sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Arkea


 Tämän kuvan naapurista otin 8.11. 

Tämmöisellä nyt näyttää! Mitä tulee tilalle? Tuskin mitään vanhan maallista, onhan maapohja sen verran arvokasta, että jotain suurta ylöspäin on luvassa. Harmittaa.

Kauhulla seurasin alkupäivinä rakennuksen purkamista, sillä työntekijöillä ei ollut mitään turvavarusteita tai kuulosuojia. Onneksi siihen kai joku puuttui, sillä tässä kuvassa pahin uhkarohkeus on jo pois. Eilen kyllä pidin peukkuja miehille, kun he kaatoivat tuota seinää, joka kaatui uhkaavan lähelle heitä. Arjen tosi-tv.

Aamu-uinnilla. En minä, vaan muut. Etualalla yleinen ranta, jossa voi kastautua kuka vaan, ilmaiseksi. Tuolla kauempana on Lago Martianezin alue, jonne on sisäänpääsymaksu. Minä olin esihistoriallisena aikana innokas itseni grillaa ja, mutta en enää. 

Minua kiinnosti enemmän, millaista vipinää syntyi moottoripyöräpoliisien ilmestyminen rantakadulle. Tummat laukkujen myyjät ja hiusten letittäjät keräsivät nopeasti liiketoiminnasta kertovat tavarat piiloon ja olivat kuin turistit ainakin. Kun poliisit häipyivät, liiketoiminta polkaistiin uudestaan käyntiin. 

Saas nähdä, milloin Suomen ruokakaupoissa saa litran viiniä hintaan 0,89. Tosin mausta en tiedä. Itse ostin pullollisen tuttua La Palman viiniä, mutta enpä saanut sitä itse auki, sillä huomasin vasta seuraavalla kerralla, että täällä pulloissa on perinteisesti korkkikorkit, ei kierrekorkit. Toisaalta, on mukava pyytää apua pullon avaamiseen ja sen sisällön nauttimiseen.

Tämän hyllyn äärellä pysähdyin heti ensimmäisenä päivänä. Tykkään saarten aloe vera -tuotteista. Nyt on saippuaa, shampoota ja kosteusvoidetta.

Ostin joulutähden, mikä on pääsiäiskukka espanjaksi!

tiistai 19. marraskuuta 2024

Monenlaista peliä

 

Tämä on yksi lomalaisen ajankulu: Onni-peli, tutummin Lotto. Eilen ei onni minua suosinut. Läheltä piti, mutta ei kun ei. Muut saivat kaikki voittoina olleet ruokalahjakortit kaupungin eri ruokapaikkoihin.

Mutta kyllä minäkin ruokaa sain. Asuntoni naapurissa on Il Ponte, italialaiseen ruokaan erikoistunut ravintola. Sinne.

Simpukoita tietysti. Edellisessä postauksessa söin myös simpukoita, mutta erilaisessa kastikkeessa. Molemmat soosit olivat hyviä, mutta Il Ponten merenelävät olivat just oikein kypsytetty. Naapuripöydässä nuori turisti nautti pasta carbonara ja kehui kovasti. Minäkin aion siirtyä seuraavaksi pastaan.

Il Ponten palvelu kruunasi ruokahetken. 

Tosi-tv karmeimmillaan. Viime postauksen viimeinen kuva ei todellakaan esittänyt Sanna Marinia, vaan siinä kuvassa kuningas Felipen vieressä oli kuningatar Leticia. He kävivät tutustumassa Valencian tulviin.

Suomenkin telkku on täynnä erilaisia tosi-tv-ohjelmia, on Petollisia, Myyrää, Selvityjiä jne.  Google luetteli kymmeniä nimiä, joilla yritetään houkutella katsojia. Siis keksittyjä ohjelmia.

Nyt taitaa kuitenkin tuolla Ison Veden takana olla tulossa semmoinen tosi-tvkausi, ettei kukaan tiedä sen pelin lopputulosta. Nyt tullaan pelaamaan ihmisillä ja oikeastaan koko maailmalla. Fingers crossed.



perjantai 15. marraskuuta 2024

Loman ensimmäinen viikko


Kun äsken nousin cortado-kahvilan pöydästä, peffa tuntui kostealta. Ei, en minä housuihin ollut pissannut, vaan kaikkia tuoleja ei oltu saatu kuiviksi yöllisen sateen jälkeen. Kauan kaivattu sade raikasti ilman, ei siinä yksi märkä takapuoli mitään haitannut. Viime viikon tukala helle on takana, onneksi. 

