perjantai 29. tammikuuta 2021

Missä sinä olit?

Viruksen vuosipäivä Suomessa. Missä sinä olit vuosi sitten, kun Lapissa paljastui maamme ensimmäinen koronatartunta? Itse taisin istua telkun ääressä kummastelemassa outoja uutisia. Vuoden aikana uutisia sitten onkin tullut joka tuutista. Nyt tartuntoja Suomessa on 44039 ja koko maailmassa 101 000 000! Varsinkin nuoriso ei aina oikein ymmärrä asian vakavuutta. Viime päivinä esimerkiksi Jyväskylässä on kahdesta eri paikasta (kuntosali ja ravintola) levinnyt (tällä hetkellä) 150 tartuntaa ja yli 1000 on määrätty karanteeniin.

Missä sinä olit 22.11.1963, kun Yhdysvaltojen silloinen presidentti J F Kennedy murhattiin Texasissa? Minä istuin kotona lukemassa kokeisiin ja kuuntelin samalla radiota. Tuntui epätodelliselta, mutta kovin kaukaiselta.

Missä olit 11.09.2001, kun New Yorkissa kaksi lentokonetta lävisti World Trade Centerin kaksoistornit? Minä olin juuri tullut koulusta ja lysähtänyt katsomaan telkkaria. Ensin luulin katsovani jotain sotaelokuvaa, kunnes kauheus paljastui täysin todeksi sodaksi.

Maailmassa on tapahtunut, tapahtuu, tulee tapahtumaan paljon ei-mukavia asioita. Siksi ihan tavallinen auringonlasku tänä talvinena perjantaina oli uskomattoman kaunis. Tänään tuli mukavia uutisia siitä, että Euroopan lääkevirasto on hyväksynyt AstraZenecan rokotteen. Kyllä tämä tästä. Pestään käsiä, pidetään maskeja ja etäisyyttä. Mukavaa viikonloppua.

6 kommenttia:

  1. Vuosi sitten eka kerran kuulin Lapin virusuutisesta ollessani Oulussa hakemassa kehystettyjä taulujani. Lähemmäksi korona aina vain hiipii.
    J.F.Kenendyn murhasta kuulin ylimääräisestä uutislähetyksestä, joka keskeytti Kaleidoskoopin kuunteluni. Järisyttävä uutinen.
    World Trade Centerin tragediasta näin televisiota katsoessani keskipäivällä. Kuvittelin myös olevan elokuvan menossa. Olin sairauslomalla ja kulutin aikaani television ääressä.
    Maailmassa tapahtuu kaikenlaista ikävää. Ei riitä, että sodat tuhoavat paljon, ihmisten pitää muutenkin olla tuhoajia.
    KIitos, hyvää viikonloppua myös itsellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kuinka korona puuttui sinun näyttelyysi. Harmistus. Lähemmäksi mokoma hiipii, kuten myös kesä. Onneksi. Sinulla ja minulla on nyt upeat maisemat. Nautitaan niistä.

      Poista
  2. Täällä oli juttua jostain Kiinan Wuhanin viiruksesta, ja siitä oli aika paljonkin television iltauutisissa, ja kunnolla täällä se puhkesi 13. 3 jolloin kaikki suljettiin ensimmäistä kertaa mikä oli silloin kyllä shokki.Ensimmäiset täkäläiset koronaan sairastuneet olivat risteilylaivalla Japanin edustalla, ja risteilylaivalla olevat joutuivat olemaan laivassa huoneissaan monet päivät ennenkuin pääsivät laivasta pois ja sitten tänne ja suoraan ensimmäiseen korona-osastoon.Mutta koroaan varmastikin oli myös sitä ennen, ja mietin vieläkin oliko minulla koronaa joulukuussa 19 sen jälkeen kun tulin Suomesta , Istanbulin kautta. Olin nimittäin puolitoista kuukautta ennen sitä saanut flunssarokotteen , ja se joulukuun flunssatauti oli siitä huolimatta yksi pahimmista minulla ikinä.
    En muista mistä kuulin Kennedyn murhasta, olin liian nuori silloin.
    WOrld Trade Center taas... tulin töistä ja kodin viereisessä kioskissa oli televisioruutu päällä ja kun menin kioskiin näin uutiset.Ihan kauhea kauhu täytti minut sillä eksäni oli silloin New Yorkissa, ja minulla siellä myös sukulaisia. No onneksi eksä soitti pari tuntia myöhemmin ja oli ok, se oli myös hänen syntymäpäivänsä-. Kuulin myöhemmin että kaukainen sukulainen oli menehtynyt, mutta kun en tuntenut ihmistä, enkä edes ollut ollut tietoinen hänestä muutenkaan.
    Ikävä kyllä maailmassa koko ajan tapahtuu ikäviä asioita, jos nyt yksi pitäisi tässä mainita niin se on Brasilian Bolsonero joka tuhoaa sademetsiä.
    Hyvää loppuviikkoa Lissu, ja helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan sinun verestäsi löytyä koronavastaisuutta? Olisi aivan mahdollista. Italiassa puhutaan, että ensimmäiset sairastuneet olisi ollut jo loppusyksystä. Brasilian sademetsien tuhoaminen on todella rikollista!!!

      Poista
  3. Epäusko kai kuvaa parhaiten. Kun edelliset Sars- ja Mers-virukset ja lintuinfluenssa pysähtyivät ennen kuin niistä tuli pandemioita, niin kuvittelin, että näin käy tälläkin kertaa. Sarsiin kuoli vain yksi epäonninen suomalainen lentomatkustaja 2003.

    Alkuvuodesta 2020 huomasin kiinalaisia ostamassa käsidesiä ja hengityssuojaimia paikallisessa marketissa ja koko juttu tuntui vielä kaukaiselta. Ja yhtäkkiä, 13.3 kaikki meni kiinni, etätyöt alkoivat valtion ja kuntien virastoissa ja elämä muuttui ainakin pääkaupunkiseudulla.

    2001 olimme juuri muuttaneet ja katsoimme tv:tä, palohälytys alkoi soida kerrostalossa ja päädyimme pihalle seisoskelemaan muiden asukkaiden kanssa. Hämmentävä yhdistelmä, kumpaa sitä pelkäisi, talon palavan vai maailman. Olin itsekkäästi enemmän huolissani talosta, väärä hälytys onneksi.

    Kennedyn aikoihin ei vielä huolet painaneet sattuneesta syystä. Indira Gandhin, Palmen ja Anna Lindhin murhat ja Ronald Reaganin murhayritys ovat kyllä jääneet mieleen. Samoin hongkongilainen influenssa, jonka sairastin 1968.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun 13.03. kaikki meni kiinni. meitä ikä(viä) ihmisiä KÄSKETTIIN pysyä sisällä koronan vankilassa. Ei saanut kirppuilla. Jälkeen päin ymmärtää kyllä, kuinka ällikällä kaikki asiantuntijatkin oli lyöty. Näinä päivinä jaksan ihmetellä sitä, etteivät vieläkään kaikki myönnä viruksen olemassaoloa. Nuo mainitsemasi muut salamurhat ovat menneet minulta hieman ohi, syystä tai toisesta. Kummallista, miten eri lailla aioita muistetaan. Inhimillistä kuitenkin.

      Poista