sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Suurta ja mahtavaa

Noto, Sisilian mahtavin myöhäisbarokin keskus. (Minun kamerani ei missään nimessä tee oikeutta kaupungin upeudelle, joten googlatkaapa Valle di Noto images).

Vuonna 1693 Kaakkois-Sisiliaa ravisutti valtava maanjäristys, jonka seurauksena koko Noton laakso tuhoutui. Sen aikaiset mahtavat päätivät rakennuttaa tuhoutuneet kaupungit uuteen kukoistukseen silloisen eurooppalaisen tyylisuunnan mukaan. Syntyi myöhäisbarokkinen aarreaitta, Valle di Noto, Noton laakso. Vuonna 2002 kahdeksan keskusta - Caltagirone, Catania, Militello, Modica, Noto, Palazzolo Acreide, Ragusa Ibla ja Scicli - pääsivät Unescon maailman perintölistalle. Olen kulkenut Montalbanon jalanjäljillä nyt neljässä mainituista kaupungeista, joten vielä on tutkittavaa.

Camilleri kirjoitti Montalbano-kirjansa tapahtumat syntymäseutunsa Porto Empedoclen (Agrigento) maisemiin, mutta Montalbano-filmien tuottajat halusivat tehdä kuvauksia nimenomaan Noton laaksossa ja Ragusan maakunnan mielenkiintoisissa paikoissa. Alkuaikoina kuvauksia oli helppo tehdä, ilman suuria turistilaumoja. Filmien suosio on ehkä yllättänyt kaikki. Turistit ovat löytäneet Montalbanon jalanjäljet, mikä joskus tuo haasteita, sillä filmausten aikaan turistit pitää häätää kauemmaksi


Alempi kuva on entinenSan Tommason luostari, joka Montalbano-filmeissä toimii vankilana. Sinne viedään usein Montalbanon taloudenhoitaja Adelinan poikia kärsimään yhdestä ja toisesta rikoksesta. Juuri näiden poikien 'ansiosta' Montalbano 'löysi' Punta Seccan rantakotinsa. Kun nuori Montalbano oli kävelyllä rannalla, hän huomasi, että rantataloon oli murtautunut kaksi nuorta veljestä. Montabano vei pojat heidän kotiinsa, ja siitä lähtien hänen ja poikien/miesten tiet risteytyivät aika usein, heistä tuli jopa ystäviä. Ensimmäisellä kotikäynnillä Montabano huomasi myös poikien äidin tekemät arancinit, makea käyntikortti tulevalle taloudenhoitajalle.

Tämä ei ole Notosta, oikeastaan aika kaukana barokista. Mitäs arvelette? Mitä, missä?

14 kommenttia:

  1. Noto on upea, ihan Sisilian highlight!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskat meni ihan nurin ihmeellisyyksiä katsellessa.

      Poista
  2. Noto on mulle parasta mitä Sisiliasta löytyy. <3
    En ikinä unohda sitä casalingapaikkaa, jossa isoisä tuli ottamaan juomatilausta, pantomiimityyliin oli nostavinaan pulloa ilmaan ja leikki juomista ja kysyi vinorossovinobiancoaquaminerale ja ruoka oli koko Sisilian parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisiliassa on ilmeisen vaikeaa löytää huonoa ruokaa. On vain parasta!

      Poista
    2. Usko tai älä, mutta me ollaan saatu Sisiliassa niin huonoa ruokaa että, mm. pesce spadaa, joka oli paistettu korpuksi ja sen jälkeen en sitä syönyt vuosiin, kun luulin, että se on aina niin kamalaa.

      Poista
    3. Poikkeus vahvistaa säännön! Eipä silti, en minäkään ole KOSKAAN MISSÄÄN saanut oikein hyvää miekkakalaa. En tälläkään reissulla.

      Poista
  3. On rakennelmat, on todella.
    Tontut on parasta ja ne on sinun parvekkeellasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan koko Sisilian saari on barokilla kyllästetty. Tontut ilmestyvät seuraavaankin postaukseen.

      Poista
  4. On sinulla ollut mahtava reissu ja paljon kaunista katseltavaa ja koettavaa. Tuo Ragusan provinssi vaikuttaa olevan todellinen aarreaitta.

    Tiedätkö muuten että Pozzallosta pääsee laivalla puolessatoista tunnissa Valettaan, Maltalle. Laivat kulkevat ihan yhtenään edestakaisin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli upea, eikä varmaan jää ainoaksi, sillä Niillä main tsiaankin koettavaa riittää, sekä henkisesti, että kulinaristisesti!

      Kyllä tuo Pozzallo-Valetta -viitta tuli vastaan. Sitä reittiä tulee Sisiliaan myös paljon pakolaisia.

      Poista
  5. Jahas, tässähän voisi alkaa suunnitella reissua näiden juttujen perusteella ja Maltalle samalla kertaa.
    helena

    VastaaPoista