maanantai 2. marraskuuta 2020

Aurinkoa odotellessa

Pikkuinen aurinko syksyisen harmaassa metsässä, taivaalla keltainen mollukka piilottelee paksun pilvimassan yläpuolella. Naisella on aina oikeus muuttaa mielipidettä, niinpä minäkin päätin lähteä lauantaina katsastamaan sienitilannetta, vaikka pakastin pursuaa edelleen aiemmin saatua saalista. 

Kantarelleja ja suppiksia löytyi ihan mukavasti. Tosin kantarellit olivat jo kakkos-kolmoslaatua, mutta suppiksista osa oli ihan kelvollista ainesta sienimuhennokseen. Silti päätin, että nyt riittää. Tai mistä sitä tietää, kun säätiedotus lupaa yli kymmentä plusastetta, jos vaikka herkkutatit alkaisivat kolmannen putkahtamisvaiheen! 

Metsässä tapaa nyt monenlaisia putkahtelijoita: mielenkiintoisen näköiset eliöt auttavat koivua lahoamaan. Täytyy ensi keväänä käydä katsomassa, miten työ on edennyt.

Ostin kukkakimpun, jossa oli liljoja, vaikka olin jo päättänyt, ettei enää liljoja. Miksikö? No kun nuo keltaiset hedenorkot pölyttelevät itiöitä, joiden keltainen väri värjää KAIKEN. Nyt putsasin keittiön allastasoa kauan. Sitten leikkasin nuo pötköt pois, mutta eihän kukka enää kaunis ollut. HÖH!

Hemmottelen itseäni silloin tällöin istumalla valmiiseen ruokapöytään. Viikolla kävin pizzalla. Suosikikseni on nyt tullut Mexicana, jossa on saapasmaalaisten kummaksumaa täytettä, ananasta. Mutta eihän saapasmaa ole Meksiko, ja minusta ananas sopii hyvin mausteisen makkaran kaveriksi

Saapasmaassa on kyllä suurempiakin huolia kuin yksi ananastäyte. Vaikka Napolin seutu on nyt yksi pahimpia koronakeskuksia, raivokkaimmat tosinajattelijat löytyvät Milanosta, Roomasta ja Palermosta. Öiset ulkonaliikkumiskiellot kuumentavat kuumakalleja. Onneksi jälkikasvun kotiseudulla elämä on suhtkoht rauhallista. Vain maskipakko kodin ulkopuolella on merkki muuttuneesta elämästä.

Tuolta merten tuolta puolen kantautui uutinen, jossa eräs oranssitukka väitti lääkäreiden saavan suuren palkkion jokaisesta koronaan kuollesta ihmisestä. Huomenna alkaa toivottavasti uusi, asiallinen aika, ei vain Amerikkaan, vaan heijasteena koko maailmaan. Ja ainahan voi eräs jatkaa tosi-tv-tähtenä!

Minä aion seurata vaalitapahtumia tämän pikkuisen apulaisen kanssa. Telkussa joku näytti, kuinka kuohuviinipullon korkkia pyörittämällä jalkapöydän alla akupisteissä tuntuu mukavalta. Pullon aion myös hankkia, mutta sen korkkaan vasta, jos ja KUN ...

8 kommenttia:

  1. Voi hyvä ihme, sinä saat syödä seisemänä päivänä viikossa sieniä. Tosin uskon kyllä, että monen sortin sieniohjeitakin sulla on.
    Totta kai pizza on hyvää joskus ja minun pizzaani kuuluu myös ananas.
    Koronahommassa ei taida raivo auttaa. Se tulee ja iske, jos niiksen. Pidetään vain maskeja ja huomioidaan ohjeistukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tattimainen olo minulla kyllä usein on. Sain äskettäin hirvipaistin ja sieniä (suppiksia ja mustiksia) laitoin jopa hirvikäristykseen. Siitä sitten tänä päivänä jatkoin hirvikeitoksi sienineen, joten kohta tulee itiöitä korvistakin. Korona ja tämä kaamos taitavat olla kavereita. Tulee jumiuduttua sisätiloihin.

      Poista
  2. Lissu: ihana sienisaalis kelpaisi kyllä mullekin. Harmi että kukka likasi mutta kaunishan se on kuten liljat yleensä . En ole koskaan nähnyt ananasta pizzoissa täälläpäin. Kiitos hyvästä vinkistä ,tuo jalkavoimistelu varmaan tekee hyvää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Israelissa missään luonnon sieniä? Ananas on hyvin suosittu pizzan täyte täällä Suomessa, ja minäkin tykkään niistä. Tee tuo jalkajumppa seisoen, tekee oikein hyvää.

      Poista
  3. Ananas pizzassa. Ei todellakaan minun juttuni.
    Pitäisköös mennä sieniä vielä etsomään. Remonttihommien vuoksi en ole ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sinusta, Anu. Ananas pizzassa, NAM. Kysäisinkin jo Jaelilta, onko siellä päin luonnon sieniä. Mitäs te remontoitte?

      Poista
  4. Kyllä ananakselle kaikissa muodoissa, pitkään haudutetuille pataruuille -oispa leivinuuni, kyllä kuivatetuille tomaateille, jopa niille öljyisille. Ei sille yhdelle oranssitukalle, sanoo oranssitukkainen helena, joka pyörittää melkein aina puista pulikkaa jalkapohjan alla tietokoneen ääressä. Puolitettu tennispallo on myös hyvä jalkajumppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, painoin jotain väärää nappulaa, ja niinpä valmiiksi kirjoittamani vastaus lentelee taivaan tuulissa. HÖH! Tuo vihjeeksi jalkajumpasta tietokoneen ääressä tulee käyttöön heti. Kiitos. Vähän helpottaa tuo oranssitukan oikkujen seuraaminen.

      Poista