Kiitos

Keuruun eilisessà itsenàisyysjuhlassa oli kaksi puhetta, joita yleisò kuunteli hiiren hiljaa. Juhlapuhuja, lukion entinen rehtori ja moninkertainen tohtori Hannu Vàlimàki kertoi asiantuntevasti talvisodan historiasta. Siità kuinka Hitler ja Stalin olivat pòydàn ààressà jakaneet Eurooppaa uudelleen. Suomi 'ojennettaisiin Stalinille syntymàpàivàlahjaksi 21.12.1939'. Suomalaisille oli jo varattuna junia Siperiaan. 30.11. alkoi talvisota, joka kaikkien numeroiden valossa piti olla tàysin helppo asia ylivoimaiselle neuvostoarmeijalle. Mutta suomalaiset sotilaat taistelivat 105 pàivàà tukenaan 'lumi, pakkanen ja Suomen hevonen' ja tietysti vankka kotirintama. Rauhan ehdot olivat kovat, mutta Suomi sàilyi itsenàisenà. Muut jaossa olleet maat, Puola ja Baltian maat miehitettiin. Kyyneleet valuivat monen silmistà, kun jatkosodan veteraani Pekka Viinikka kertoi omasta osuudestaan jatkosodan rintamalla. Hàn, hieman yli kaksikymppisenà, 'sai turpiinsa' sanan mukaisesti. Luoti vei osan hànen suupielestààn ja hampaistaan, mutta rauha tuli ja hàn pààsi Jyvàskylààn teettàmààn tekohampaita! Oma isàni oli myòs noin kaksikymppinen, kun hàn oli puolustamassa maamme itsenàisyyttà. Hànen ohimoonsa jài muisto vihollisen luodista. Vielà vanhana hàn nàki painajaisia sodan tapahtumista. Hànen hautakivessààn on veteraanimerkki. Ilman talvisodan ja jatkosodan veteraaneja ja kotirintaman uurastuksia Suomi olisi taatusti kovin erilainen. Olen syvàsti kiitollinen.

Eilin illalla kotiuduttuani sainkin sitten kauan kaivatun puhelun Tikkakosken lentokentàltà ja puolen yòn aikaan matkalaukkuni 'ryntàsi' kotiin. Oli kyllàstynyt kavereittensa seuraan, joita kuulemma Tikkakoskellekin oli kertynyt satoja kappaleita.

Jànnitti kovasti avata. Tottahan toki tiesin, mità sisàllà olisi, mutta ettà missà kunnossa? Avattuani nenààni tuoksahti vienosti. Siis ei haissut, vaan tuoksahti. Minà, joka normaalisti pakkaan kaiken hyvin tiiviisti muovikààreisiin, olin pakannut ihanan provolone affumicatan (pehmeàn savujuuston) ILMAN muovitusta ja niinpà kaikenlainen 'ryntàily' oli rikkonut juuston kààreestà nurkan. Lisàksi yksi muovipulloon pakkaamani likòòri oli hieman falskannut, joten suvun pikkuisille tarkoitetut vauvanvaatteet (ilman muovia pakatut) tuoksahtavat nyt savuiselle likòòrille. Ei sen vaarallisempaa, mutta pesuun vaatteet joutuvat.

Nyt on mausteita (tuoreita ja kuivattuja) joka làhtòòn, òljyà litratolkulla (kanistereissa), oliiveja, tahnoja, ilmakuivattuja tomaatteja (jotka itse jatkojalostan), salamimakkaroita, panettone, karkkeja... Siis cucina italianaa. Mutta matkalaukussa ei ole omia vaatteita eikà kenkià tai muuta henkkoht avaraa, sillà minulla on ns kaksoisvaatetus, -kengitys jne: toinen Keuruulla ja toinen vuoristomajalla. Matkalaukkuni toimii siis eràànlaisena lentàvànà ruokakaappina, toivottavasti ei kovin usein 'ryntàilevànà'! Toisaalta, oli ihan mukava juttu, ettei itse tarvinnut matkalaukkua (19,6 kg) kotiin raahata. Tàllà kertaa se tuotiin ihan ovelle asti. Kiitos, Tikkakosken reipas nuori mies.