sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Romusta eheyteen

Ihan hajallaan! Minun autoni etuosa on ihan hajallaan. Ei, en ole ollut onnettomuudessa. Päinvastoin. Olen toivottavasti välttynyt siltä. Toyota kutsui autoni pieneen, mutta tärkeään ehostukseen. Piti vaihtaa air bagiin joku osa. Niin tärkeä että jopa katsastus olisi voinut hylätä autoni, jos en olisi noudattanut toistakaan kutsua.

Totta kait minä uskoin, ja niinpä autoni on taas ihan tutun näköinen. Taitavan ammattimiehen jäljiltä. Tosin mekaanikko sanoi, että jotkut autot on kutsuttu jopa kolme kertaa vaihtoon. Toivotaan, että tämä kerta riitti.

Korkattu on: Paljon onnea tuonne merten taakse. Onneksi järki voitti, vaikka edelleen Eräs tarrautuu vallan kahvaan. Yritin seurata monenlaisia dokumentteja ja ymmärtää, mistä oikein oli kysymys. Ymmärrän kyllä niitä Floridan suomalaissukusia unelmaansa eläviä Hänen kannattajia, sillä noin sata vuotta sitten Suomesta Amerikkaan muuttaneet sukulaiseni lähtivät hekin etsimään omaa unelmaansa. Ymmärrän kyllä esimerkiksi Floridaan Venezuelasta ja Kuubasta paenneita. Mutta rajansa kaikella. 

Amerikka on nyt romuna, ja täytyy vain toivoa, että Biden - Harris löytää rinnalleen viisaita ja ammattitaitoisia mekaanikkoja. Meidän presidenttimme piti äsken televisiossa upean puheen. Kyllä tämä tästä. Congratulations America!

8 kommenttia:

  1. Jospa USA sai yhtä osaavat ammattilaiset puikkoihin, ketkä laittoivat autosikin kuntoon.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että auto on nyt kunnossa. Onneksi järki voitti, vaikka tosin sillä kiukuttelevalla herralla on vielä yli 2 kk aikaa kiukutella ja tehdä kaikenlaisia ihmeellisiä ja järjettömiä päätöksiä ennen lähtöään. Hmm, en ihan ymmärrä Venezuelasta paenneita jotka Trumpia kannattavat , Trumpinhan maahanmuuttopolitiikka on ollut ihan no...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan aina ajaa turvallisella autolla. Itkupotkuraivari on kyllä kurja tapa selvitä ongelmista, varsinkin jos ikää alkaa olla jo karkkihyllyn ylähyllylle asti! Eräs itkupotkuraivareilijahan kertoi olevansa jonniin sortin venezuelalaisten pelastaja. Face news sekin.

      Poista
  3. Hyvä, että auto toimii taas.
    Eteläisestä Amerikastahan on Usa:n puolelle tullut myös paljon yrittäjiä ja hehän menevät talous ja yrittämisen kannattavuus edellä. Joten pressa Trump on heidän näkökulmasta se oikea ratkaisu.
    Toisaalta myös, kuten Niinistökin mainitsi, Usa:lla oli jo ennen Trumpia kansainväliset ongelmansa Kiinan kaupan, Euroopan ja kansainvälisten järjestöjen suhteen. Valitettavasti vain hänen poikkeava esiintymisensä vei huomion itse asioista. Samat laajemmat ongelmat siirtyvät siis nyt myös tulevalle pressalle. Lisäksi vielä kansan eripuraisuus. Neljän vuoden päästä ollaan sitten viisaampia tämänkin suhteen.
    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin jonkin aikaa Venezuelassa muutaman kymmenen vuotta sitten, huomasin, kuinka paljon esim Italiasta maahan muuttaneet yrittäjät alkoivat palata vanhaan kotimaahansa. Voin vain arvailla, millainen maastamuutto sieltä nykyisen hallinnon aikana on ollut, myös usan puolelle. Kiinan maailmanvalloitus on nykyään tosiasia, ja kun vielä meidän itäinen naapurimme ei ole suuri suosikki usassa, ja vielä kun jo nyt demokraattien vasen siipi on aloittanut oman julkisen kritiikkinsä tulevaa uutta hallintoa vastaan, ei tule Biden - Harris -koalitiolla olemaan helpot neljä vuotta edessään. Mutta ei asiat enää hullummaksi maassa voi mennä, vai mitä! Kiitos Ansku kommentistasi.

      Poista
  4. Munkin Yaris-vanhukseen jouduttiin vaihtamaan airbag, se maksoi varmaan Toyotalle enemmän kuin koko auton arvo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vain mieleen, että jos vielä tulee kutsu korjaamolle, vaihdan autoa, turvallisuuden vuoksi. Tuntuu hurjalta ajatus siitä, että airbag joko laukeaisi ihan itsestään ajon aikana, tai sitten ei onnettomuuden sattuessa. Hymyilytti se, että minun piti allekirjoittaa 4 lomaketta Toyotaa varten. Olisipa mukava tietää, ketä varten ja mihin mappiin ne sitten laitettaisiin. Onneksi homma ei minulle maksanut muuta kuin vaivan.

      Poista