Sadekuuroja on luvassa lähiaikoina, sunnuntaina koko päiväksi. Sitten täytyy lähteä Suureen Puistoon luonnon heräämistä ihastelemaan. 




Nyt kukkivat kaikenlaiset kiinanruusut. Ne ovat täällä suosittuja aitakasveja.


Viime lauantaina Suomi-kerholla oli tarjolla paellaa. Minulla oli kiljuva nälkä. Kun parin tunnin odottelun jälkeen sain annoksen eteeni, iskin antiin kuin hädässä. Mutta jo ensimmäinen haarukallinen sai kaipaamaan Keuruun MegaCafeen taikurikokki Petriä. Tämä eteeni tuotu paella oli suolatonta ja muutenkin mautonta. Lisäksi kana oli raakaa. Fiilis laski huimasti.

Viesti taisi mennä kerhon puheenjohtajattaren korviin, sillä hän kuulutti, että halukkaat saavat alennusta hinnasta, jos haluavat. No, suolapurkkeja ilmestyi pöytiin, mutta kanoja ei kypsytetty lisää mikrossa. Riisin ja vihannekset söin nälkääni.


Seuraavana päivänä hemmottelin itseäni sinisimpukoilla. Leipäpaloilla kaivelin viimeisenkin tilkan kupposen pohjalta.



Mangojako? Täällä samannäköiset myydään mangana, nimi paikalliselle lajikkeelle. Manga-aika ei ole nyt. Sen näkee hinnasta, mutta maku on aitoa, eri laista kuin Suomeen kaukaa lennätetyissä.


Kulman takana voi sitten kuntoilla, jos vain tämä papperoinen siitä hennoisi nousta pois. 


Minä olen kohottanut kuntoani kävelemällä sinne sun tänne...


... mm ohi Belairin, jolla on nykyisin lempinimi Suomaisten ikinuorten lomakoti, sillä siellä asuu paljon nimen mukaisia asukkaita, jotkut lyhyempiä aikoja, jotkut vakituisesti.


Telkku on minulle täälläkin mm kielten ope. Mutta että Sanna Marinko Espanjan telkussa. Mitäs tuumitte? Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


lauantai 9. marraskuuta 2024

Titityy vaihtaa maisemaa


Talvi tuli, talvi meni... Muutaman hetken valkoinen maisema ihastutti, mutta sitten tuli takakesä! Mutta missä on pikkulinnut? Ruokaa olisi. Entä itse pikkulintu, titityy! Missäpä lentelee hän?

Ei tämä titityy. Se hyörii edelleen Jyväskylässä, eikä minulla ole mitään tekemistä tämän titityyn kanssa. En edelleenkään myy mitään lankoja, en, mutta Jyväskylän Titityy on hyvä lankakauppa.

Minä Titityy sain nämä antimet torstaina eteeni Finnairin lennolla kesään, Teneriffalle. Kahvia ja vettä vatsaan, nenätippoja nenän, ei suun kautta. En minä sentään nälkää nähnyt. Kentällä olin syönyt kotona tekemiäni lohi-karjalanpiirakoita. Kentän antimet jätin rauhaan, sillä niitä hintoja en enää suostu maksamaan.

Nuo nenätipat sain lentoemänniltä estämään mahdollista karmeaa päänsärkyä laskeutumisen aikaan. Pientä nuhanpoikaa olin potenut, joten pään röörit olivat paikoin tukossa, mikä päänsäryn olisi voinut saada aikaan.


Piti kyllä pitää kupposista kiinni, sillä melkoinen perunapelto taivas tuntui Espanjan yllä olevan. Useaan otteeseen henkilökunta joutui keskeyttämään veskiin pääsyn ja tarjoilut, sillä kone pomppi oikein kunnolla. Semmoisessa perunapellossa en aikaisemmin ollut lentänyt.

Melkoisesti luonto on Etelä-Espanjaa viime aikoina koetellut. Espanjan telkku näyttää koko ajan hurjia kuvia 11 päivää sitten riehuneesta tulvamyrskystä. Yli 200 on kuollut ja lähes sata on edelleen kateissa.

Täällä Teneriffalla kesä jatkuu, tälle päivälle luvassa yli 30 asetta. 

Tämän postauksen loppuun laitan uudelta parvekkeeltani ottamani kuvan: rappuset jonnekin! Saa nähdä mihin Amerikan uudet-vanhat askelmat vie. Onneksi minun ei tarvinnut äänestää.