maanantai 6. joulukuuta 2021

Hyvää itsenäisyyspäivää


 Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Kanarian saarten, Fuerteventuran eteläosasta, Gran Tarajalista.

Illalla laitetaan täälläkin kaksi kynttilää palamaan. Aamulla katsoin Areenan kautta lipunnostoa Helsingin Tähtitorninmäeltä.  Eduskunnan puheenjohtaja Anu Vehviläisen puhe oli lyhyt ja hyvä. Kohta, jossa hän sanoi veteraanien palanneen sodasta 'siniset sirpaleet silmissä' nosti vedet silmiini.

 Isäni oli vain nuorukainen, kun hän varmaan koki samalla tavalla sodasta palattuaan. Vasta vanhemmiten hän kertoi, kuinka hän vieläkin joskus näki painajaisia. Minulle hän antoi venäläisen setelin ja sanoi, että hän ehti laukaista aseen ennen vastapuolta. 

Hän ja moni moni antoi minulle ja meille itsenäisen kotimaan.

8 kommenttia:

  1. Kiitos. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle itsellesi myös. Monen meidän ikäluokkamme isät ovat sodassa olleet. Minun isäni mm. Kovin paljon he eivät niistä ajoista kertoilleet. Kiitos heille, että meillä on vapaa maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii! Sodan käyneet eivät juuri julkisesti tuntojaan avanneet, vaikka tarpeen olisi ollut. Meille he jättivät maailman parhaan maan.

      Poista
  2. Meikäläisellä ei ole lainkaan tunnetta isänmaallisuudesta. Tunnen jopa vastenmielisyyttää kansallisaatteeseen, aivan kuten ruotsalaisetkin. Kyllä sitä vaan integroituu helposti siihen maahan missä asuu. Olenhan minä ollut 51 vuotta pois Suomesta.
    Mutta nauttikaa te itsensäisyyspäivästä täysin siemauksin.
    Lapsuudenkodissani ei puhuttu sodista lainkaan, sillä isä ei sitä olisi sietänyt. Hän oli valtavan traumatisoitunut, tuskin psytyi syömään, koska jotkut sotilaat olivat syöneet kuolleita venäläisiä talvisodassa. Meillä oli valokuvia kuolleista venäläisistä erään laatikon pohjalla.
    Isäni oli syntynyt 1909 ja kuului aatelisperheeseen. Sisällisodassa tuli punaiset ja ampuivat isän isän perheen silmien edessä. Äitini sanoi vain minulle selitykseksi, että kaikki kärsivät sisällissodasta. Koulussa ei edes mainittu sodista mitään, eikä niistä kukaan puhunutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota on aina mieletön, ja sen jäljet arvaamattomat. Jostain syystä sotia on aina ollut, on parhaillaan ja pelkäänpä, että aina tulee olemaan. Ikävä kyllä.

      Poista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää näin jälkikäteen.Meillä oli eilen kivat itsenäisyyspäiväjuhlat kirjastossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsenäisyyttä voi juhlia vaikka joka päivä. Millainen juhla teillä oli?

      Poista
  4. Ja tuolta on jotain sata kilometriä Afrikkaan? Ilmankos näyttää niin eksoottiselta. Miltä siellä tuoksuu? Mereltä, Saharan aavikolta? Katselin googlemapsista maisemia ja yritän kuvitella.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sata kilometriä Afrikan mantereelta saarelle tulijoiden täytyy merellä veneillä, reppanoiden. Eilen tuuli toi Saharan hiekkaa, tänään leikin vuorovedessä.

      Poista