perjantai 5. marraskuuta 2021

I prati di Cottanello







Cottanellon vihreät niityt.  Ihanteellinen paikka paikallisten eläinten ja satunnaisten retkeilijöiden nauttia vapaasti kulkemisesta ikivanhojen tamminen varjoissa tai niittyjen vehreydessä. Itse niittykylä  on hiljenemässä, vain yksi traktori puksutteli lammasaitueen vierellä, josta kuuluvat äänet kertoivat seudun pienempien kaipaavan vielä ihmisenkin huolenpitoa.

Tänä iltana sitten on toisenlaista ajankulua. Tämän kylän englantilaiset ystäväni paukuttelevat Guy Fawkesin merkeissä, ja vaikka en olekaan englantilainen, minut on kutsuttu mukaan paukkunuotiolle. On siinä kyläläisillä ihmettelemistä.

Ja maanantaina pääsen lempipuuhaani täällä, oliivien poimintaan. JOS ei sada liikaa. Sateet tuntuvat seuraavan minua, sillä koko ensi viikko näyttää märältä.

12 kommenttia:

  1. Vähän erinäköistä kuin täällä sateisessa Suomessa. Mutta mikä ihmeen hapsukas tuossa viimeisessä kuvassa on kämmenellä?
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, tammen terhon tyhjä kotihan siinä. Tammen terhoja ja noita koteja oli niityt pullollaan, ja niitä siat tykkäsivät nautiskella. Siis terhoja. Nuo tyhjät kodit olisivat mukavia askarreltavia jouluseimissä.

      On täällä tosiaan hieman kesäisempää kuin siellä, vaikka jo viideltä on pimeää!

      Poista
    2. Iso tammi kasvaa pihalla ja naapurissa, joten aika monta terhoa on tullut nähtyä, ei ole tuon näköistä tullut vastaan, siat kyllä puuttuu. Kuten huomaat en minäkään ihan kaikkea tunnista ;)kivannäköisiä hapsukaisia ovat.
      helena

      Poista
    3. Hieman hihittelinkin itsekseni, kun huomasin, ettet ihan kaikkea tiedä. Vai juksasitko?

      Poista
    4. No en juksannut, nythän tuo näyttää päivänselvältä, että terho sopii tuohon koloon hyvin.
      Kehtaan kyllä kysellä tyhmiäkin kysymyksiä, eihän sitä muuten opi mitään.
      helena

      Poista
    5. Onhan tuo koti yksinään outo. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan!

      Poista
  2. Kivan näköistä retkeilymaastoa. Kuitenkin hieman karun näköistä.
    Ei minunkaan tammeni tuommoisia terhoja tehnyt! En olis tammentehoksi arvannut.
    Toivotan hauskaa oliivien poimintapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielu lepää noilla niityillä! Nuo tammet ovat valtavia, ja terhot sen mukaisia. Saapa nähdä, poimitaan jo huomenna oliiveja vai suojaudutaanko sateilta. Eilen oli oikein tuhti ukkosmyräkkä.

      Poista
  3. Kivalta näyttää tuolla retkeillä, ja mukava lehmäkin tullut vastaan:) Kivoja hetkiä olivinpoiminnan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielu tosiaan lepää noilla niityillä! Eläimet ovat kesyjä, mitä nyt siat hieman hyppelehtivät. Tuossa jo vastasinkin Aimariille noista sateista!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja maisemia! Meillä täällä Kainuussa on maa valkoisena lumesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraan netin kautta Suomen uutisia, ja hieman erilaisissa maisemissa elellään. Aamu valkenee ja aurinko kurkkii vuoren takaa ja mittari näyttää 16. Luvassa hyvä päivä poimia loput oliivit.

      Poista