Olen tehnyt oliivien poiminnasta postauksia samoista maisemista 26.03.2009, 07.11.2010 ja 31.10.2012. Mukana on silloin ollut useampikin ihminen, mutta tänä vuonna koronan vuoksi meitä oli vain kolme.
Kotimatkalla kuvasin näitä kauden luonnon kaunottaria. Kerran kaivoin niiden juurakkoja parvekelaatikkoon, ja hyvin kotiutuivat.
No, mikäs tämä sitten on?
Entäs, mitä tämä villatakki hautoo?
Ulkonäkö pettää, sillä tässä on kuva herkullisesta kakusta. Eka versio ikinä. Kurpitsakakku.
2,5 dl kurpitsaraastetta + 1 dl sulaa rasvaa, laitoin öljyä
2 munaa ja 1,5 dl sokeria vatkataan
2 dl jauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl ruokasoodaa, 1 tl kanelia ja 1 tl kardemummaa sekoitetaan
Aineet sekoitetaan keskenään ja paistetaan korppujauhoitetussa vuoassa 175 asteessa 35-40 minuuttia.
Minä käytin elämäni ensimmäistä kertaa gluteenitonta riisijauhoa ja koska minulla ei ollut kardemummaa, käytin piparkakkumaustetta. Koska korppujauhojakaan en voinut käyttää, ei runsas voitelukaan estänyt kakun tarttumista vuokaan. Höh! Kakku meni kuitenkin nopeasti parempiin suihin kehujen kera. Toisella kerralla käytin voiteluun riisijauhoa, ja kakku putkahti somasti vuoasta pois. Seuraavalla kerralla aion käyttää polentajauhoja.
Suosittelen.
Tulipa paljon oliiveja. Olen kerran ollut oliivinpoiminnan tapahtumassa, ja myös isossa tilaisuudessa jossa juhlittiiin oliivisesongin avajaisia. Tässä kotini vieressä on 2 oliivipuuta, mutta ovat niin varjossa ettei niihin tule kauheasti oliiveja. Sitäpaitsi suunnitelmana on siirtää ne jonnekin muualle, kun pitää ottaa alueita tulevaa kevytraitiotietä varten.
VastaaPoistaMm, kurpitsakakut ovat hyviä:)
Puita on kymmeniä, mutta me putsasimme vain parhaat. Laatu on tänä vuonna hyvä, joten öljykin on extra vergineä. Odottelen juuri uutta öljyä kakkuun. Muuten, mitkä jauhot mielestäsi korvaavat vehnäjauhot?
PoistaLissu;mä teen enimmäkseen nykyään gluteenittomia leivonnaisia, ja olen netistä löytänyt sekoituksen jota käytän ja hieman vaihtelen välillä. Mutta tämä on sellainen perussekotus mitä käytän ,mutta välillä korvaan osan kookoshiutaleilla, tai kikhernejauhoilla, tai soijajauhoilla.
Poistahttps://minimalistbaker.com/diy-gluten-free-flour-blend/
Mutta tein äskettäin banaanikakun missä käytin vain kahta jauhoa, eli kookoshiutaleita ja riisijauhoa.
PoistaKiitos. Arvasin, että sinä osaat neuvoa. Hälkikasvu ostikin jo kikjauhoja!
PoistaMukavia ja mielenkiintoisia kuulumisia! Hieno oliivisato. Kurpitsakakku on varmasti hyvää!
VastaaPoistaKiitos! Huomasin, että olet kirjautunut uudeksi lukijakseni. Tervetuloa!
PoistaKivaa hommaa varmasti oliivien poimiminen. En osaa kuvitella.
VastaaPoistaKakkujen leipominen on taitolaji, jota minä en osaa. Kurpitsakakkua en ole edes syönyt koskaan. Sen sijaan kurpitsasta meillä tehdään kurpitsalasagnea, Hyvää sekin.
Tykkään leipomisesta. Jälkikasvu nauttii. Minun ongelmani on noiden auton renkaitten kertyminen vyötärölle. Pah.
VastaaPoistaNuo siemenkodat ovat niin hauskan näköisiä, että jos niitä vielä löydät, niin otapa muutama takuusi kun lennät tänne takaisin.
VastaaPoista-seija-
Että oikein kaksi kertaa toivoo hän. Toiveesi kuultu.
VastaaPoistaEn ymmärrä miksi tuli tuplana....
VastaaPoistaNo, ei kaikkea tarttekaan ymmärtää.
PoistaMulla on muutama takuuvarma leivontaohje, joilla onnistuu aina, jos ei tohella monta asiaa yhtäaikaa eli unohda jotain ainesosaa kokonaan. Toisaalta on hauska kokeilla uutta ja parasta on, että todisteet voi tuhota eli syödä tai vielä parempaa syöttää muille.
VastaaPoistahelena
Enemmän tunnen vetoa kauhan kuin vispilän.varteen, mutta tykkään, jos joku tykkää tuloksista.
Poista