Viime päivät olen herkutellut. Seija-systeri toi pakastamiaan herkkutattisuikaleita. (Kuvassa ei siis ole läskiviipaleita kinkusta!) En koskaan aikaisemmin ollutkaan käyttänyt pakastettuja tatteja, joten ei kun kokeilemaan. Kuumalle pannulle voi-öljyseosta ja siihen muhimaan valkosipuli- ja salotisipulisilppua. Sitten jäiset sienet, tilkka kermaa, suolaa, pippuria ja tilliä.
Joukkoon fusillit al dente ja häivähdys pecorinojuustoraastetta. Buon appetito! Ihastuin jäiseen raaka-aineeseen.
Suomalaisempaa jouluruokaakin on kulunut. Sen kertoo vaaka! Hui kauhistus. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Eilen kyläreissulla kuulin tuttua helinää: tilhet olivat tulleet marja-apajille. Niillä on geeneissään jotain saapasmaalaista, sillä niitä oli valtava lauma. Yhtä aikaa en kuvaan saanut kaikkia, sillä niillä oli hurja tohina päällä.
***
Tänään lasketaan Keuruun varuskunnassa lippu viimeistä kertaa. Historian havinaa.
***
Toivotan kaikille rauhallista vuoden vaihtumista ja monipuolista tulevaa uutta vuotta 2015.
Kopsasin oitis tämän reseptisi. Minultakin löytyy pakasteesta tatteja.Oivallinen ratkaisu huomisen juhla-ateriaksi. Minä kiitän.
VastaaPoistaKomea on tilhiparvesi, täältä tilhet pysyvät poissa, pihakoivun latvuksessa joskus aterio kyllä melkoinen teeriparvi.
Mainiota uutta vuotta sinulle.
Mukavaa, että sait inspiksen tattiherkkuun. Minä olen tähän asti aina kuivannut tatit, koska pakastaminen vie enemmän tilaa.
PoistaKyliltä tullessa tänään tilhet olivat siirtyneet toisiin puihin. Tehokkaita puhdistajia ovat, mutta marjoja tänä syksynä tuli puihin runsaasti. Teeriä en ole vuosiin nähnyt - livenä. Samoin toivon sinulle ja huonekunnallesi mainiota tulevaa uutta vuotta.
Herkkutattisyksy oli hyvä ja runsas; viipaleina pakastaminen oli nopein konsti säilöä. Vievät kyllä paljon tilaa ja pakastin tuoksuu tateille. Mutta ei haittaa.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta 2015 !
Kiitosta vaan, Seija-systeeri-anonyymi, I presume! Laitoin antamiisi herkkutatteihin lisäkääreitä, ettei kaikki muutkin pakasteet tuoksuisi herkuilta. Onnellista uutta vuotta sinnekin, koko sukuhaaralle.
PoistaFroHes Neues JaHr
VastaaPoistaDanke schön, gleicHweiss!
PoistaAntoisaa ja Mukavaa Uutta Vuotta Sinulle Lissu ♥
VastaaPoistaKuin myös sinulle, Sude!
PoistaHyvää alkanutta vuotta Lissu!
VastaaPoistaKiitos samoin, Jael!
Poista