisille tarkoitetut vauvanvaatteet (ilman muovia pakatut) tuoksahtavat nyt savuiselle likòòrille. Ei sen vaarallisempaa, mutta pesuun vaatteet joutuvat.

Nyt on mausteita (tuoreita ja kuivattuja) joka làhtòòn, òljyà litratolkulla (kanistereissa), oliiveja, tahnoja, ilmakuivattuja tomaatteja (jotka itse jatkojalostan), salamimakkaroita, panettone, karkkeja... Siis cucina italianaa. Mutta matkalaukussa ei ole omia vaatteita eikà kenkià tai muuta henkkoht avaraa, sillà minulla on ns kaksoisvaatetus, -kengitys jne: toinen Keuruulla ja toinen vuoristomajalla. Matkalaukkuni toimii siis eràànlaisena lentàvànà ruokakaappina, toivottavasti ei kovin usein 'ryntàilevànà'! Toisaalta, oli ihan mukava juttu, ettei itse tarvinnut matkalaukkua (19,6 kg) kotiin raahata. Tàllà kertaa se tuotiin ihan ovelle asti. Kiitos, Tikkakosken reipas nuori mies.

Hyvàà itsenàisyyspàivàà 2009

Tàllaista tànààn Keuruun Tarhialla. Huomenna pàivàllà itsenàisyysjuhliin mummon kanssa. Huomen illalla Tarjan juhliin vapaa-asussa. Kaikille suomalaisille rauhallista eloa ja oloa. Kiitos kaikille veteraaneille, naisille ja miehille, jotka meille rauhan ovat aikoinaan mahdollistaneet.