Sain kaksi piikkistä palleroa. Zucca spinosa, kajottikurpitsa, chayote, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olin nähnyt näitä hedelmiä tuolla alabaarin lähellä, mutta vasta eilen tein niihin lähempää tuttavuutta. Haarukka tarvittiin avuksi, että pallura pysyi paikoillaan kuorimisen ajan. Paljain käsin en edes harkinnut niihin tarttua. Google kehuu kajottia monin sanoin, ja hedelmä estää kuulemma mm vanhenemista! Ruoaksi sitä neuvotaan laittamaan kuten kesäkurpitsaa. Tänään kokeilin sitä raakana jäävuorisalaatin kanssa. Päälle lorottelin öljy-viinietikka-sinappi-hunaja- kastiketta.
Naapurikylän antia:
- päivän lehti, tässä kylässä kun ei voi ostaa minkäänlaisia lehtiä
- lehden edessä muovipussissa tuorepastaa (täytteenä ricottaa ja pinaattia)
- keltainen pussi, just jauhettua cafe americanoa, karkeampaa jauhatusta kuin espresso
- kahvin vieressä soijakermaa ruoan laittoon
- takana kaksi tyhjää puolen litran öljyastiaa täytettäväksi kultaisella öljyaarteella kotimiehille
- edessä vasemmalla mozzarella di bufala, herkkujen herkkua
- sen vieressä riisijauhoa, sillä jälkikasvu ei voi käyttää vehnää
- ja lopuksi pussillinen vihanneksia, hedelmiä ja sipuleita
Viimeisiä voin ostaa omasta kylästäkin, useimmiten, mutta enpä usko muita löytyvän vaikkapa Keuruun Lidlistä.
Jouluun kuukauden verran. Täällä ei ole avattua joulukatuja, mutta onpa tuossa oikealla näkyvän kylän ala-asteen ikkunoissa lumisten maisemien yllä lenteleviä lumisia joulupukkeja rekineen, mutta ilman poroja! Aikuisten tekemiä, jokainen ikkuna ihan samanlainen. Ei näy lasten omaa käden jälkeä. Vahinko, minun mielestäni.
Olen joskus nähnyt tuollaisia chayote.vihanneksia,mutta en ole valmistanut tai syönyt.
VastaaPoistaHyviä antimia on naapurikylässä:) Kaunista viikkoa Lissu.
Chayote sopii hyvin salaattiin. On semmoinen rapsakka. Naapurikylään aion käydä huomenna, jos ei sada. Mukavaa alkanutta viikkoa, Jael.
Poistasaattaisin hyvinkin syödä zucca spinosaa, mikäli se antaa nuortumista terveyden kantilta. Ei ryppyjen tarvi kadota.
VastaaPoistaHyvä ostosreissu.
Ostetaanpas yksi zucca puoliksi ja kokeillaan sen tehoa! En ole innokas shoppailija vaate- yms kaupoissa, mutta ruokapuolen kaupoissa/markkinoilla tutkin anteja mielelläni, ja paperinen lehti on mukava saada plarattavaksi.
Poista