tiistai 15. joulukuuta 2015

Herkuttelua Vigàtassa - Ragusa Iblassa

Ragusa Ibla, Montalbano-sarjan Vigàta. Piazza Polalle kommissaario kurvaa useissa jaksoissa pikkuisella, mustalla Tipollaan.

Giardini Iblein puistokäytävän päässä on upeat maisemat ympäröivään laaksoon, mutta emme ihan päässeet ihailemaan palazzoa, koska sitä restauroitiin parhaillaan. Montalbano-sarjassa palazzo on milloin sairaala, milloin vanhainkoti.

Trattoria Rusticana, Montalbano -fun clubin kantapaikka, filmeissä kulkee nimellä Osteria da Don Calogero. Kurkistimme sisään, mutta syystä tai toisesta paikka ei 'kutsunut luokseen'!

Puiston vieressä olimme nähneet tämän oven, jonne jalat ja kurniva vatsa kummasti johdattivat. Ristorante Pizzeria Al Giardino, Triapadvisorin ylen kehuma herkuttelupaikka.



Buon pranzo! Melanzane parmigiana, talon antipastolautanen ja sitruunajäädyke. Sanat eivät riitä kertomaan.

Olimme ulkoterassilla hyvissä ajoin, joten olimme ihan ensimmäiset asiakkaat. Saapasmaassahan ravintolat ovat auki vain tietyinä aikoina, ei jatkuvasti niin kuin meillä. Tarjoilijalla oli jopa aikaa jutella kanssamme, paitsi erittäin maukkaasta ruoasta myös heidän perheensä (isä ravintolan kokki) pakkomuutosta pakoon Caracasin (Venezuela) mielivaltaista hallintoa.

Illalla tavaksi tullut hetki nauttia auringonlaskusta Punta Seccassa. Ajoissa nukkumaan, sillä seuraavana päivänä olisi kunnon annos Sisilian barokkia.

8 kommenttia:

  1. Taas niin hienoa! Kylla menemme Sisiliaan uudelleen. Se on nyt paatetty.

    VastaaPoista
  2. Melanzane parmigiana, en voi vastustaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään. Sisiliassa sitä tuli syötyä useampaankin kertaan. Kotona (sekä saapasmaassa että täällä Keuruulla) olenkin sitten tehnyt omaa versiotani, sillä en minä yllä alkuperäiselle kokkitasolle - vielä.

      Poista
  3. Todellinen Montalbano-fani olet;D Herkkuja,nam:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kohta lähteä Montalbano-oppaaksi, vai! Sisilian keittiö tuo ajatuksenkin tasolla veden kielelle.

      Poista
  4. Paitsi, että olet Montalbanofani, niin olet myös aikamoinen herkuttelija. Silleen se mualima arvartuu, myös makujen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaan osuit! Molemmissa asioissa. Tänä iltana taas telkusta näkyy vanhempi Montalbano. Todennäköisesti käy niin, että olen silloin unten mailla, mutta onhan tuo dvd, ja sitä paitsi olen sen nähnyt jo pariin otteeseen. Katson nykyisin lähinnä tuttuja paikkoja ja maisemia.

      Poista