maanantai 27. toukokuuta 2013

Hyvä sunnuntai - sittenkin

Eilen Keuruulla taas suunnistettiin.  Viime syksyinen tapahtuma oli paisunut, ja nyt sekä myyjiä että tavaroiden tutkijoita oli enemmän.

Suurimmat pöytäryppäät olivat keskustassa, mutta myös periferioiden (Kurkiniemi, Ketvelniemi jne) maisemista löytyi yhtä sun toista. Ja aurinko paistoi niin!

Myös minä innostuin asiasta ja parkkerasin autoni tuonne Puutarhakeskuksen pihaan.


Tarjolla oli mm härpäkkeitä ja pitsikiviä. Kirppistavaraa sikäli, että langat että osa pitsiaihioista olivat kierrätystä. Varsinkin pitsikivet olivat suosittuja. 

Päivä oli oikein mukava. Ja olihan luvassa taas illan jännitysnäytelmä: formulat. Istuin tikkana läppärin eteen 17.58 odottelemaan Monacon huristelua. Mutta mitä, mitä - ei formuloita, vaan joku uusi sarja. Surffasin kaikki kanavat, mutta ei formuloita. Olin ihan pois tolaltani: minua on petetty. Kyllä minulta peritään telkkarilupa, mutta että minun ei anneta katsoa formuloita! Ainahan kisat olen nähnyt koosteena kolmoselta klo 18.00-19.00. Olin jo kirjoittamassa ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta päätin ensin lähteä jäähylle tutkimaan, joko kielot ovat kukassa. Eivät olleet. Mutta hyttysiä oli, joten kotiin mököttämään.

Kyllähän minä halusin tietää, miten Monacossa oli ajeltu, joten tutkin nettilehtiä. Ei ihan mennyt ajot Kimin mielen mukaan. Tyrpeellinen Perez. Olipa ollut menoa ja meinikiä! Pahus, ettei minulla ole maksullista kanavapakettia! Enkä kyllä aiokaan hankkia! Surffailin vielä illan telkkuannin sivuilla ja voi että ilahduin: Monacon ajot näkisin kyllä, mutta vasta alkaen klo 22.35! Olin niiiiiin tyytyväinen! Onnea vaan Nicolle. Saapa nähdä, minkälaisia tunteenpurkauksia lehdet kirjoittavat Kimistä kirvoittaneen. Toivottavasti jäämiehen tunteet ovat nyt jo hieman jäähtyneet. Kanadaan...

Ps. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat viime vuodelta, sillä eilen kamera oli vapaalla.

10 kommenttia:

  1. Tuommoinen kirpputori-suunnistus sais kyllä levitä meidänkin kylälle. Olispa se mukava minullekin sopiva urheilulaji.
    Minua ei harmittanut yhtäänn, etten nähnyt formuloita :) Kun ei minkäänlaiset urheilukilpailut kiinnosta, niin ei voi mitään =) Eipä sitten harmitakkaan, vaikkei suomalaiset pärjäisikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän juteltiin kansan kanssa, että jospa vaikka joka kesäkuukausi suunnistettaisiin! Täällä on tuo Tiltaltin väki, joka hoitaa asiaa facebookissa ja kyliltä kyllä kuulee, jos ei naamakirjassa liiku.

      Minä olen vannoutunut Kimin kannattaja ja lisäksi seuraan kaikenlaista muutakin ruumiinkulttuuria. Isäni geenien perua. Paitsi että hän katsoi kaikkea muuta mutta EI vormulaa!

      Poista
  2. Hauska tapa suunnistaa;D Onko suunnitelmia tulla siskoa katsomaan;Jaffasssa nimittäin on ihan mahtava kirppis;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kaikenlaisesta suunnistamisesta! Metsäänkään en hevillä eksy. Kyllä minä varmaan sinnepäin tulen, jahka heidän jälkikasvunsa ensin siellä vierailee. Parhaillaan ovat nyt täällä Suomi-lomalla, nauttimassa tästä mahtavasta alkukesästä.

      Poista
  3. Ei tv-lupaa enää ole, se on vero nykyään ja koskee kaikkia oli tv tai ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, siis peritään verona. En edes tiedä, kuinka paljon minua sakotetaan, sillä esitäytetyssä ilmoituksessa ei sitä erikseen ollut. Ja niinpä sitä suuremmalla syllä minä haluan katsoa edes formulat, noista kaiken maailman uusinnoista en niin välitä.

      Poista
  4. Minusta nuo kirpparipäivät on kivoja. Täkäläiset ei ymmärrä yhtään niiden päälle, mutta ehkä sitten kun pääsemme Suomeen???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lisäksi aurinko paistoi koko päivän, kansa oli oikein leppoisalla tuulella. Tämmöiset avoimet, ilmaiset kirppikset ovat tulossa suureen suosioon. Ei tartte varata mistään maksullista pöytää, vaan itse kukin voi levittää tavaransa myyntiin vaikka kotinsa nurmikolle.

      Poista
  5. Jään nykyään täydellisesti kirppistapahtumista paitsi.Täällä ei niitä ole, huonosti kirppareitakaan.
    Mutta kesästä ei jääty paitsi, se tuli töpinällä nopsaan. Tänään 24 lämmintä ja maailam tuoksuu hyvälle.
    Kimi sanoi suoraan, mitä tykkäsi Perezin töppöilyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kirppiksistä, sekä niitä tutkimassa että itse tavaroita kaupittelemassa. Kesä tosiaan oikein hupsahti parissa viikossa täyteen loistoonsa. Eilen sain kukkivia sireenin oksia. Että ne tuoksuvat ihanalle ja parin päivän päästä on kielojen vuoro. Vähän voisi kyllä sataa. Kimin sanomiset olivat kuulemma olleet osittain painokelvottomia! Jäämieskin tulistuu joskus - ja ihan aiheesta.

      Poista