lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystäville

Tässä kukkia kaikille ystäville! Tulppaanit kuuluvat kevääseen, ehdottomasti. Olen kerran ollut Hollannissa juuri silloin, kun pellot silmänkantamattomiin loistivat erivärisin tulppaanein. Nyt on tyytyminen kaupan kukkapisteisiin

Nämä nietokset ilahduttivat vielä reilu viikko sitten. Nyt sataa taas VETTÄ. Jokohan talvi meni?

Saapasmaakin on saanut osansa valkoisesta peitteestä. Rooma on kaunis myös tämmöisenä, mutta sinne matkustaminen ei nyt kiehdo. Koululaiset kyllä siellä tykkää, sillä koulut olivat kiinni jopa ihan eteläisessä osaa maata.

Tämän näkymän toivoisin joskus näkeväni. Ilmasta käsin kylläkin.

Vihreää maisemaa odotellessa olen suorastaan villiintynyt smootheihin. Tässä on valmistunut banaani-jugurtti-persilja-minttu-kurkkuherkkua. Lasillinen päivässä pitää tohtorin loitolla. Kun kuitenkin edellisestä perustutkimuskäynnistä oli kulunut lähes 20 vuotta, näin YK:n juhlavuoden aluksi halusin tietää, missä kunnossa sitä oikein ollaan, joten tohtorin luo. Kun sitten useampi tuubi verta, pissanäyte, sydänfilmi oli tutkittu, pari luomennäköistä länttiä poistettu, ainoa tohtorin sana, joka viittasi ikään oli se, kun tohtori totesi hyvänlaatuisten länttien kuuluvan VANHUUTEEN. Muuten kropasssa kaikki hyvin: munuaiset, maksa, sydän, keuhkot kunnossa, hemoglobiini oikein hyvä, sokeri ja kolestroli hieman yläreunassa (niin kuin koko meidän suvulla).  Painonpudotusta ja ulkoilua lisää kehiin, niin lääkkeet pysyvät loitolla. Verenpaineesta keskusteltiin, mutta olen ilmeisesti sitä sorttia, että verenpaine nousee joissakin tilanteissa, esimerkiksi lääkärin vastaanotolla. Kotona no problem.


Pitsikiviä on nyt syntynyt telkkarista Kaisa Mäkäräistä ihastellessa. Kuvissa on myös pieniä muistoja sieltä sun täältä. Kivethän ovat joko Maltalta tai etruskien rannoilta. Fossiilit Maltalta ja Venezuelasta, vaaleanpunainen pikkuinen simpukka Maltalta, mehikasvit sabinan parvekkelta jne jne. Muistoja, jotka tuovat lisää haaveita...

10 kommenttia:

  1. Tervepä terve ;) ja hyvää ystävänpäivää!
    helena

    VastaaPoista
  2. Lähetän ison kimpun ihania tulppaaneja sinulle ystävän päivän kunniaksi. Itse en voi ostaa kukkasia kun kissa nakertaa niitä. Yrttiruukutkin on pantava korkealle. Melkein ainoat kukat on pelargoonit joista se ei tykkää.

    Mitä tulee terveyteen niin minä yitin sinnitellä diabetes kakkoseni kanssa ruokavalion, liikunnan ja lääkkeiden kanssa. Lääkkeet ei pitkän päälle sopineet. Nyt aivan äskettäin aloin pistämään pitkävaikutteista insuliinia iltaisin ja olen kuin uudesti synytynyt. Ihanaa sillä nyt voin oikein hyvin ja liikkuminenkin on huomattavasti parantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kimpusta! Kissa kaipaa vihreää ruoansulatukseensa. Taitaa pelargonia olla hieman myrkyllinen.

      Minä en oikein usko tehdaslääkkeisiin, enne kuin pakon edessä. Varsinkin nuo kolestrolilääkkeet kierrän kaukaa, sillä niistä lääkäreidenkin keskuudessa on useita mielipiteitä. Diabetes on kuitenkin sairaus, johon lääkkeet auttavat, kunhan vian sopiva löytyy.

      Poista
  3. Kiitos kauniista tulppanikimpusta ja onnittelut hyvästä terveydestä, joka meidän iässämme on paljon kulta-aarteitakin kalliimpi juttu.
    Itseäni koetan minäkin hoitaa, mutta pikku kremppaa on siunaantunut, niiden kanssa kyllä pärjään.
    Hanget madaltuivat täällä myös, mutta paljon on lunta jäljelläkin ja parhaillaan -27 taas pakkasta.
    Kaisafani olen henkeen ja vereen. Iloitsen hänen onnistumisestaan ja epäonnen hetkellä toivon hänelle puhtia seuraavaan kertaan. Ei aina voi voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveys on tässä iässä paras pääoma. Hammaslääkäri on minulle tutumpi kuin ns yleislääkäri.

      Pakkanen kirpaisee tänään täälläkin, mutta vain pikkuisen.

      Toivotaan Kaisalle nyt kaikkea hyvää Kontiolahdelle. Toisaalta on tuo Domratseva kova mimmi.

      Poista
  4. Minä olen kerran vuosia sitten ollutkin Sisiliassa kun Etna purkautui kunnolla. Muutama turistikin siinä kuoli ja äitini oli jo kotona itkenyt minun kuolemaani,voi noita äitejä =) Vaan oli se hieno näky öisin kun taivaanrannassa hehkui punainen laavavirta, päivällä ei juuri näkynyt kuin suuri pilvi vuoren yllä. Joskus sitä vaan onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan .Mukava muistella nyt "vanhana" =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etnan olen nähnyt vain päiväsaikaan yläilmoista, eikä silloinkaan sen uumenista tulta purskuillut. Onneksi meillä 'vanhoilla' on paljon, mitä muistella.

      Poista
  5. Voi Lissu, Lissu <3 Minä olen ollut niin huolissani Sinusta. Varmaan just ennen lokakuuta ole tänne viimeksi kurkkinut ja ollut surullinen, kun postauksia ei vain kuulunut eikä näkynyt. Ja nyt täällä on ollut monta kuukautta elämää ja min'ä olen elänyt omaani epätietoisuudessa Sinun kuulumisistasi. Monet kerrat varsinkin Keuruun tienviittoja tavatessani olen Sinua muistellut. Mahtavaa, että olet kunnossa. Oikein lääkärin tutkimana ;) Nyt liityn taas aktiivilukijoihisi. Uusia postauksia odotellen ja ihania kevätpäiviä toivotellen Kaisu-serkkusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, serkkuseni! Bloggaaminen oli jäädä kokonaan, ja nytkin postailen harvemmin kuin alkuaikoina. Somessa en liiku ollenkaan, vaan tykkään enemmän ihan naamakkain-tapaamisista. Kesällä (kesä-heinäkuun vaihteessa) ollaan tuomassa äitiä synttärireissulle Kinnulaan. Laitellaanpa spostia. Ulkona sataa VETTÄ, joten ihan sisäpäivä näin Falunin merkeissä.

      Poista