tiistai 24. helmikuuta 2015

Kevät alkaa Matin päivästä

Yläilmojen haltia(tar) ei kyllä nyt osaa päättää, sataako vai ei. Ja mitä sataa: luntako - räntääkö - vettäkö? Toissa aamuna maisema ikkunasta näytti kauniilta, mutta lämpöasteet sulattivat lumet ennen puolta päivää. Telkun mukaan tämä helmikuu on ollut harvinaisen leuto. Vanhan kansan mukaan tänään, Matin päivänä alkaa kevät! Minusta kevättä on ollut jo muutama viikko!

Lettu? Ei. Blini? Ei. Tuttava intoutui kehumaan uusinta makulöytöään: 1 banaan ja 2 kananmunaa soseutetaan ja paistetaan. Ei suolaa, ei sokeria, ei jauhoja. Jännä maku, mutta kyllä minä tykkään perinteisistä letuista enemmän. Makuasia.

Tässä minun herkkuani (yksi monista): maksaa venetsialaisittain, plus haudutettua sipulia ja puolukkaa. Nam! Viime torstaina seisoin p-i-t-k-ä-s-s-ä jonossa Saparomäen liha-autolla tuolla Keuruun torilla. Mukaan lähti potkaa ja savusorkkaa hernekeittoon, sian siivua liuttulaatikkoon ja jauhelihaa murekkeeseen. Pari päivää touhusin keittiössä ja nyt on pakkasessa valmista herkkuruokaa pitkälle kevääseen.

Avanto kutsuu. Halpaa nivelhoitoa. Ja mikä piristysruiske koko daamille.

Ps. Olen huomannut, että minulla on monta lukijaa Irlannista. Olisipa mukava tietää, ovatko he suomalaisia! I have noticed that I have quite many readers from Ireland. I'd like to know more of you.

Ps. ps. Minä olen ihan hurahtanut telkun sarjaan Doc Martin. Mitens te muut?

12 kommenttia:

  1. Tohtori Martin on mulle tuntematon, pitääpä katsoa tvkaistasta. Saparomäki on niiiiin herttainen nimi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doc Martin näkyy myös Yle Areenassa. En ole varma, näkyykö se siellä Germaniassa. Arki-iltaisin klo 17.10 Suomen aikaa. Saparomäen autokin on herttaisen näköinen, ja tuotteet herttaisen makoisia.

      Poista
  2. Heippa!
    Tukholmaan tulee kevät viikon päästä, ihan normaaliin aikaan.
    Pannareita en minä ole paistellut moneen kymmeneen vuoteen. Olen tehnyt ranskalaisia Crepeksiä. Niissä on se ero ettiäniissä on hyvin vähän vehnäjauhoja ja enempi kananmunaa verrattuna meidän lättyihin ja pannareihin. Crepekset ovat helpompi ja nopeampi pasitaakin. Sopii joskus diabeetikollekin nauttinnoksi.

    Maksaa ei Tukholmasta tahdo löytäää edes suurennuslasin kanssa. Kissalle ostaisin ensi sijaisesti vaikka oma maksaherkkuni resepti on seuraaavanlainen. Naudanmaksa suikaloidaan, punainen paprika suikaloidaan ja sipuli suikaloidaan. Paistetaan erikseen pannulla ja sitten sekoitetaan.. Suolaa laitetaan vasta siinä sekoitusvaiheessa ja maustetaan mustalla pippurilla. Maksaa ei saa paistaa kuin hetki, eikä suolata pannulla, sillä maksa kuivuu ja kovettuu. Maksasta on tultava mureaa, joten ne suikaleet paistuu ihan minuutissa tai silleen. Tämä sitten syödään keitetyn riisin kanssa. Minä syön sen täysjyvä bulgurin kera.

    Kevättä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sain vohveleita ja ne maistuivat oikein hyviltä Nutellan kanssa.

      Maksaa täällä on onneksi saatavilla oikein hyvin. Tuo sinun ohjeesi kuulosti semmoiselta, että sitä pitää kokeilla. Maksaa ei tosiaankaan saa kypsentää liikaa, ettei siitä tule kengänpohjaa!

      Poista
  3. Samaa tuntuu ilmojen haltian hommat olevan täälläkin. Lunta sataa, siis märkää lunta. Ei ole keväästä vielä tietoakaan.
    Kun olet sapuskoiden kanssa aherrellut, niin nyt saat pitää luppoa ja nauttia avantouinti keikoista.
    Olispa minullakin avanto!
    Dr. Martinia en ole katsonut, mutta mies katsoo ootellessaan uutisia. Minun ainut ohjelmani tällä erää on seutata Lars Monsenin seikkailuja Erämaan armoilla. Se on vienyt mukanaan minut retkeilyyn höynähtäneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on koko päivän tullut silkkaa vettä!

      Tykkään tehdä sapuskaa isompia annoksia kerralla, saa sitten luppoilla, eikä tartte tiskailla niin usein.

      Doc Martin itketti ja nauratti - taas äsken. Tuotapa ohjelmaa en olekaan noteerannut. kiitos vihjeestä.

      Poista
  4. Mä tykkään kovasti Doc Martinista. Päivän paras hetki kun töitten jälkeen keittää kupin kahvia ja istahtaa sohvalle kutouksen kanssa katsomaan sitä.

    (Mä oon tehny noita banaanipannareita 1:1, eli yks banaani ja yks muna yhdelle hengelle. Joskus lisään pikkusen jauhoja. Päälle kuusenkerkkäsiirappia ja mustikoita, hyvää on!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äskenhän taas Doc Martin oli ihan oma itsensä. Jääköhän Lontoon homma syrjään?

      Tuo ohjeesi kuulostaa maukkaammalta kuin itse kokeilemani, sillä kananmuna maistui liikaa läpi, minun mielestäni.

      Poista
  5. Doc Martin on huippu. Samoin "Erämaan armoilla".
    Jos "Vuosi pohjoiskalotilla" tulee joskus uusintana, katsokaapa.
    Noissa molemmissa ohjelmissa seikkalee Lars Monsen, hyvä tyyppi.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi siskoseni! Huippu on! Tänään juteltiin kauppareissulla kahvikupin ääressä, kuinka tohtori muistuttaa kovasti erästä meidän yhteistä tuttuamme, siis luonteeltaan!

      Minä en kestänyt jännitystä, vaan katsoin kaikkien loppujaksojenkin juonet! En kerro!!! Kiitos noista vihjeistä. Telkusta tulee loppujen lopuksi aika mukavasti katsomisen arvoista. Tykkään esim tuosta Ville Haapasalon nykyisestä sarjasta Kaukasuksen vuoristossa.

      Poista
  6. Doc Martin fani täälläkin. Ihan paras! Ja monen vuoden lemppari on myös Tanskalainen maalaisjussi tai mikä sen nimi nyt milloinkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohtorilla on paljon ihailijoita, sarjan apteekkarin lisäksi!!! Tanskasta tulee paljon hyviä puutarhajuttuja.

      Poista