Jotain punaista tàssà jo kaipaa. Takan reunalle tein pienen kokoelman tekemistàni tontuista, pitsikivestà (Maltan limestonea/kalkkikiveà), Maltan yhdestà symbolista Sleeping lady, roskista lòytàmàstàni ajattomasta kellosta, kuivuneista viinirypàleoksista ja pienestà pàhkinàpensasoksasta, jonka poimin viimeisimmàllà kotiseuturekellà tuonne etruskien maille, Sutriin. Sità retkeà muistelen sitten Suomesta kàsin.
Naapurikylàssà jàrjestetààn ensi viikonlopusta làhtien aina 6.tammikuuta asti joka viikonloppu jouluiset markkinat. Ne jàà nyt tàllà eràà vàliin.
Joulu alkaa nàkyà jo tilpehòòrikaupoissa. Kovin on taas konttilaivat kuskanneet tavaraa toiselta puolen Aasiaa. Taidanpa vàrkàtà omat koristeet.
Sepà onkin oiva aasinsilta uutiseen, jonka luin toissapàivàn La Repubblicasta: Suomessa aiotaan hylàtà vanhan kunnon kaunokirjoituksen opettaminen ja korvata ne oppimishetket tekstauksella, nàppàinten opiskelulla ... Nyt tàmà ope evp ei oikein tykkàà, sillà mielestàni kaunokirjoitus harjoittaa paljon muutakin kuin vain kàsialaa. Maria Montessoria lainaten: Kàdet ovat aivojen jatke! Vai kasvatetaanko uusista sukupolvista tabletti-robotteja? Anteeksi, jos olen vààràssà.
Eilen taas olin pilvessà, ja pieni tihkusade kastoi maan, taas kerran. Tarkistin Keuruun sààn: nollan vaiheilla. Siis ei lunta, vaan tihkusadetta. Heh, heh!
torstai 27. marraskuuta 2014
Buon Natale
Tunnisteet:
etruskit,
Italia,
joulu,
joulukoristeet,
joulumarkkinat,
kaunokirjoitus,
Keuruu,
koristeet,
Maalta,
Maria Montessori,
pàhkinàpensas,
pitsikivi,
sàà,
Sleeping lady,
Sutri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Just eilen keskusteltiin meidän kirjallisuuspiirissä tuosta kaunokirjoitusasiasta, ei ymmärrä.
VastaaPoistaEn ymmàrrà minàkààn. Muksuthan osaavat jo nàpytellà vempaimia ennen kouluun menoaan, mutta kaunari kehittàisi mm kàrsivàllisyyttà, jota (ehkà) nykyaikana kaivattaisiin kehdosta hautaan.
PoistaNykyiset lapset eivät osaa pitää enää edes kynää kädessä, kun vaan etusormella tökkivät. Tämän ovat kertoneet opettaja ystäväni. Ns. hienomotoriikka on täysin hukassa ja muukin motoriikka... Ei osata hypätä tvistinarua tai narua. Ei ole kykyjä. Kuperkeikasta puhumattakaan. Ei hyvä. Mites jos sähköloppuu mualimasta? Sitten ei tökitä eikä näppäillä vaan tekstataan, jos osataan.
VastaaPoistaJos kodeissakin jokainen istuu nurkassaan ja näpyttelee omia vempaimiaan, tietyt (perus)motoriikkataidot ovat hukassa, eikä se mikään ihme ole, vai mitä? Jos edes kouluissa palattaisiin joissain asioissa muutama askel taakse päin. Toivon minä, ope evp.
PoistaTämä viimeksi opetettu kaunokirjoitus muistuttaa aika paljon tekstausta, mutta hämmästyin kovin, kun ystävä kertoi, etteivät hänen teini-ikäiset lapsenlapsensa osaa edes lukea kaunokirjoitusta!? En tiedä voiko olla totta vai onko liian suuri vaiva yrittää lukea "vänkeröitä".
VastaaPoistaMuuten en sano mitään, kun huomaan itse kirjoittavani kaiken koneella, kun käsi väsyy niin helposti ja siitä vasta sotkua syntyy.
helena
Minulla on lähipiirissä nuori mies, jonka käsialasta (!!!) en saa selvää minäkään, joka sentään olen urani aikana nähnyt satoja kirjoitusjälkiä. Ihailen vanhempien ihmisten kaunoa, esim äitini käsiala on tosiaan kaunista. Mutta ei suutarinkaan lapsilla ole kenkiä, sillä oma käsialani on kamala, koska enää harvoin sitä tulee käytetyksi, ja näin tietsikalla voi sataa aikaan luettavaa jälkeä. Joten ...
PoistaTotta, isälläkin oli kaunis käsiala, vaikka oli käynyt vain satunnaista kiertokoulua Lapissa. Yksi syy voi olla mustetäytekynä, jolla piti kirjoittaa koulussa (taisin olla viimeisiä), se oli toisaalta kamalaa, kun sai hirveitä tahroja aikaiseksi eivätkä kynät olleet hyviä, mutta opetti kirjoitustekniikan. Isä opetteli kirjoittamaan uudestaan viisikymppisenä halvauksen jälkeen, aluksi harakanvarpaita, mutta harjoitteli ahkerasti ja pääsi melkein samalle tasolle kuin ennen. Yksi harjoittelulappunen on tallessa kirjan välissä.
VastaaPoistahelena
Sinulla on arvokas harjoittelulappunen
Poista