perjantai 19. marraskuuta 2021

Vettä kengässä... ja vielä molemmissa


Vettä kengässä... ja vielä molemmissa! Pari päivää sitten satoi kissoja ja koiria, niin kuin enkkulaiset sanoisivat. Keli ei kuitenkaan ollut esteenä kahden aamucapuccinon kierrokselle, onhan minulla kumpparit. Ensin oman piazzan kahvilaan. Sinne on vain muutama askel, mutta kummasti tuntui kosteutta kenkien sisällä. Sitten alakylän baarin toiselle kupilliselle. Sadan metrin jälkeen olin jo varma, että kengissä oli jotain vialla... ja vielä molemmissa.

Kotona sitten etsimään reikiä. Paljastui, että molempien kenkien pohjat olivat murtuneet ajan saatossa päkiöiden kohdalta, joten olin koko matkan kävellyt vettä kengissä. Kumpparit päätyivät  roskikseen.

Vuosia sitten käsitavarareppuni herätti Suomen turvatarkastuksen huomion. Kysyivät mitä repussa oli. Vastasin että muistaakseni kumpparit, kahvipaketti jne. Veivät repun jonnekin tutkittavaksi. Kun tulivat takaisin ja kysyin, että mitä repusta oli löytynyt, he kertoivat, että kumpparit, kahvia jne. Hymyä puolin ja toisin. Nyt kumpparit ovat enää muistoissa.

Seuraavana aamuna sateesta oli jäljellä upeaa usvaa. Kuva parvekkeelta.


Alakylän, Catinon, keskiaikaisen keskustan sisällä on tämä kaunis rakennus. Yleensä talot ovat harmaita, mutta tämä on poikkeus. En kyllä tiedä, millaisen lupasokkelon omistajat ovat käyneet läpi, mutta tulos hivelee silmää.

.
Catinon huipulla on langobardien rakennuttaman linnoituksen rauniot vuosisatojen takaa.Tämä aukko linnan muurissa muistuttaa kovasti Suomen karttaa nurin päin, vai mitä?


Kun aukosta kurkistaa, näkee seudun tyypillisen maalaistalon. 


Alabaarireissulle otan aina mukaan tyhjän vesipullo täytettäväksi vedellä, a 5 senttiä litra. Täällä kotona raanavesi on oikein hyvää, mutta hyvin kalkkipitoista. Kuvan vesipisteen vedestä kalkkia on suodatettu pois.


Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat. Juhlin tänään nimpparia ostamalla Turista per sempre -raaputusarvan. Ei voittoa! Mutta kohtahan sitä tämä turisti taas laukkua pakkaa, kohteena ensin Fuerteventura, Kanarialla.

8 kommenttia:

  1. Kaikkea sitä, että kumpparit on molemmat rikki. Minulla on sattunut sama juttu. Silloin kumpparini olivat murtuneet edestä nilkkojen kohdalta. Huomasin, kun seisoin järvessä :D
    On siellä kyllä tosi hienot maisemat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpparit ovar kulutuskamaa. Kyllä näitä maisemia jaksaa ihailla.

      Poista
  2. Ilmankos eilen oli koko päivän sellainen tunne, että jotain unohtui. Myöhästyneet nimipäiväonnittelut!

    Kauniit on maisemat, tuo usvakuva on kuin taulu.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Näitä maisemia jaksaa kyllä ihailla.

      Poista
  3. Voihan nenä että molemmat kumpparit rikki. Toivottavasti löydät hyvät uudet. Täällä satoi tänään (vihdoinkin!) "kissoja ja koiria" , ja menin aamulla kauppaan rankkasateessa hakemaan maitoa kahviin. Hyvin kestivät omat halpiskumpparini, jotka olleet käytössä jo aika monta vuotta. Toiset,hiennommat kumpparit, niissä sen sijaan on joku reikä, eikä liian sateisella säällä viitsi niillä kulkea kun on sitten sukat ja jalat märkiä. Kauniiltä näyttää tuolla Catinossa. Hyvää viikonloppua Lissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sillä yhdellä ehjällä mitään olisi tehnyt. Sukat ja jalat haluan pitää kuivina, ettei flunssa yllätä. Tämän seudun keskiaikaisen kylien rakennukset ovat kauniita. Hyvää sunnuntaita, Jael.

      Poista
  4. Meinasin ehdottaa, jotta viskaa vesi kengistä pois, mutta viskasitkin koko kengät!
    Mukavia ovat nuo reissusi pitkin seutua. Nähtävää näyttää olevan.
    Nimipäivät tahtovat jäädä minulta aina unehuksiin, mutta kelpuuta jälkijättöiset onnittelut. Onnea Lissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sateella pitää pitää jaloista huolta. Täällä riittää silmille ruokaa. Jälkijättöiset onnittelut otan mieli hyvin vastaan.

      Poista